Kuolevan yksinäisyys
Itsemurhan mahdollisuutta lienee pohtinut moni sellainenkin, jolle muuten ajatus vapaaehtoisesta luovuttamisesta tuntuisi käsittämättömältä. Maallisen vaelluksen omaehtoinen päättäminen kuohuttaa mieltä, eikä ole siis ihme, että aihetta käsittelevät elokuvat eivät ole kovin tavallisia. Kyse on kuitenkin sen verran sensitiivisestä aiheesta, että makaaberiuden ja liiallisen sentimentaalisuuden vaarat ovat ilmeisiä. Aihetta koomisesti lähestyvistä elokuvista mieleen tulee Burt Reynoldsin The End, jossa Burt yritti itsemurhaa mitä erilaisimmilla tavoilla, siinä onnistumatta. Italiaa aloittelijoille -teoksella läpilyöntinsä tehneen tanskalaisohjaajan Lone Scherfigin elokuva Wilbur kertoo sekin miehestä, joka on lopen kyllästynyt elämäänsä ja haluaa päättää päivänsä.
Päähenkilö Wilburin itsemurha-aikeiden tiellä on hänestä huolehtiva, kirjakauppaa pyörittävä veli Harbour, joka ihastuu puolestaan sairaalassa työskentelevään Aliceen. Pian Alice muuttaa lapsensa kanssa hänen ja Wilburin luokse. Wilburin itsemurhan tiellä on nyt kolme ihmistä. Tästä samanaikaisesti eriskummallisesta ja arkisesta asetelmasta lähtee kehkeytymään kolmiodraama, jossa olennaista on lopulta kuoleman kohtaaminen. Kuolema on veljesten elämässä läsnä, mutta eri tavalla kuin miltä alussa näyttää.
Skotlantiin sijoittuva, kansainvälisenä yhteistuotantona toteutettu Wilbur sopii huonosti amerikkalaisiin lajityyppistandardeihin. Kuolemanvakavasta aiheestaan huolimatta se on kepeä ja perussävyltään lämminhenkinen teos. Tässä on taas esimerkki eurooppalaisen tuotannon eroista verrattuna Hollywoodiin. Ne pystyvät käsittelemään vaikeita aiheita ilman rasittavaa pakkoitkettämistä tai muita melodramaattisia ylilyöntejä. Wilbur ei ole enää varsinainen dogma-elokuva, mutta siinä on mukana niiden raikasta, kliseetöntä otetta. Hyvä niin, mutta riittääkö tämä vielä tekemään siitä oikeasti todella hyvää, muistettavaa elokuvaa? Mielestäni ei.
Wilbur on sympaattinen elokuva, jonka kritisointi ei tunnu mukavalta. Kuitenkin juuri siksi sitä on helppo kritisoida. Elokuvan henkilöt ovat liiankin rakastettavia. Kyllä itsemurhaa ja tappavaa sairautta käsittelevässä elokuvassa pitäisi olla enemmän särmää kuin mitä on Wilburin loppuvaiheessa. Lisäksi ainakin minua häiritsi tekijöiden tapa tehdä itsemurhaa hautovasta Wilburista elokuvan coolein tyyppi. Aika harva kuitenkin haluaa tehdä itsemurhaa vain eksistentiaalisen ahdistuksen vuoksi niin kuin Wilbur näyttää tekevän. Ainakin hänen motiivinsa jäävät hämärän peittoon.
Sympaattisuus ja perusinhimillinen ote eivät vielä tee Wilburista merkittävää elokuvaa. Se on lopulta liian valju ja repiviä irtiottoja välttelevä teos. Esimerkiksi Jarmo Lampelan Joen sairaalakohtauksessa onnistuttiin muutamassa minuutissa kertomaan enemmän kuoleman kohtaamisesta kuin koko Wilburissa yhteensä. Onneksi elokuvan arvoa ei pidä kuitenkaan mitata vain esteettisillä tai elokuvahistoriallisilla perusteilla. Epäilemättä monet lähiomaisen äkkinäisen kuoleman kokeneet löytävät elokuvasta kirkkaita hetkiä ja ehkä lohdutustakin.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä
Seuraava:
Tunnit
Arvostelu elokuvasta Hours, The / Tunnit.
Edellinen: Nousukausi
Arvostelu elokuvasta Nousukausi.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta