Ole luonani aina valkokangas

Kazuo Ishiguro on japanilaisesta taustastaan huolimatta, tai juuri sen vuoksi, yksi brittiläisen yhteiskunnan hienoimpia kuvaajia. Kirjailijan yhteistyö Merchant-Ivoryn kanssa tuotti klassiset elokuvat Pitkän päivän ilta (1993) ja Valkoinen kreivitär (2005). Näihin verrattuna romaanifilmatisointi Ole luonani aina liikkuu hyvin toisenlaisissa maisemissa. Se sijoittuu edellisiä lähemmäksi nykyaikaa, 1970–80-luvulle, ja päältäpäin perinteisen tuntuisen tarinan pohjalla on scifi-sävyjä.

Ohjaaja Mark Romanek taas ei ole vielä kovinkaan kokenut pitkien elokuvien parissa, vaikka onkin ohjannut laadukkaan Robin Williams -pätkän One Hour Photo (2002). Muuten Romanek on kunnostautunut mainos- ja musiikkivideo-ohjaajana, listalta löytyy muun muassa Johnny Cashin palkittu NIN-cover Hurt.

Ole luonani aina kertoo kolmesta ystävyksestä, jotka sisäoppilaitoksessa vietetyn lapsuuden jälkeen päätyvät omille teilleen. Aikuisina Kathyn (Carey Mulligan), Ruthin (Keira Knightley) ja Tommyn (Andrew Garfield) kolmiodraama jatkuu edelleen, ja uudelleen kohtaaminen antaa mahdollisuuden oikoa vanhoja vääryyksiä. Tunnelma on pieniä ohikiitäviä hetkiä lukuun ottamatta surumielinen, ja henkilöiden lopullisen kohtalon vääjäämättömyys paistaa kaikesta. Sateisen sumuinen Englannin maaseutu ja 1970-lukulainen väritys vielä lisäävät alakuloa.

Verrattuna kirjaan elokuva paljastaa juonen huomattavan nopeasti. Romaanissa vihjaillaan vähitellen ratkeavaan mysteeriin ja kerronta on epälineaarista, minkä ansiosta jännite pysyy yllä pitkään. Elokuva sen sijaan ei anna tilaa pikkuhiljaa kerätä informaationsiruja ja kehitellä omia hypoteeseja. Se myös keskittyy tieteisosaston sijaan paljon enemmän romanttiseen viritykseen, ja juonen yksityiskohtia on muutettu korostamaan tätä puolta. Kirja on mysteeri, elokuva romanssi. Riipaiseva romanssi Ishigurolle ominaiseen tyyliin, mutta ei oikein muuta.

Sivuosissa on hienoja näyttelijöitä, kuten Charlotte Rampling rehtorina ja Happy-Go-Luckyn (2008) Sally Hawkins sääntöjä rikkovana tulokasopettajana. Hyvätkään näyttelijät eivät kuitenkaan pääse kehittelemään hahmojaan, ja Keira Knightley tuntuu olevan kokonaan väärässä elokuvassa. Hän tyytyy lähinnä mutristelemaan huuliaan, sillä traagiseksi sankarittareksi hänestä ei ole. Yksipuolisuus tosin selittyy osin sillä, että tarina kerrotaan Kathyn subjektiivisesta näkökulmasta. Carey Mulligan nousevana kykynä sen sijaan jää mieleen yhden ilmeen roolistakin.

Romanttisten elokuvien saralla Ole luonani aina on tyylikkään hillitty ja siirappisuuden kunnioitettavasti välttävä, mutta auttamatta joltisenkin tylsäksi jäävä. Alkuteoksen mystisen tunnelman säilyttäminen olisi tuonut sen twistin, jota elokuva jää kaipaamaan.