Tie valkokangas

Cormac McCarthyn Pulitzer-palkittuun romaaniin The Road perustuva rumankaunis, postapokalyptinen Tie on yhtä vähän valmiiksi pureskeltu kuin edellinen McCarthy-filmatisointi Menetetty maa.

Tie seuraa Miehen (Viggo Mortensen) ja hänen poikansa (Kodi Smit-McPhee) matkaa läpi katastrofissa tuhoutuneiden Yhdysvaltojen. Kaupungit ja valtatiet ovat raunioina, luonto on kuollut. On kylmä, sataa vettä, räntää, kaikkialla on harmaata. Vähien henkiinjääneiden joukossa vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Raiskaaminen, murhaaminen ja kannibalismi ovat rutiinia. Mies ja poika työntävät kodittomien tavoin omaisuuttaan ostoskärryissä, yrittävät löytää ruokaa, selvitä hengissä ja ennen kaikkea taistella säilyttääkseen inhimillisyyteensä maailmassa, josta sivistyksen rippeetkin ovat kadonneet.

Lähtökohdistaan huolimatta Tie ei mahdu mihinkään maailmanloppuelokuvien muottiin. Elokuva on täynnä tuhoa ja kärsimystä, mutta sankaritarinaa tai seikkailua ei Tiestä löydy, ja selviämistarinakin vaihtuu isän ja pojan välistä rakkautta kuvaavaksi minimalistiseksi draamaksi. Tästä asetelmasta ohjaaja John Hillcoat ottaa kaiken irti. Lapsi joutuu luopumaan viattomuudestaan mahdollisimman raa’asti, mies menemään äärimmäisyyksiin suojellakseen poikaansa.

Kuitenkin pienistä asioista, kuten avaamattomasta cokistölkistä, löytyy päähenkilöiden välille hellyyttä ja hyviä hetkiä. Välähdykset miehen paremmasta menneisyydestä yhdessä hänen vaimonsa (Charlize Theron) kanssa sekä taustoittavat että korostavat ympäröivää hävitystä. Vastapainona väkivallalle ja brutaalille luonnontilalle sattuu matkalaisten tielle myös positiivisia kohtaamisia. Veteraani (Guy Pearce) tarjoaa pojalle turvaa, nuotiolla Vanhuksen (Robert Duvall) kanssa mies ja poika pohtivat matkansa tarkoitusta.

Tie on erittäin fyysinen elokuva. Kylmä vesi satuttaa, kasvot peilaavat nälkää ja väsymystä, lika ja muta tarttuvat katsojaan. Miljöö on läsnä yhtä armottomana ja voimakkaana kuin Hillcoatin edellisessä ohjauksessa, aussilänkkäri The Propositionissa. Ruumiillisiin rooleihin profiloituneen Mortensenin valinta Tiehen on täydellinen, mutta yhtä tärkeää on lapsinäyttelijä Smit-McPheen virheetön suoriutuminen vaativassa roolissaan. Ekologinen teema kulkee elokuvan taustalla hillitysti, näyttämällä mitä luonnon tuhoutuminen sekä sen kauneuden uudelleenlöytäminen saavat ihmisessä aikaan.

Saamastaan ennakkojulkisuudesta huolimatta Tie ei ole elokuva, joka miellyttäisi kaikkia – Hillcoat ei ole koskaan pyrkinyt miellyttämään. Tie on kuitenkin yksi vuoden hienoimpia elokuvia, niitä harvoja, joissa äärimmäiset vastakohdat toimivat harmoniassa. Kuvaus tukee tarinaa, näyttelijät ovat syvällä rooleissaan ja mikä tärkeintä, kaiken tuhon keskellä rakkaus ja toivo säilyvät. Hillcoatin hovimuusikot Warren Ellis ja Nick Cave tunnelmoivat viululla ja pianolla rikkaasta teoksesta esiin yllättävää kauneutta, jännitystä, jopa kauhua.