Manchester by the Sea valkokangas

Manchester by the Sea kertoo Leestä (Casey Affleck), joka joutuu veljensä kuoleman jälkeen hoitamaan tämän teini-ikäistä poikaa. Samalla hänen pitää palata takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa ja kohdata menneisyytensä demonit, jotka pakottivat hänet aikanaan vaihtamaan maisemaa.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Kenneth Lonergan, jonka muutaman vuoden takainen Margaret nähtiin monen nimekkään kriitikon vuoden parhaimpien elokuvien listalla. Manchester by the Sea on käsikirjoittajana kannuksensa ansainneen ohjaajan kolmas elokuva. Se on tragikoominen kuvaus surutyöstä, mutta parasta elokuvassa on, ettei se antaudu missään vaiheessa kliseiden vietäväksi.

Matt Damonin piti alun perin esiintyä elokuvan pääosassa, mutta jostakin syystä näyttelijä vetäytyi projektista pelkäksi tuottajaksi tehden tilaa Casey Affleckille, joka tekee pääosassa Oscarin arvoisen roolin. Pienieleinen ja äkkipikainen hahmo huokuu syvää itseinhoa, jonka luonnetta ei paljasteta katsojille liian aikaisin. Hän ei halua antautua romansseihin tai ottaa vastuuta mistään muusta kuin itsestään, koska hän ei näe omaa tulevaisuuttaan. Hän elää menneessä, koska ei ole valmis ottamaan askelta eteenpäin.

Affleckin filmografiasta löytyy useita hienoja rooleja, mutta hän ei ole missään vaiheessa noussut Damonin tai edes veljensä Benin tasoiseksi elokuvatähdeksi. Sanoisin, että tässä tapauksessa Affleckin matalampi profiili toimii elokuvan eduksi, koska tähtinäyttelijän olemattomuus auttaa katsojaa uppoutumaan täysin tarinaan.

Hahmot tuntuvat äärimmäisen aidoilta ja yksityiskohtaisilta. Uskottavuus syntyy kokonaisvaltaisesta visiosta. Sivuhahmoihin on käytetty enemmän vaivaa kuin useimmissa Oscar-draamoissa.

Jotta pienieleinen draama ei kävisi liian raskaaksi, sekaan on laitettu myös huumoria, joka ei sotke elokuvan sävyä. Manchester by the Sea on myös kuvattu tyylikkäästi, ikään kuin maalauksellisen pelkistetysti. Kamera on aina harkitussa paikassa, eikä liikkeitä juurikaan nähdä.

Miksi Lee on jättänyt yhteisönsä? Se paljastetaan katsojille elokuvan puolivälissä, mutta moni elokuva olisi pantannut tätä tietoa ihan loppuun asti ja rakentanut arvoituksen ympärille jännitteensä.

Lonerganin elokuvassa ei ole todellista loppuratkaisua. Se voi tuntua äkkinäiseltä ja epätyydyttävältä, mutta on kuitenkin perusteltu ratkaisu, jota ei voi aiemmin nähtyjen kerronnallisten ratkaisujen vuoksi pitää täysin yllättävänä. Kuten elämässä, asioilla ei ole tapana päättyä. Loppu ei tarjoa mitään varmuutta edes siitä, onko Lee nyt ottanut askeleen oikeaan suuntaan. Voi vain toivoa.