Ali G In Da House kotikatsomo

Viime vuosikymmenen riemastuttavimpiin ja älykkäimpiin koomikkokykyihin nousi Sacha Baron Cohen juuri maanmainiolla Ali G. -hahmollaan, joka omassa show’ssaan paljasti (ei-)katu-uskottavalla älyttömyydellään ja typeryydellään lukuisten muiden ilmiöiden ja ihmisten vielä suuremman älyttömyyden ja typeryyden. Fiktiivisessä elokuvassa valitettavasti vain tuo todellinen satiiri ja taidokas ironia jää lapsipuolen asemaan, kun vallitsevaksi nousee Ali G.:n sinänsä onnistuneen infantiili olemus.

Juonesta ei juuri kannata puhuakaan muuta kuin, että se on juuri niin korkealentoinen ja idioottimainen mitä odottaa sopiikin. Kysehän on vain rungosta, johon on sovitettu mahdollisimman monia gageja sekä alapää-, homo- ja sovinistivitsejä. Lisäksi kovimpaan parjaukseen joutuvat erilaiset alakulttuuriset sosiaaliset koodit kuten pukeutuminen, puhetavat ja seksuaalisuus.

Löyhä juoni ja vitsien liukuhihnatehtailu on yleensä vähemmän tyydyttävä ratkaisu, ja sama on todettava tälläkin kertaa, varsinkin kun vitsit, muutamia herkkuja lukuunottamatta, eivät ole niinkään erikoisia vaan vanhentuneita, yllätyksettömiä ja siksi usein jopa tylsiä. Tällainen yltiötyperyys tuntuu toisaalta olleen myös tekijöiden tarkoitus, joten aivan täysin taidottomuuden piikkiin rakennetta ei voine pistää. Vanha "ei onnistu" -nyrkkisääntö television puolituntisen muuttamisesta kokoillan elokuvaksi tuntuu siis pitävän paikkansa myös Alin kohdalla.

Ali G. on kuitenkin itsensä liian vakavasti ottavan populaarikulttuurin satiiria ja sellaisena se tuleekin nähdä. Uskallus tehdä paska elokuva on looginen valinta pop-kierteeseen ilkamoiden syöksyneelle West Staines Massiven johtajalle. Ja uskallusta tulee kunnioittaa, eli kuten Ali G. kehottaa: R-E-S-T-E-C-P!