Me kaksi & Irene valkokangas

Muutaman erittäin onnistuneen draamaroolin (Truman Show, Man on the Moon) jälkeen Jim Carrey on palannut takaisin ilmeileväksi ja äärimmäisen fyysiseksi koomikoksi. Tämä ei ole hyvä asia. Vaikka jotkut Jim Carreyn alkutuotannostakin (Ace Ventura, Mask) jaksavat yhä naurattaa, on kuitenkin pääasiassa sääli, että selkeästi jo paremmalla tiellä oleva Carrey meni tähän elokuvaan. Raha varmaan oli syynä, ja mahdollisuus tehdä elokuva tyttöystävä Renée Zellwegerin kanssa.

Elokuvassa Rhode Islandin osavaltion poliisia Charlie Baileygatesia esittävä Jim Carrey on kehittänyt itselleen skitsofrenian olemalla varsin myöntyväinen aina vaimon lähdöstä alkaen. Hän on kasvattanut kolme suloista lasta, joiden geeniperimä antaa olettaa, että he eivät ole Charlien. Koko alue pitää Charlieta jonkinlaisena kävelevänä vitsinä. Sitten Charlien kaksoispersoona Hank astuu esiin. Hank ei ole rauhallinen, vaan maaninen ja varustettu äärimmäisen heikolla pinnalla. Tapahtumat alkavat vyöryä, kun Charlie saa tehtäväkseen viedä Irenen (Renée Zellweger) kuulusteltavaksi toiseen osavaltioon. Irene on kuitenkin varsin haluttua tavaraa, hän kun sattui jossakin vaiheessa seurustelemaan gangsterin kanssa. (Taustatiedoksi sanottakoon, että Rhode Island on Yhdysvaltain kooltaan pienin osavaltio ja rauhallisin, väkeä on noin miljoona ja Farrellyt ovat kotoisin sieltä.)

Kaksi Farrellya ja elokuva

Bobby ja Peter Farrelly eivät ole Hollywoodin tasapäisimpiä ohjaajia. He rikkovat aina tabuja. Usein heidän tabujen rikkomisensa valitettavasti jää ruumiinaukkoihin ja -eritteisiin kohdistuviin vitseihin ja brutaaleihin tilanteisiin. Tässä elokuvassakin ruumiineritteet ja erilaiset aukkoihin työnnettävät esineet varastavat pääosan potentiaalisesti kunnolliselta elokuvalta.

Ainoa elokuvassa todella toimiva, ja minun mielestäni myös hauska, asia ovat Charlien pojat. He ovat kolme mustaa poikaa, joilla älli leikkaa partaveitseä terävämmin. Tästä huolimatta he puhuvat kuin getossa kasvaneet, ja Rhode Island ei ole mikään getto. Älykkyys on tässä tapauksessa peritty vanhemmilta ja puhetapa Richard Pryorilta ja muilta mustilta koomikoilta. Tämä osuus osuvasti leikkii rodullisilla stereotypioilla.

Suurin ongelma Me kaksi ja Irenessä on kai se, että se ei ole erityisen hauska. Onhan siinä jonkin verran hauskoja kohtauksia ja näppärää sanailua, mutta siitä puuttuu se jokin. En tiedä onko kysymys komediallisesta ajoituksesta vai Jim Carreyn tavasta näytellä komediaroolinsa voimallisesti yli. Jokin kuitenkin mättää. Me kaksi ja Irene ei ole aivan kauhea elokuva, mutta ei sitä kyllä voi suositellakaan kenellekään yli 18-vuotiaalle.