Rajaton valkokangas

Neil Burger on elokuvantekijänä erottautunut amerikkalaisesta valtavirrasta jo esikoisestaan Interview with the Assassin (2002) lähtien. Hänen ohjaustyönsä ovat olleet keskivertoista jenkkielokuvaa kiinnostavampia teoksia, joiden tarinat ovat vakuuttavan näyttelijätyön kautta kyenneet nostamaan esiin ajattelemisen arvoisia aiheita, kuten Silmänkääntäjässä (2006). Mistään elokuvataiteen virstanpylväistä ei ole ollut kysymys, mutta ajatuksella mietityt skenaariot ovat helposti erottuneet edukseen tympeimmästä viihdemassasta ja tarjonneet virkistystä puuduttavimpaan viihdejöötiin.

Eikä Burgerin viimeisin ohjaustyö, Rajaton, tee poikkeusta suhteessa edeltäjiinsä. Kyse on astetta mietitymmästä valtavirtaelokuvasta, jonka sujuvaan toteutukseen ja kerrontaan on onnistuttu ujuttamaan muutamia ajankuvaan sopivia teräviä huomioita.

Burger on ensimmäistä kertaa turvautunut valmiiseen tarinaan, sillä Rajaton perustuu brittiläisen Alan Glynnin kirjaan The Dark Fields. Perusidea aivokapasiteettimme täyden hyödyntämisen mahdollistavasta huumeesta on kutkuttava, ja Burger osaa hyödyntää asetelman kohtuullisen hyvin.

Bradley Cooper esittää luomis- ja rahavaikeuksia potevaa kirjailijaa, Eddie Morraa, joka saa vanhalta tutultaan aivojen suorituskykyä parantavaa ainetta. Kokeeksi saamansa napin nielaistuaan Eddie kirjoittaa kymmeniä sivuja kirjaansa kerralla, eikä kustantaja ole uskoa silmiään lukiessaan tekstiä. Saadakseen kirjan valmiiksi, Eddie tarvitsee lisää tajunnanlaajentajia. Tämä vie miehen menestyksen ja vaarojen tielle.

Elokuva tukeutuu totuttuun väittämään siitä, että jos ihminen kykenisi käyttämään koko aivokapasiteettinsa, hän pystyisi melkein mihin tahansa. Nykyisen suoritusyhteiskunnan puitteissa tämän tempun mahdollistavan tropin kehittely ei liiemmin edes vaikuta mielikuvituksen tuotteelta. Ympäröivään todellisuuteen pohjaavan kosketuspinnan kautta elokuva kykenee esittämään kriittisiäkin huomioita yhteiskuntamme asettamista menestyksen tavoitteista ja keinoista niiden saavuttamiseksi. Arvokeskustelun kannalta Morran hahmo on kiinnostava, koska hänen tarinassaan ei sorruta saarnaamiseen eikä arvoasetelmia käsitellä mustavalkoisesti yksinkertaistaen.

Paljon lepää myös Bradley Cooperin harteilla, joka tekee nuhjuisena kirjailijaressukkana uskottavan roolityön. Uskottavuus säilyy läpi tarinan, sillä vaikka Morra menestyy, hänen luonteensa peruspiirteissä ei tapahdu motivoimattomia muutoksia, eikä ideologian suhteen sorruta räikeimpiin takinkääntöihin.

Temaattinen johdonmukaisuus pitääkin elokuvaa kasassa niinä suvantohetkinä, jolloin tarina lipeää tarpeettomille sivuraiteilleen. Monille kirjafilmatisoinneille tyypillisesti Rajattomassakin on sellaisia tarinarönsyjä, jotka kirjan sivuilla ovat perusteltuja mutta jäävät elokuvan tiukemmissa kerrontaraameissa turhaksi painolastiksi.