Oceans valkokangas

Ihmistä on aina kiehtonut tuntematon. Rahaa ja aikaa on käytetty avaruuden tutkimiseen ja planeetan ulkopuolisen elämän etsimiseen. Oceans haluaa muistuttaa ihmisiä lähempänä olevasta painottomasta tilasta, jonka erilaiset elämänmuodot ovat mitä monimuotoisimmat. Vedenalainen elämä on yhä pitkälti pimeän peitossa ja jatkuva saastuminen uhkaa niin uusia löytöjä kuin jo tuttua elämää. Jos avaruusseikkailut ovat meille jotain opettaneet, on se, että vesi on elämän elinehto ja sitä tulee vaalia.

Oceans eroaa suuresti ohjaajakaksikko Jacques Perrinin ja Jacques Cluzaudin aiemmasta Siivekkäästä muutosta (2003). Jos muuttoliikettä tarkasteltiin erilaisten lintujen lentoreittien kautta, niin Oceans ei lähde tutkimaan meren elämää yhden selkeän teeman mukaan. Valtameret tarjoavat monimuotoisen elinympäristön eri nisäkkäille, linnuille ja kaloille. Elokuvan teemoina toimivatkin esimerkiksi erikoiset ulkomuodot tai symbioottisien suhteiden kuvaaminen.

Luontodokumenteille luonteenomainen informatiivinen linja jää elokuvasta puuttumaan. Se ei myöskään lähde inhimillistämään eläimiä ja luomaan kertomuksia, kuten Pingviinien matka (2005), joka Oceansin tavoin on kyseenalaistanut luontodokumentin luonnetta. Toisin kuin The Cove – Meren salaisuus (2008), eivät Oceansin tekijät ole käyttäneet aitoa kuvamateriaalia riistokalastuksesta. Uusi ranskalainen luontodokumentti on jo vuosituhannen alusta asti venyttänyt realistisuuden rajoja ja Oceansin muotoon tukeutuva tyyli on selkeä irtiotto vanhoista perinteistä. Lavastetuista kohtauksistakin huolimatta sen pohja on kuitenkin tiukasti dokumenttien maailmassa.

Upeasti kuvattu elokuva muuttaa meren kasvillisuuden ja eliöt värien ja muotojen väliseksi baletiksi. Hitaasti syrjään lipuvat kalamassat muistuttavat avautuvaa esirippua ja elokuva leikitteleekin erilaisilla tekstuureilla ja väreillä. Kunniahimoinen äänisuunnittelu ja Bruno Coulaisin miltei uskonnollisiin mittapuihin välillä yltyvä musiikki on sovitettu merenalaiseen maailmaan hienosti. Valtameri jää yhä tuntemattomaksi ja kiehtovaksi paikaksi, joka on kaikkea muuta kuin hiljainen.

Oceansilla on selkeä poliittinen viesti: pelastakaa valtameret ennen kuin se on liian myöhäistä. Surulliset näkymät riistokalastuksesta ja saastuneista kaupunkien laitamista rinnastetaan jo sukupuuttoon kuolleisiin eläimiin. Cousteaumainen into luonnon monimuotoisuuden ihmettelemiseen ja vaalimiseen on kuitenkin täynnä uskoa huomiseen. Luonto on vahva ja se pystyy sopeutumaan, jos sille annetaan mahdollisuus.