Takaisin pintaan valkokangas

Norjassa kaksi vuotta sitten tapahtuneessa sukellusonnettomuudessa kaksi suomalaista luolasukeltajaa menehtyi yli sadan metrin syvyyteen. Onnettomuus sai paljon julkisuutta. Norjan viranomaiset yrittivät kansainvälisen sukellusryhmän avustuksella nostaa ruumiit luolasta, mutta sukellukset osoittautuivat liian vaarallisiksi ja nosto-operaatiosta luovuttiin. Onnettomuudesta selvinneet suomalaissukeltajat eivät halunneet jättää tovereitaan luolaan vaan toteuttivat salassa oman onnistuneen nosto-operaationsa.

Dokumenttielokuva salaisesta sukellushankkeesta olisi tuskin muutoin toteutunut, mutta luolasukellusryhmästä oltiin jo valmistelemassa dokumenttia. Kun onnettomuus sattui, dokumenttiprojektia päätettiin jatkaa, aihe vain muuttui ennätyssukelluksesta pelastussukellukseen.

Operaatiosta olisi voinut helpolla tehdä sensaatiohakuisen ja tunteissa vellovan sankarikertomuksen. Takaisin pintaan on kaikkea muuta. Dokumentin käsikirjoittaja-ohjaaja Juan Reina on ollut kiinnostuneempi psykologiasta ja sukeltajien psyykestä kuin tapauksen julkisuusarvosta.

Takaisin pintaan on pelkistetty ja visuaalisesti ryhdikäs dokumentti luoliin sukeltamisesta ja toverihengestä. Dokumentissa ei tavoitella rationaalista selitystä sille, miksi jotkut haluavat sukeltaa hengenvaarallisiin luoliin. Pohjimmiltaan kyse on samasta uhkarohkeasta uteliaisuudesta, joka on ajanut löytöretkeilijöitä eteenpäin läpi ihmiskunnan historian. Ilman halua ylittää rajoja, tonkisimme edelleen tikulla maata jossain savannilla.

Dokumentin varsinainen teema onkin toisaalla – lojaaliudessa. Kyse on niistä inhimillisistä tekijöistä, jotka saavat yksilöt toimimaan yhdessä siten, että lopputulos ylittää osiensa summan. Teema on tuttu historian tapahtumista ja varsinkin sotakertomuksista, joissa pieni joukko on kukistanut ylivoimaisen vihollisen tai pelastanut toverinsa oman henkensä uhalla.

Sotakertomuksissa korostuu lähes poikkeuksetta pelastajien uhrautuva sankaruus. Takaisin pintaan -dokumentissa ei ole sankareita. Sukeltajat itsekin toteavat, etteivät he ole sankareita, ja Reinakin välttelee loppuun asti asettamasta nostosukellukseen osallistuneille sankaruuden sädekehää.

Pelastuneille sukeltajille kyse on asioiden loppuun saattamisesta: menehtyneiden toverien kunnioittamisesta ja hiljaisesta sovituksesta niin itselleen kuin ryhmälle. Kyse ei ole sankaruudesta vaan perustavanlaatuisesta osasta ihmisyyttä, jota sotatarinoiden sankarimytologiassa ei useinkaan tavoiteta.

Se mikä sotakertomuksissa jää monesti etäiseksi, on Takaisin pintaan -dokumentissa lähellä ja läsnä. Neljän sukeltajan kasvojen ilmeet, puheet ja teot ovat kuin peili kaikkiin menneisyyden tragedioihin ja menetyksiin, joista on ollut pakko selvitä. Asiat tehdään, koska ne on tehtävä. Syvällisempää analyysiä ei ole, koska kaikkea ei voi selittä sanoin ja perustella rationaalisesti. Syyt ovat emootioissa, joita dokumentti ei taiteelle ominaisesti pyri selittämään auki vaan tuo ne koettavaksi, jotta jokainen voi rakentaa niistä oman tulkintansa.

Vaikka operaation onnistuminen on alusta asti tiedossa, se ei heikennä dokumentin jännitettä. Kerronnallisesti onnistunut rakenne luo tapahtumiin tarvittavan intensiteetin, mitä kuvallinen ilmaisu ja musiikki tukevat. Dokumentin voi katsoa mielenkiintoisena tapahtumakuvauksena, mutta neljän sukeltajan kautta Takaisin pintaan sukeltaa paljon syvemmälle lojaaliuden perimmäisten kysymysten äärelle.