Lumiukko valkokangas

Keski-ikäinen perheenäiti Birte Becker katoaa eräänä lumisena yönä. Pihalta löytyy lumiukko. Tapauksen saa tutkittavaksi Bergenistä Osloon siirron saanut nuori poliisi Katrine Bragg (Rebecca Ferguson). Katrinin auton kyytiin hyppää ryyppykierteessä rypevä etsivä Harry Hole (Michael Fassbender). Pian alkaa näyttää siltä, että lumiukkoja ja kadonneita perheenäitejä löytyy enemmänkin. Kun palapelin palat alkavat loksahdella paikoilleen, käy ilmi, että Norjassa jahdataankin pitkän historian omaavaa sarjamurhaajaa.

Norjalaisen Jo Nesbøn menestysdekkariin pohjautuva Lumiukko on ruotsalaiselle Tomas Alfredsonille elämänsä tilaisuus. Vankkaan suosioon nojaava pohjateos, pohjoismaisten dekkarien noste maailmalla, vahva näyttelijäkaarti, Oscar-palkinnon saajiksi ehdolla olleet käsikirjoittajat ja tuottajana Martin Scorsese. Kuinka mikään voisi mennä pieleen?

Pieleen Lumiukko kuitenkin menee, ja pahasti. Kovaksi keitetyn dekkarin tavaramerkkejä ontosti toistava elokuva on kummallisen hengetön ja sieluton. Se yrittää yhtäältä luoda Harry Holelle uskottavaa henkilöhistoriaa, mutta typistyy huonosti tehdyksi perhedraamaksi. Kovaksi keitetyn dekkarin ydin, yhteiskunnallinen kritiikki, jää lähes olemattomaksi. Kiinnostavia aiheita alkaen perhe- ja parisuhdevallasta olisi ollut tarjottimella yllin kyllin.

Lähes jokainen nimekkäästä näyttelijäkaartista tekee mitäänsanomattoman ja unohdettavan roolisuorituksen. Fassbender on kävelevä zombie, entistä pariskuntaa esittävien Fassbenderin ja Gainsbourgin väliltä saa hyvällä tahdolla kaivaa kemiaa ja Val Kilmerin näyttelemä etsivä Ralfo on niin rytminsä hukannut, että Kilmer lienee napsinut valiumia koko vuoden tarpeisiin. Kuvaavaa on, että mieleenpainuvimman roolisuorituksen tekee muutaman minuutin roolinsa aikana elokuvan alussa jäihin painuva äiti. Häntä näyttelee Silta-sarjasta parhaiten tunnettu Sofia Helin.

Parasta elokuvassa ovat Norjan jylhät vuoristot, silmiin kantamattomiin jatkuva puhdas lumi sekä norjalaisen insinööritaiteen helmet, komeat sillat. Kamera seuraa huikeita, vuoristoratamaisia siltoja hivelevän kauniisti. Ajoittaisesta kalkkipestystä harmaudestaan huolimatta elokuva tekee Norjan matkailulle todennäköisesti hyvää.

Elokuvan trailerissa on kohtauksia, joita varsinaisessa elokuvassa ei enää nähdä. Mitä on tapahtunut trailerin julkaisun ja ensi-illan välillä? Mikäli leikkauspöydällä on yritetty parantaa elokuvaa, on ensimmäisen version ollut pakko olla sanoinkuvaamattoman huono.

Ensimmäinen tunti elokuvaa matelee eteenpäin ja täyttyy kiusallisen pakotetulla dialogilla. Alun tyhjäkäynnin jälkeen elokuva parantaa vauhtiaan mutta nousee silti tasoltaan korkeintaan keskiviihdyttäväksi lauantai-illan televisiodekkariksi, jota katsotaan pitkän työviikon jälkeen puolella ajatuksella saunaolut kädessä. Loppuratkaisu on yhtä antikliimaksinen kuin koko elokuvakin.

Elokuvan lopussa etsivä Hole nappaa kiinni seuraavaan murhatapaukseen ja siten vinkkaa katsojalle, että jatkoa on luvassa. Innostuneen odotuksen sijaan dekkarikliseiden tainnuttama katsoja toivoo, että Lumiukko-murhaaja olisi tehnyt selvää myös Harry Holesta.