Maradona valkokangas

Diego Armando Maradona on Pelén ohella koko jalkapallohistorian kuuluisin pelaaja, joka muistetaan taitojensa lisäksi ennen kaikkea jumalan kädestä, maalista, jonka hän teki vuoden 1986 Meksikon maailmanmestaruuskilpailuissa Englantia vastaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin hän teki kisahistorian komeimmaksi osumaksi äänestetyn maalin purjehtimalla kentän läpi ohi puolustajien ja maalivahdin sijoittaen lopulta pallon tyhjään verkkoon. Kisojen päätteeksi Maradona kruunattiin ensimmäistä kertaa maailmanmestariksi.

Meksikon kisojen jälkeen Maradonan elämään on liittynyt monenlaisia vaiheita. Keskeisimpänä ongelmien lähtökohtana on ollut kokaiiniriippuvuus, joka dopingsyytteen lisäksi johti sairauskohtaukseen, jonka aikana hänen elintoimintonsa pysähtyivät hetkeksi. Jalkapallouran jälkeen Maradona on vuoroin turvonnut ja kutistunut ja alamäkiä on seurannut ainakin jonkintasoisia ylämäkiä, joista viimeisin on uutinen hänen palkkaamisestaan Argentiinan maajoukkueen päävalmentajaksi.

Emir Kusturican dokumenttielokuva Maradona pyrkii kuvaamaan tätä ristiriitaista hahmoa monipuolisessa valossa, jolloin vahvuuksien ja osaamisten vastapainoksi tuodaan esille yksityiselämän epäonnistumisia. Erilaiset roolit jalkapalloilijana, julkisuudenhenkilönä sekä aviomiehenä ja perheenisänä tulevat tarkastelun alle melko objektiivisesti, vaikka välillä ystävyyssuhde entisen jalkapalloilijan ja elokuvaohjaajan välillä estää kriittisimmät äänenpainot.

Dokumentin onnistuneimmat hetket liittyvät Maradonan perhesuhteiden kuvaamiseen. Maradonan vaimon, Claudian, todetessa Kusturicalle, miksei kukaan kysy häneltä, miten hän selvisi vaikeista kokaiinivuosista, on selvää, että perhe-elämä ei ole ollut aina varsinaista juhlaa. Perhettä arvossa pitävä Maradona toteaakin, että toisinaan hän on ollut Claudialle kateellinen, koska tämä näki heidän tyttäriensä kasvavan aikuisiksi.

Itse hän vietti samaan aikaan kokaiinin turruttamia yksinäisiä vuosia, jotka olivat seurausta tähden vaikeudesta löytää paikkaansa jalkapallokentän ulkopuolella tavallisena ihmisenä. Elokuvassa Maradona tunnustaakin varsin suoraan, että vain hän itse tietää, miten tehdyt virheet ovat kaduttaneet häntä jälkeenpäin. Samassa yhteydessä hän toteaa, että minkä jalkapalloilijan maailma hänessä menettikään, sillä ilman kokaiinia hän olisi pystynyt niin paljon parempaan.

Maradona on halunnut aina muutosta ja Kusturica toteaakin dokumentissa, että mikäli Maradonasta ei olisi tullut jalkapalloilijaa, hänestä olisi tullut vallankumouksellinen. Kommentti onkin perustelu, sillä Maradonaa kiehtoo Fidel Castro, Che Guevara ja Kuuba. Hienoista ristiriitaa Maradonan ajattelussa tuovat esille kommentit Britannian ja Yhdysvaltojen valtiopäämiehistä, joiden hän katsoo olevan syyllinen lukemattomiin ihmisuhreihin, kun taas aseisiin ja verenvuodatukseen turvautuneita kommunistivallankumouksellisia hän ihailee varauksettomasti. Luonteenpiirre tuntuu olevan hänelle ominainen, sillä samanlainen täysillä tilanteeseen heittäytyminen tulee esille dokumentissa toistuvasti, mikä aiheuttaa toisinaan jopa lähes myötähäpeän tunteita.

Maradonaan liittyvät myytit ja lieveilmiöt tulevat myös esitellyiksi. Maradona on palvottu henkilö edelleen niin Argentiinassa kuin Napolissa, jossa hän pelasi seurajoukkueurallaan. Argentiinan pääsarjapeleissä kymmenet tuhannet ihmiset laulavat lauluja hänen kunniakseen ja äärimmilleen vietynä ilmiö näkyy Maradona-kirkon toiminnassa, jossa ihmiset vannovat hänen nimeensä. Ilmiöt ovat sinänsä mielenkiintoisia ja toisinaan myös huvittavia, mutta kokonaisuuden kannalta etenkin Maradona-kirkon esittely on turhan suuressa osassa.

Maradona on samaan aikaan myös elokuva Emir Kusturicasta. Ohjaaja tarkastelee Maradonaa henkilönä omaa taustaansa vasten, jolloin hän käyttää teemoihin sopivia pätkiä varhaisista elokuvistaan. Elokuva käynnistyy Kusturican oman yhtyeen No Smoking Orchestran soittaessa musiikkia elokuvasta Underground (1995). Musiikki onkin Kusturican pitkien fiktioelokuvien tapaan tärkeässä osassa, jolloin No Smoking Orchestran lisäksi kuullaan muun muassa argentiinalaisia tangoja ja Sex Pistolsin God Save the Queen -kappaletta.

Maradonassa on kuitenkin enemmän heikkouksia kuin vahvuuksia. Toistuvat animaatiopätkät alkavat ärsyttää pidemmän päälle, kuva- ja äänimateriaali on turhan rauhatonta ja sekavaa, lainaukset Kusturican töistä toisinaan liian irrallisia käsiteltävään aiheeseen nähden ja elokuvaa vaivaa kokonaisuutena muutenkin eräänlainen harrastelijamaisuus. Tuntuukin, että Kusturica ei ole paneutunut elokuvaan täydellä tarmolla, mikä näkyy niin selkeän rakenteen puuttumisena kuin turhien kohtausten mukanaolona. Lisäksi ohjaajan käyttämät verbaaliset rinnastukset ovat toisinaan turhan korkealentoisia, jolloin repliikkien muotoa olisi voinut harkita vielä uudelleen.

Vaikka elokuva esitteleekin toisinaan kohtuullisen onnistuneesti Maradonan moniulotteista kuvaa julkisuus- ja yksityishenkilönä, niin Maradona on lopulta ammattitaitoisen ja mielenkiintoisen elokuvaohjaajan vapaa-ajan välityö. Paneutumalla aiheeseen syvemmin Kusturica olisi saattanut saavuttaa huomattavasti tarkemman ja koherentimman kuvan yhdestä kaikkien aikojen suurimmasta jalkapallolegendasta.