Ali G Indahouse valkokangas

Lenny Bruce, Philip Roth, Woody Allen. Itseään ruoskivien juutalaisten rääväsuiden listaan on Iso-Britanniasta pyrkimässä uusi nimi Sacha Baron Cohen. Hänen televisioon kehittämänsä hahmo Ali G on nopean suosion myötä saanut oman elokuvansa. Ali G on lähiön hip-hoppari, rasistinen ja seksistinen surkimus, joka kuitenkin kaikin rinnoin tuntuu nauttivan kadehdittavasti olemassaolostaan. Elokuvan Ali G Indahouse juonikuvio on komedioissa moneen kertaan käytetty, mutta paljon mahdollisuuksia tarjoava. Koomikkohahmo värvätään tehtävään, tällä kertaa poliitikoksi Iso-Britannian kunnianarvoisaan parlamenttiin, ja tarkoituksena on, että hän toheloinnillaan tekisi palveluksen pahansuovalle hyväntekijälleen. Kun komediasta on kyse, pyhittävät keinot tarkoituksen ja Cohen saa tilaisuuden näyttää kykyjään.

Juutalaisten osana Amerikan viihde-elämässä oli aikanaan usein mustien esittäminen. Juutalaiset kun tunnetusti olivat juurettomia ja sellaisina muita kykenevämpiä ottamaan uusia hahmoja. Cohenin etninen ristiinpukeutuminen on jatkoa tälle perinteelle. Toisaalta hänen komiikkansa on helppo nähdä myös englantilaisen perinteen jatkajana. Viitteitä löytyy sekä absurdiin ja itsetietoiseen Monty Python -tyyliseen koomiseen esitystapaan että änkyräsovinistiseen Benny Hill- ja Mennään busssilla -huumoriin. Elokuvan anaalihuumori kumpuaa näistä molemmista perinteistä. Ennen kaikkea Cohenin huumori on kuitenkin juutalaista, hänen koomikontaitonsa kun eivät komediassa yleiseen tapaan tule ilmi elokuvan maailmassa Ali G:n poikkeuksellisina taitoina vaan kykynä tehdä hahmosta mahdollisimman surkea ja, niinpä niin, naurettava.

Itseensä yhtä vakavasti suhtautuvista alakulttuureista, poliittisesta eliitistä ja gangstereita ihannoivista verryttelypukunuorista ja niiden törmäyksestä pitäisi saada helposti aikaan koomisia tilanteita. Se, että Ali G Indahouse jättää käyttämättä mahdollisuutensa poliittiseen satiiriin, ei haittaisi juurikaan, jos elokuva olisi hauska. Sitä se ei valitettavasti ole. Television Ali G Show’n hauskuus perustuu tilanteiden kaksoisvalotukseen, Ali G on hahmona asiaa tuntemattomien silmissä niin uskottava, että hän saa tehtyä aitoja, uskomattoman tuntuisia haastatteluja. Tarinamaailmaan syvemmälle upotettuna elokuvassa hahmo ei kuitenkaan toimi, todellisuuden ja sepitteen hedelmällinen sekoitus jää syntymättä. Elokuvassa vilahtaa myös Sacha Baron Cohenin toinen koomikkohahmo, kazakstanilainen televisiotoimittaja Borat. Ulkoisesti neuvostotyylinen, arvoiltaan länsimaisen hapatuksen pilaamaton herrasmies on hahmona Ali G:tä sävykkäämpi, mutta hänenkään osuutensa nostaminen elokuvaa tuskin olisi kohentanut, niin samanlainen on molempien hahmojen toimintamekanismi.

Jokaisessa koomikossa on ainakin ripaus kumouksellista ja hyppysellinen konservatiivia. Vaikka Sacha Baron Cohenin pilkan kohteena kuinka olisivat hänen kuvaamiensa ryhmien asenteet, on mukana myös ihailua Ali G:n edustamaa maailmankuvaa kohtaan. Kun Cohen kiistämättä osaa hommansa siinä suhteessa, että saa Ali G:n elämään riemastuttavan värikkäästi, on vaarana, että hän samalla tulee pönkittäneeksi tämän mielipiteitä. Ei Cohen katsojaa kuitenkaan aivan ilman ajatuksia elokuvan läpi päästä. Yksi Ali G:n poliittisen uran saavutuksia on ulkomaalaislaki, joka päästää maahan vain kauniit naiset. Kohta perään näytetään yksilöllisten mieltymysten säännöksi nostamisen käytännön mahdottomuus. Maailmanrauhan Ali G pelastaa liuottamalla toistensa kimppuun hinkuvien valtioiden edustajien testosteroniuhon kannabisteellä. Miehinen ärinä muuttuu eroottissävyiseksi veljeilyksi kääntökuvassaan. Suhteettomuus paljastaa asioiden perimmäisen suhteellisuuden.