One Hour Photo kotikatsomo

Sy Parrishin elämä on kuin tyhjä valokuvapaperi. Kaikki hänen ympärillään on yhtä väritöntä ja yksinäistä kuin mies itsekin. Sylla on vain yksi intohimo - valokuvat. Hän työskentelee suuren tavaratalon yhteydessä olevassa valokuvausliikkeessä ja ikuistetut hetket kuvissa ovat ainut väriläikkä Syn elämässä. Erityisen rakkaita valokuvia Sylle ovat Yorkinien perhekuvat. Nämä väriä ja onnea hehkuvat kuvat tekevät Yorkinien perheen erityisen tärkeäksi Sylle. Niinpä onneton mies saa pakkomielteen Yorkinien perheonnesta ja alkaa tirkistellä heitä.

One Hour Photo on esteettisesti miellyttävää katsottavaa. Koko elokuva on itsekin kuin valokuva-albumi täynnä tarkkaan rajattuja kuvia, joissa tunnelma vaihtuu. Syn eristäytymistä hänen jumaloimastaan perheonnesta korostetaan todella silmiinpistävästi värien käytöllä. Kaikki mikä on Syn maailmaa, on valkoista ja harmaata, aivan kertakaikkisen väritöntä hänen kotiaan, työpaikkaansa ja miestä itseään myöten. Syn maailma on huikeassa kontrastissa ulkopuoliseen maailmaan, joka on täynnä värejä. Tämä tiivistyy juuri värikkäissä valokuvissa, joita Sy niin rakastaa. Mahtava kähvelletty valokuvakokoelma Syn valkoisen olohuoneen seinällä on todiste siitä, miten mielettömästi Sy kaipaa väriä elämäänsä. Ja kun Sy löytää valokuvausliikkeen lattialta tyhjän valokuvapaperin, hän huomaa yllättäen katsovansa omaa itseään. Sy ei koskaan pääse pois kliinisen valkoisesta maailmastaan Yorkinien voimakkaiden ja lämpimien värien syleilyyn.

Pääosaa esittävä Robin Williams sävähdytti roolissaan juuri eleettömyydellään. Kaikki sirkusmaiset elkeet pois riisuttuna Williamsista paljastuukin vakava näyttelijä pellenpuvun takaa. Kun enemmän koomikoina tunnetut näyttelijät innostuvat esittämään vakavaa roolia, katsojan saattaa olla vaikea asennoitua vakavasti henkilöön, jonka on aikaisemmissa elokuvissa tottunut näkemään irvistelevänä idioottina. Mutta One Hour Photossa Williams ei edes näytä itseltään. Ääni on tuttu ja se pakollinen sinisten silmien pelästynyt ilme näytetään lopussa, mutta muutoin miehen elkeet ja olemus ovat aivan toista.

Elokuvassa mennään tirkistelijän pään sisään ja vaikka tiedostetaankin, että kyseessä on sairas ihminen, Sy ei missään vaiheessa ole paha ja katsoja tietää, että hän ei tarkoita mitään pahaa. Sy on viaton mielipuoli, jota kukaan ei ymmärrä. Elokuva olisi vielä parempi, jos alkuosan tunnelma olisi saatu säilytettyä ihan loppuun. Vaikka missään vaiheessa ei mentykään siihen, että Systä olisi tehty verenhimoista massamurhaaja kunnon hollywood-tyyliin, silti lopussa vaivaudutaan vääntämään rautalangasta, miten Sy on hullu mielipuoli johtuen lapsuuden traumoistaan. Elokuvan teemaa olisi voinut luodata vielä syvemmälle, eikä tyytyä antamaan vain selityksiä Syn teoille.

One Hour Photo on surullinen tarina miehestä, jolla ei ole mitään muuta hyvää elämässä kuin valokuvia toisten ihmisten onnesta. Elokuva antaa haikeuden tunteen lisäksi myös ajattelemisen aihetta, kun huomataan, että Yorkinien onnikaan ei ole niin täydellinen kuin valokuvat antavat ymmärtää. Syn lohduton yksinäisyys ei loppujen lopuksi olekaan sen säälittävämpää kuin pettäminen ja välinpitämättömyys perheen sisällä.