Shrek Kolmas valkokangas

Ainoa oikea vihreä hurjimus on Hulk, sillä isosta koostaan ja huonoista tavoistaan huolimatta vihreäihoinen ogre Shrek (Myers) on sisimmässään lempeä, urhea – ja ennen kaikkea tuottoisa, ainakin tuotantoyhtiölleen. Animoitu hyväsydäminen hirviö on saanut kassakoneet kuumaksi kuin lohikäärmeen tuli sekä kahdessa aiemmassa elokuvassa että Shrek 3D:n kaltaisissa teemapuisto-spinoffeissa.

Mutta mikäs se on ollut rahaa takoessa, sillä yleisömenestyksestä ei kuitenkaan aina voi vetää yhtäläisyysmerkkejä huonon laadun tai merkityksettömyyden suhteen. Shrekin seikkailut ovat olleet laadukkaasti tehtyjä, oivaltavia ja tarpeeksi monitahoisia, jotta niistä ovat nauttineet sekä lapset että ennen kaikkea aikuiset, joille lukuisat intertekstuaaliset viittaukset ja ironia ovat tuoneet lisäarvoa.

Shrekin uusin tuleminen jatkaa pitkälti edeltäjiensä jalanjäljissä, Shrekin etsiessä uutta kruununperillistä ja pahan prinssi Uljaan (Everett) yrittäessä kaapata valtaa. Painopistettä ei ole muutettu paljoa, mutta ensisijaisena kohderyhmänä ovat aiempaa selkeämmin lapset. Varjopuolena anti vanhemmille katsojille on astetta vähäisempää, vaikkakin valppaalle populaarikulttuurin tuntijalle elokuva tarjoaa oivallisia välähdyksiä, kuten Maija Poppas -laulu Spoonful Of Sugar, jota kuningatarta ääninäyttelevä Julie Andrews hyräilee lyötyään päänsä seinään.

Oma lukunsa ovat raskaana olevan prinsessa Fionan (Diaz) aatelisneitokaartiin kuuluvien tuttujen prinsessahahmojen edesottamukset. Ruusunen on narkoleptikko, Lumikki kipakka narttu ja Tuhkimo jakautunut persoonallisuus. Tuhkimon "ruman ottosisaren" Doriksen olemus on kaikkein hämmentävin, sillä toimittaja Larry Kingin äänellä kähisevä, karun drag-transun oloinen Doris näyttää kuin Rocky Horror Show’sta karanneelta.

Siinä missä ensimmäinen Shrek oli modernien satuanimaatioiden klassikkoainesta, kolmas osa on "vain" hyvä teos. Shrek Kolmas on vauhdikas, humoristinen ja vauhdikkaasti etenevä elokuva, jonka alkukielinen ääninäyttely on niin mainiota, ettei elokuvaa voisi kuvitellakaan katsovansa suomeksi dubattuna. Kuka muka voisi korvata esimerkiksi ex-Monty Pythonit John Cleesen ja Eric Idlen?

Leffa- ja populaarikulttuuriviittauksia löytyy pitkältä aikaväliltä, ja soundtrackin viittaukset jäävät ehkä polvenkorkuisilta ymmärtämättä. Vähänkään rokin alkeista tietävä ei voi kuitenkaan olla ilahtumatta alun sammakkokuninkaan hautajaisissa kuultavasta Paul McCartney -klassikosta Live And Let Die, puhumattakaan Lumikin uskollisten eläinystävien hyökkäyksen aikana kuultavasta Led Zeppelinin Immigrant Songista, jonka raaka heavy metal -energia toimii kontrastina suurisilmäisten, pehmoisten ja pörröisten otusten mielipuoliselle vyörylle.

Shrekejä on tulossa vielä ainakin kaksi lisää, ja spin off -elokuvistakin on ollut puhetta. Vaikka tuotantoyhtiöitä olisi helppo syyllistää voiton maksimoinnista loppumattomien Shrek-oheistuotteiden ja lelujen myötä, kannattaa kuitenkin huomioida Shrekin sanoma. Itsensä arvostamisen ja itseensä uskomisen hieman alleviivaavienkin teemojen lisäksi elokuva tarjoaa jotain, mitä lähes yksikään perinteinen satu ei tarjoa.

Olivat ne sitten sadan miljoonan Hollywood-elokuvia tai perinteisiä satuja, romanssit päättyvät useimmiten prinsessahäihin, jotka ovat monen suomalaisenkin nykynaisen imelän sokerinen utopia. Mutta tarinahan ei pääty romanssin huipennukseen, siitähän arki vasta alkaa. Shrekin teemat perheestä ja lapsista ovatkin ilahduttava poikkeus. Lapsista kannettava vastuu on monelle miehelle kova paikka, ja lapsista on keskimäärin paljon riesaa, kuten Shrek Kolmannen inhorealistiset vauvankakka- ja seksintappoepisodit todistavat.

Mutta jälkikasvu voi myös kasvattaa vanhempiaan, ja perheen onni voi olla pintaa syvempää, vailla ulkokultaisuutta. Vaikka Yhdysvalloissa kohkataan usein tekopyhästi vastenmielisen konservatiivisista "perhearvoista", maan viihdetuotannossa kyetään kuitenkin luomaan myös maanläheisempiä ja realistisempia perheitä – jotka ovat lähes poikkeuksetta animoituja. Inhimillisin ja aidoin tv-perhe on kiistattomasti nelisorminen ja keltainen, ja Shrekin hirviöperhekin päihittää arjen kuvaamisessa lukuisat ihmiskilpailijansa, puhumattakaan juorumedioista tuttujen pintaliitojulkkisten perheistä.