Charlien enkelit valkokangas

Jos tällaisia hömppäsarjapäivityksiä nyt ylipäätään pitää tarpeellisina, voisivat asiat uudessa Charlien enkelit -filmatisoinnissa olla paljon pahemminkin. Alkuperäisen sarjan osittain tahaton kömpelyys on uuden vuosituhannen mallissa pakattu virtaviivaiseksi, hyvin itsetietoiseksi hölmöilyksi. Tietokoneohjelmien salausteknologiaa ja GPS-paikannusta sivuava tarina on aivan päätön, mutta kulkee kyllä nopeusrajoituksista piittaamatta. Stoorin yhdentekevyys korvataan joka puolelta pursuavalla visuaalisella karamellilla. Taistelu- ja efektikohtaukset uhmaavat elokuvakerronnan ja painovoiman lakeja. Uudet enkelit ovat toisiaan hyvin täydentäviä höseltäjiä, ja totta kai kauniita katsoa.

Elokuvan suurimmat ongelmat liittyvät sen pakkomielteiseen tarpeeseen olla hauska. Valittu popkulttuurilla itseironisesti knoppaileva tyylilaji liippaa hyvin läheltä Austin Powersia. Dialogin latteus ja vitsien omituinen alleviivaaminen saivat kuitenkin ainakin minut ikävöimään jopa kansainvälisen mysteerimiehen seikkailujen epätasaista kakkososaa. Meno on irtonaista vain ajoittain, esimerkiksi versioitaessa tv-sarjan korneista korneinta ja groovyista groovyinta tunnaria.

Mielenkiintoisinta Charlien enkeleissä on, toimintaelokuvaksi aivan kamalan yllättäen, efektiteknologia. Pseudonyymin McG taakse häveliäästi kätkeytyvä ohjaaja (jonka on pakko olla Ihmemies MacGyver, vai mitä?) jatkaa siitä mihin Matrixissa ja M:I-2:ssa jäätiin. Huimissa kung-fu-mikälie-aikido-kohtauksissa viittaussuhteet todellisuuteen unohdetaan tyystin. Enkelit loikkivat ja lentävät kuin keskimääräistä vilkkaampi mielikuvitus.

Kuten elokuvatutkija Thomas Elsaesser uusimmassa Lähikuvassa huomauttaa, digitaalinen kuvankäsittely vie (toiminta)elokuvan yhä lähemmäs animaatiota, jopa abstraktia. Näin käy Charlien enkeleissä niin yksittäisten kohtausten, järjestään koomisten henkilöhahmojen, kuin itsetietoisesti silmää iskevien juonenkäänteidenkin osalta. Toisaalta jatkuvien takaa-ajojen ja turpaanmättämisten katsominen on paikoin lähellä tietokonepeliä.

Pelistä, jota pelaa joku muu, on vain vaikea pitkäksi aikaa tosissaan kiinnostua. Jatkuva yliampuminen alkaa pian haukotuttaa. Tai sitten olen jo liian vähän teini. Nuorisolle on suunnattu tämäkin, niin kuin noin 95 prosenttia amerikkalaisista nykyelokuvista tuntuu olevan. Biisitkin vaihtuvat ääniraidalla rasittavan tiuhaan tahtiin - eiväthän ne lapset kauempaa jaksa kuitenkaan.

Elokuvan sivuosiin on riittänyt monta vuosikertaa olevia tähtiä. Muun muassa Matt LeBlanc ja LL Cool J käyvät kääntymässä. Enkeleiden välittömänä esimiehenä toheltaa Bill Murray. Salaperäisen Charlien äänenä enkeleitä pomottaa, kuten tv-sarjassakin, Kalliovuorten kokoisella auktoriteetilla varustettu John "Blake Carrington" Forsythe. By god!