Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings valkokangas

Marvel Cinematic Universen ystäville Ten Rings on jo tuttu käsite ensimmäisestä ja kolmannesta Iron Man -elokuvasta sekä niitä seuranneesta Marvel Studiosin One-Shot lyhyelokuvasta All Hail the King. Lyhytelokuva lupaili jatkoa Ten Ringsille. Kuten jo elokuvan nimessä seisoo, Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings paneutuu nyt syvemmin tähän pintapuolisesti tutuksi tulleeseen terroristijärjestöön.

Shang-Chi (Simu Liu) on elänyt kaksoiselämää nimen Shaun takana piilotellen isältään Wenwulta (Tony Leung), Ten Ringsin ankaralta ja patriarkaaliselta johtajalta. Kohtalo kuitenkin johdattaa Shang-Chin takaisin isänsä ja pikkusiskonsa Xialingin (Men’er Chan) luokse. Isä kuulee kuolleen vaimonsa kuiskuttelua, ja pyytää lapsiltaan apua hänen takaisin tuomisekseen.

Juoni kulkee kahta eri reittiä tehden Shang-Chista ensimmäisen ja hänen isästään toisen päähahmon. Kumpikaan ei täten saa tarpeeksi ansaitsemaansa ruututilaa, ja valitettavasti tämä ratkaisu syö pontta hahmojen taustoista ja motivaatioista. Juoni kuitenkin kulkee mukavan tiivistahtisesti eteenpäin, eikä jätä ollenkaan löysiä kohtia, muistaen tarjota Marvelille tyypillisesti aaltoilevia synkkiä ja herkkiä sekä huumorintäyteisiä kohtauksia.

Kahden eri reitin takia elokuvasta jää jano nähdä lisää, ja tämä vähän harmittaakin, miten Wenwun tarina jää elokuvassa paitsioon. Tony Leungin taidokkaasti näyttelemälle hahmolle olisi kannattanut uhrata vähän enemmän minuutteja, sillä elokuvan pituus olisi kyllä kestänyt sen. Simu Liu on erinomainen valinta Shang-Chin rooliin, jota tämän paras ystävä Katy (persoonallinen Awkwafina) loistavasti kannattelee, tarjoten hahmolle tilaa kertoa itsestään luontevasti. Valitettavasti kolmen edellä mainitun valovoima jättää Meng’er Chanin tulkitseman Xialingin taustalle nousematta muiden tasolle.

Huomionarvoista on, ettei eri sukupuolta olevien ystävysten välille ole pakotettu romanssia, kuten Hollywoodissa tuntuu aina olevan tapana tehdä. Silmään pisti myös Xialingin käyttämä musta sormus oikean käden keskisormessa, joka on aseksuaalien symboli. Se, oliko tämä tarkoituksellista vai vain puvustuksellinen vahinko, jäi mysteeriksi. Symboli on kuitenkin vahva vihje jättää huomioimatta, sillä aseksuaalien representaatio elokuvissa on suorastaan olematon.

Kuvaus on parhaimmillaan kaunista sadunomaista silmänkarkkia, joka nostattaa mieleen parinkymmenen vuoden takaisen aasialaisen menestyselokuvan Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000). Elokuva kuitenkin on myös MCU:lle ominaisen vauhdikas, ja erityisen herkullisen vauhdikkaasta tarinasta tekevät eeppiset taistelukoreografiat, jotka tekevät kunniaa taistelulajien suurille nimille, kuten Bruce Leelle ja Jackie Chanille. Tämä on mukavaa vaihtelua taikuuden ja pyssyseikkailujen keskelle.

Taistelukoreoiden autenttisuuden lisäksi suuri kiitos menee aidolle aasialaistaustaiselle roolitukselle sekä kielillä leikittelemiselle. Englanninkielen käyttäminen on luontevasti ujutettu mukaan kiinan vallatessa välillä ruudun. Kukaan ei puhu muka-aksentilla, ja rasismia ei ole havaittavissa. Sarjakuvissa on hyvinkin tökeröitä stereotypioita, mutta elokuva on moderni ja raikas itämainen tuulahdus tehden kunniaa perinteille. Kuvauksen fantasiamaailma tuo kauniisti eloon vanhat kiinalaiset tarustot yhdeksänhäntäisistä ketuista, suurista leijonista sekä jo trailerissa luvatusta lohikäärmeestä.

Elokuva pysyttelee aika kepeänä, vaikka teemana onkin vahvasti irti päästäminen menneestä. Yksi suurimmista haasteista tarinan pääpoppoolla on se, että taistelusisarusten äiti oli kotoisin toisesta universumista, ja sinne ei ihan noin vain mennä. Tämä on todella yllättävä pommi, sillä Marvel on lupaillut multiversumia jo pitkään, leikitellen ja kiusaten yleisöä mutta tuomatta sitä esille. Tämä luultavasti oli elokuva, jossa kovinkaan moni ei sitä odottanut tapahtuvaksi muiden potentiaalisten multiversumielokuvien rinnalla.

Vaikka elokuvassa onkin muutama easter egg sekä menneisiin että varmasti myös tuleviin MCU:n elokuviin, Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings kestää tarkastelua myös itsenäisenä teoksena. Elokuva esittelee tarinan lähtöasetelman lyhyesti ja ytimekkäästi eikä jää maleksimaan. Tuttuja hahmoja vilahtaa niin elokuvan keskellä kuin myös lopputekstikohtauksissa, joita on luvassa jopa kaksi. Kannattaa siis pysyä penkissä kunnes viimeinenkin leuat loksauttava kohtaus on nähty. Marvel lupaa lisää.