Totuuden voima vie eteenpäin

Juan Reina (s. 1978) valmistui vuonna 2005 University of South Walesista elokuvaohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi. Kipinä elokuvauralle ryhtymisestä syntyi jo pienenä poikana Juanin katsellessa elokuvia kotona. Aluksi kiinnostuksen kohde oli lähinnä fiktioelokuva, mutta ohjaaja ikään kuin ajautui dokumenttielokuvan pariin. Ohjaajasuosikkeihin lukeutuvat niin Lukas Moodysson kuin David Lynchkin.

Kiinnostuin elokuvista aika pienenä. Isälläni oli Espanjassa videovuokraamoja, ja pikku hiljaa elokuvia katsellessa takaraivoon alkoi iskostua, että tämän kohtauksen olisin kertonut eri tavalla.

Elokuvakoulun jälkeen Reina sai tarjouksen dokumenttielokuvan ohjaamisesta Ruandassa. Elokuva kertoo entisestä brittiläisestä sotakuvaajasta, joka palaa takaisin Ruandan kansanmurhan tapahtumapaikoille ensimmäistä kertaa sitten sisällissodan.

Silloin ymmärsin dokumentin voiman. Dokumentti on parhaimmillaan heijastus todellisesta elämästä. Se voima on nyt jäänyt tuonne selkäytimeen. Vaikka dokumentin tekeminen on välillä todella haastavaa monellakin tavoin, niin tuo voima vie eteenpäin. Mielellään sitä tietysti tekisi sekä fiktiota että dokumenttia, molemmathan ovat tarinankerrontaa.

Juan Reina on työskennellyt useissa eri elokuvaprojekteissa ympäri maailmaa ja hänen yhteiskunnallisesti kantaaottavat elokuvansa on noteerattu myös monilla festivaaleilla niin Suomessa kuin muuallakin. Reinan edellinen ohjaustyö 6954 kilometriä Suomeen (2013) seurasi kongolaisen pakolaisperheen matkaa Suomeen.

Traaginen käänne sukellusdokumentin kuvauksissa

Reinan uusin ohjaustyö Takaisin pintaan kertoo kotimaisissa tiedotusvälineissä alkuvuodesta 2014 laajasti uutisoidun tarinan suomalaisista luolasukeltajista ja heidän sukellusryhmänsä epäonnistuneesta luolasukelluksesta Norjan Plurdalenissa. Sukellusonnettomuudessa menehtyi kaksi ryhmän sukeltajaa.

Luolastoon jääneet toverit päätettiin hakea pois vaikka oman hengen kaupalla. Norjan ja Ison-Britannian viranomaiset olivat todenneet sukeltajien ruumiiden noutamisen olevan liian vaarallista.

Elokuvaprojekti käynnistyi jo 2010, kun luolasukeltajat Antti Apunen ja Janne Suhonen lähestyivät ohjaajaa ja tuottajia kirjansa Sukellus pimeyteen tiimoilta. Reina innostui aiheesta ja luolasukelluksesta alettiin ideoida elokuvaa, jonka punaiseksi langaksi muodostui sukellusryhmän aiottu maailmanennätyssukellus Espanjassa. Kaikki kuitenkin muuttui yhdessä yössä, kun onnettomuus tapahtui helmikuussa 2014 ja dokumentilta putosi pohja pois.

Aluksi ajattelin, että projekti ei tule jatkumaan, mutta tilanne muuttui, kun aikaa kului. Teimme yhdessä päätöksen kuvata nosto-operaatio ja aika näyttäisi päätyykö materiaali mihinkään. Elokuva ei ollut silloin päällimmäisenä mielessä. Onnettomuus oli kuitenkin niin iso kolaus sukeltajille ja heidän ystäväpiirilleen.

Vähitellen minulle valkeni, että nosto-operaatio olisi elokuvalle hyvä punainen lanka. Operaatio on tapahtumarikas ja siinä on paljon emootioita taustalla. Ja onhan se ainutlaatuinen tapahtuma koko maailmassakin.

Menehtyneiden sukeltajien nosto oli viranomaisten taholta todettu liian vaaralliseksi, joten operaation piti tapahtua salassa muutoinkin äärimmäisen haastavissa olosuhteissa. Operaatio oli myös laiton, vaikka Norjan viranomaiset päättivätkin myöhemmin jättää nosto-operaation suorittaneen ryhmän ilman sanktioita. Myös kuvattua materiaalia sai käyttää elokuvaan vapaasti.

Lähtöpäivänä annoimme kaiken materiaalin poliisille, eikä sieltä tullut koskaan mitään vaatimuksia. Kaikki kuvattu materiaali oli käytössämme elokuvaa varten.

Täytyy kuitenkin muistaa, että dokumenttielokuvat käsittelevät hyvinkin arkoja aiheita, eikä tämä ole missään nimessä poikkeus. Ohjaajana kantaa isoa eettistä vastuuta, ja alusta asti on ollut selvää, että emme tule tekemään tästä millään lailla sensaatiohakuista tarinaa, emmekä käyttämään materiaalia, mitä kaikki mukana olleet eivät hyväksyisi.

Sukellus ihmismielen syövereihin

Reinaa kiehtoi alun perinkin sukellusdokumentin tekemisessä luolasukellusharrastuksen psykologinen puoli. Mikä ihme saa ihmisen tekemään jotain, joka ainakin arkiajattelussa vaikuttaa täysin hullun hommalta eli sukeltamaan ahtaisiin loukkoihin teknisten apuvälineiden varassa, ja vieläpä vapaaehtoisesti. Mikä ajaa miestä ottamaan turhia riskejä ja painumaan luolan syvyyksiin, ja jatkamaan vielä traagisen onnettomuudenkin jälkeen?

Reinan mukaan kaikki Norjassa mukana olleet ovat jatkaneet harrastustaan, ja syiden etsimisessä mennään jo hengen asioiden puolelle.

Jos on kymmenen luolasukeltajaa, on myös kymmenen erilaista syytä, miksi mennä luolaan. Totta kai osalle tämä on ammatti, mutta he myös valitsevat ammattinsa. Siinä on varmasti tutkimusmatkailijan halu tutkia paikkoja, joissa muut eivät ole käyneet.

Mutta jos menemme todella syvälle syihin, miksi joku menee ihmisille vihamielisiin paikkoihin, niin siinä on kyse kutsumuksesta. Sitä on todella vaikea argumentoida. Sama kuin yrittäisi selittää ei-uskovaiselle, miksi uskovainen uskoo jumalaan.

Lue myös