Anger Management kotikatsomo

Jack Nicholson ja Adam Sandler ovat isoja tähtiä Amerikassa. Meilläkin Nicholson tunnetaan ja tunnustetaan laajasti osaavana näyttelijänä. Sandler muistetaan täällä susirajalla lähinnä nyhverönaamana muutamista komedioista. Kumpikin osaa näytellä, ainakin silloin kun ohjaaja on tehtäviensä tasalla. Mikäli näin ei ole, kummankin naama alkaa maneereineen ärsyttää ensimmäisen vartin aikana. Nicholson on tässä mielessä aivan mahdoton. Äijä on tehnyt viime vuosinakin loistavia roolisuorituksia elokuvissa Kunniasanalla (2001) ja About Schmidt (2002). Näiden rinnalla ilveily Anger Managementissa on jotain aivan käsittämätöntä.

Pelkästään komedioita tuhdanneella Peter Segalilla on tässä tekeleessä mopo karannut auttamattomasti käsistä. Näyttelijät huseeraavat ympäriinsä mitä lystäävät, ja epäkelvosta käsikirjoituksesta ei ole ollut edes viimeiseksi oljenkorreksi. Sandler, joka on yhtä kuin aina lopussa voittajaksi nouseva Amerikan oma mammanpoika, on elokuvassa pidättyneellä hymyllään niin latistunut, että hänen hahmonsa olisi surutta voinut vetää vessasta alas. Elokuvan ilmeinen tarkoitus on naurattaa sillä, että tasavarma ja tyyni kaveri sysätään väärinymmärrysten kautta epäinhimilliseen kiukun hallintaan. Pölhö skenaario olisi saattanut toimia, mikäli tekijöiden punteissa olisi kierinyt muutakin kuin vain löysä muna.

Komedian tarkoitus on ensisijaisesti naurattaa ja viihdyttää. Sivussa voi sanoa pari sanaa asiaakin. Anger Management ei onnistu kummassakaan. Se on tylsä, mikä lienee nauruviihteelle pahin synti. Se nojaa kahteen tunnettuun näyttelijään ja tulee heidän ansiostaan varmasti usein plokattua videoliikkeen hyllyltä. Elokuvia myydään ja katsotaan valtaosin tällä perusteella. Jotain katetta elokuvalla pitäisi kuitenkin olla.