Iron Man 3 valkokangas

Rautaista miestä esittämään tarvittiin rautainen näyttelijä, ja sellainen saatiin kun Robert Downey Jr. esiintyi vuonna 2008 Marvel-supersankari Rautamiehen eli Tony Starkin haarniskassa. Suurelle yleisölle Rautamies ei ollut ennestään kovin tuttu, mutta viisi vuosikymmentä sarjakuvissa seikkaillut hahmo on aina ollut sarjakuvaharrastajien arvostama, ei vähiten Starkin ristiriitaisen persoonan ja moninaisten henkilökohtaisten ongelmien takia. Sen takia oli napakymppi valita rooliin ristiriitainen persoona, jolla on ollut moninaisia henkilökohtaisia ongelmia.

Nyttemmin Tony Stark on tullut massoillekin tutuksi kahden Iron Man -elokuvan sekä megahitiksi osoittautuneen The Avengers -elokuvan parista. The Avengers kokosi yhteen erillisissä seikkailuissa esiintyneet Marvel-elokuvauniversumin sankarit ja päätti samalla Marvel-studioiden niin sanotun ensimmäisen vaiheen. Toinen vaihe alkaa nyt kolmannen Iron Manin myötä ja tulee muutaman vuoden päästä johtamaan toiseen The Avengers -elokuvaan.

Mutta taustoista ja laajemmista konteksteista viis, sillä elokuva, joka ei toimi itsenäisesti ja omillaan on harvoin hyvä elokuva. Iron Man 3 toimii, ja hyvin toimiikin. Yksi olennainen tekijä Downeyn ohella on veteraanikäsikirjoittaja Shane Black, jonka kädenjälkeä ovat muun muassa Tappava ase -elokuvat sekä Renny Harlinin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluva trilleri The Long Kiss Goodnight. Black toimii paitsi elokuvan toisena käsikirjoittajana myös sen ohjaajana. Jatkumo aiempiin elokuviin ei kuitenkaan katkea, sillä ne ohjannut Jon Favreau jatkaa näyttelijänä sivuroolissaan Starkin turvapäällikkönä Happy Hoganina.

Blackin käsikirjoituksien vahvuuksia ovat aina olleet hyvä dialogi ja dynaamiset päähenkilöiden väliset suhteet sekä väkevästi etenevä juonenkuljetus. Rempseys ja musta huumori ovat aina sopineet myös Robert Downey Jr:n suuhun, ja ohjaaja saakin päätähdestään irti jämäkän suorituksen.

Ohjaajan tutut teemat, kuten joulunaika sekä kahden miehen välinen buddy-vuorovaikutus, näkyvät kolmannessa Iron Manissakin, jossa Don Cheadleyn esittämä eversti James Rhodes pääsee edelliselokuvaa aidompaan vuorovaikutukseen Downeyn kanssa. Tarinaa tukevat myös hyvät tuotantoarvot ja visuaalisuus. Muovisuuden sijasta valkokankaalla on raskasmetallista särmää. Elokuva on muutenkin siitä harvinainen trilogian kolmas osa, että se päihittää hieman pinnalliseksi jääneen kakkososan selvästi ja nousee lähes ensimmäisen teoksen rinnalle.

Rautamies on aina ollut siitä poikkeuksellinen supersankari, että Stark on jatkuvasti päivittänyt metallista teknoasuaan yhä hienostuneemmaksi ja kehittyneemmäksi. Ero kömpelön ensimmäisen peltipurkin ja seuraavien mallien välillä on melkoinen, ja uudessa elokuvassa otetaan jälleen iso harppaus eteenpäin. Teoksen tarina pohjautuukin pitkälti Warren Ellisin maineikkaaseen Extremis-tarinakokonaisuuteen, jossa kehittyneimmätkään metalliasut eivät enää sellaisenaan pärjää geenimanipuloinnille.

Pohjimmiltaan Ellisin teesit ovat supersankaritaistoon verhottuja vertailuja nykypäivän lääketieteellisille kysymyksille, joissa pohditaan geenimanipuloinnin eettisiä ongelmia ja joissa toisessa vaakakupissa ovat erittäin kehittyneet ja ihmiskehon puutteita korjaavat proteesit. Sellainenhan Rautamiehen haarniska pohjimmiltaan on sydänvaivaiselle Starkille. Lääketieteellisillä areenoilla osapuolet eivät vain mäiski toisiaan ketoon räjähdysten ja läpänheiton saattelemana, mikä on tietysti tavallaan sääli.

Jäntevän käsikirjoituksen myötä tarinan dynamiikka pysyy vahvana, ja draaman kaari on sopivan kireälle jännitetty. Synkempi selviytymistarina luotaa myös supersankaruuden varjopuolia. Rautamiehen ei ole silti tarkoitus tavoitella Yön Ritarin eli Batmanin raadollista synkistelyä ja traagisuutta. Rautamies ei ota itseään tai supersankarointia haudanvakavasti, ja itseironinen huumori höystää teosta onnistuneesti. Siitä huolimatta Starkin kärsimät paniikkihäiriökohtaukset ja PTSD-traumat aiemmista seikkailuista tuovat sopivasti rosoisuutta ja ripauksen tarpeellista näennäisrealismia. Kultainen Kostaja on kiiltävän haarniskansa ja playboy-miljardöörin ulkokuorensa alla ihminen, jonka epätäydellisyyksiin ja ongelmiin voi samaistua.

Tarinan pääkonnan viittaa sovitellaan Mandariinille, joka on Rautamiehen klassisimpia vihollisia. Sarjakuvien Mandariini on Fu Manchun henkisestä perinnöstä ammentava kiinalainen ylväs superroisto. Elokuvan Mandariini on parrakas Osama bin Ladenin oloinen terroristi, jonka teatraalisen pinnan alle kätkeytyy maton jalkojen alta vetävä yllätys. Ben Kingsley tekee huikean suorituksen Mandariinina ja tulkitsee hahmoa niin radikaalilla tavalla, että se luultavasti saa puritaanisimmat fanipojat kiljumaan vaahtosuisena vanhempiensa asuintalon kellaripunkassaan.

Rautamiehen tarina jatkunee varmasti viimeistään Kostajien myöhemmissä seikkailuissa, mutta on vielä epäselvää, jatkaako Downey Jr. Tony Starkina. Asia on kaksipiippuinen, sillä on vaikea kuvitella osuvampaa tulkitsijaa epävakaalle, narsistiselle julkkissankarille. Toisaalta roolista kuin roolista on parempi vetäytyä ennen kuin siitä pakotetaan vetäytymään. Mikäli käsikirjoitusten ja toteutuksen taso pysyy viihdyttävällä tasolla ja Starkilla on jatkossakin sopivasti pilkettä silmäkulmassa, niin Downeylla ei ole lopultakaan mitään syytä luovuttaa haarniskaansa muihin käsiin. Esittihän Sean Connerykin Bondia kahdeksasti, joten Downey Jr. on vasta puolivälissä.

Marvel-elokuvauniversumin aiempien elokuvien tuttuun tapaan myös Iron Man 3:n lopputekstien jälkeen nähdään pieni lisäkohtaus, joten teatterista ei kannata poistua ensimmäisten joukossa.