Prinsessa Kaguyan taru valkokangas

Vuosi 2013 oli merkittävä vuosi japanilaiselle Studio Ghiblille. Sen perustajat Isao Takahata ja Hayao Miyazaki saattoivat kumpainenkin valmiiksi uusimmat elokuvaprojektinsa. Vain kerran aiemmin, vuonna 1988, Ghibli on julkaissut kaksi täyspitkää animaatioelokuvaa vuoden aikana.

Nyt Suomen saleihin saatiin jälkimmäinenkin, Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esitetty Takahatan Prinsessa Kaguyan taru sekä alkuperäisenä että Krista Kososen tähdittämänä dubattuna versiona.

Prinsessa Kaguyan taru perustuu japanilaiseen kansantaruun ”Bambunleikkaajan tarina”. Köyhä ja iällä oleva maalaismies löytää metsästä pikkuruisen prinsessan, jonka hän yhdessä vaimonsa kanssa päättää kasvattaa tyttärenään. Tyttö kasvaa nopeasti, kuin bambunvesa. Saavuttaessaan pian varhaisen teini-iän hänestä aletaan koulia pääkaupungissa ylhäistä prinsessaa kaikkien Japanin yläluokan käsittämättömien käytöskoodien mukaisesti.

Yli tuhat vuotta vanha satu on saanut uuden painopisteen, sillä Takahata keskittyy prinsessan sisäisen maailman käsittelyyn. Ghiblin töiden valtavirrasta poikkeava visuaalinen tyyli tukee tätä erinomaisesti. Prinsessa Kaguyan taru onkin ennen muuta liikuttavan kaunis elokuva. Sen impressionistinen maalailu ja hetkittäin ekspressionistiseen ilmaisuun yltyvä piirrosjälki miellyttänee myös värikylläistä anime-kuvastoa karsastavia.

Nautinnollisen kokonaisuuden kruunaa studion luottosäveltäjän Joe Hishaishin musiikki. Toisaalta Takahatan ja käsikirjoittaja Riko Sakaguchin ”lastenloru”(Warabe Uta) -laulun lukuisissa toistoissa kaikuu konkreettisimmin animaatioelokuvan pitkä kesto, 137 min.

Naisen asema yhteiskunnassa nousee elokuvan pintapuoliseksi pääteemaksi. Japanin yläluokan pidättyväinen sipsuttelu asettuu ikään kuin vastakohdaksi tasa-arvoiselle elolle luonnon keskellä. Miehet, silloinkin kun ovat hyväntahtoisia, kuvataan lähes poikkeuksetta hölmöinä ja heidät kyseenalaistetaan kulttuuriperinteisiin kietoutuvina keisareina. Vertauksista syntyy myös toimivaa komediallisuutta. Valta-asemia keikuttava nauru on virkistävää ja katharttista.

Syvällisellä tasolla elokuva käsittelee itse elämää maan päällä iloineen ja suruineen. Prinsessan tarina kehottaa tuntemaan täysillä, pelkäämättä ja pidättäytymättä. Unohduksen tuoma turtumus ei voi voittaa kitkeränäkään koettua elämää. Teemoista johtuen elokuva saattaa puhutella paremmin aikuisia kuin lapsia seitsemän vuoden ikärajastaan huolimatta.

Prinsessa Kaguyan taru oli suureellinen prosessi myös Takahatan elokuvien mittapuulla. Ohjaaja suunnitteli tekevänsä sadusta elokuvaa puolen vuosisadan ajan. Tuotannon käynnistyttyä hän hioi elokuvaa kahdeksan vuotta. Historiallista havinaa lisää myös tuottaja Seiichiro Ujiien nukkuminen pois ennen elokuvan julkaisua.

78-vuotias Takahata ei ole ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle, toisin kuin kollegansa Miyazaki. Edellisestä ohjauksesta Naapurini Yamadat on kuitenkin kulunut jo pitkälti toistakymmentä vuotta, joten jonkinlaista päätöstyön tuntua elokuvassa on.

Ilolla voi kuitenkin sanoa, että mikäli koskettava Prinsessa Kaguya jäisi viimeiseksi, olisi se arvoisensa elämäntyön päätös.