Pappi lukkari talonpoika vakooja valkokangas

Englantilainen John le Carré, oikealta nimeltään David Cornwell, on yksi maailman luetuimmista ja arvostetuimmista kylmän sodan kuvaajista. Hänen vakoiluromaaneissaan tiedustelupalvelun agentit eivät ole James Bondin kaltaisia huolettomia seikkailijoita, vaan totisia puurtajia, joiden salailun täyteisestä elämästä on glamour kaukana. Ihanteet ovat henkitoreissaan, ja kylmän sodan viima puhaltaa myös ihmissuhteisiin.

Itsekin Britannian tiedustelupalvelussa työskennelleen le Carrén tunnetuin agenttihahmo on George Smiley, joka esiintyy lukuisissa kirjailijan teoksissa. Lastenlorun mukaan nimetty Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (1974) aloittaa niin kutsutun Karla-trilogian, jossa Smiley ottaa mittaa pahamaineisesta neuvostoagentista. On suoranainen ihme, ettei romaania ole sovitettu elokuvaksi aikaisemmin. Yksi syy lienee BBC:n vuonna 1979 kirjan pohjalta tuottaman televisiosarjan suosio. Sarjassa näytellyttä Alec Guinnessia on pidetty ainoana oikeana George Smileyna.

Nyt elokuvaversio on vihdoin uskaltauduttu tekemään, lähes 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Peribrittiläisen vakoojatarinan on ohjannut ruotsalainen Tomas Alfredson, joka tuli kansainväliseen tietoisuuteen Ystävät hämärän jälkeen -vampyyrielokuvallaan (2008). Keskeisissä rooleissa nähdään Britannian eturivin näyttelijöitä Colin Firthistä John Hurtiin. George Smileyn herättää henkiin Gary Oldman, joka on viime vuosina näytellyt melko mitättömissä elokuvissa.

Lopputulos on tavattoman tyylikäs, minimalistinen ja melankolinen jännityselokuva, jonka toteutuksesta huokuu perfektionismi. Le Carrén runsasta romaania ei ole yritettykään muuntaa elokuvaksi sellaisenaan, vaan kyseessä on teoksen pelkistetty ja hyvin visuaalinen tulkinta. Alfredson kertoo keskeisimmät asiat kuvin, mikä korostaa taiten valittujen kuvauspaikkojen ja huolella rakennetun lavastuksen merkitystä. Kuvaaja ja leikkaaja ovat samat kuin Ystävät hämärän jälkeen -elokuvassa. Pedro Almodóvarin hovisäveltäjänä tunnetun Alberto Iglesiasin jazzahtava musiikki viimeistelee verkkaisen tunnelman.

Britannian poliittisesta historiasta ammentava pääjuoni on yksinkertainen. Salaisen palvelun eli ”Sirkuksen” Controliksi kutsuttu pomo (Hurt) epäilee yhden alaisensa työskentelevän Neuvostoliiton laskuun, mutta ei ehdi saada myyrän henkilöllisyyttä selville ennen kuolemaansa. Tiedustelupalvelusta vallanvaihdoksen myötä eläkkeelle passitettu Smiley ottaa tehtäväkseen selvittää, kuka hänen entisistä työtovereistaan on petturi.

Gary Oldman tekee pilkuntarkkaa työtä hiljaisena ja harkitsevana Smileyna. Ulkoisesti hän ei muistuta kirjojen ”pientä ja pulleaa” virkamiestä, mutta Smileyn koko olemuksen läpäisevän alakuloisuuden hän tavoittaa jopa paremmin kuin Sir Alec Guinness. Oldmanin Smiley on partaveitsenterävä vanhan liiton mies, joka kantaa sielussaan alistunutta surua vaimonsa kroonisesta uskottomuudesta ja maailman muuttumisesta alati arveluttavampaan suuntaan.

Vaikka Pappi lukkari talonpoika vakooja ansaitsee tulla nähdyksi ja arvotetuksi omana, itsenäisenä taideteoksenaan, tuskin kukaan kirjan lukenut pystyy täysin pidättäytymään vertailusta. Toisin kuin BBC:n sarja, elokuva ei pyri myötäilemään romaanin yksityiskohtia tarkasti. Sen tarkkuus on toisenlaista, kristallisoivaa. Hongkong on muuttunut Istanbuliksi, Tšekkoslovakia Unkariksi ja yksi päähenkilöistä homoseksuaaliksi, mutta elokuvan henki on tunnistettavasti John le Carrén kynästä lähtöisin.

Laajan romaanin olennaisimpien ainesten mahduttaminen kaksituntiseen elokuvaan vaatii väistämättä myös uhrauksia. Alfredsonin elokuvassa ne kohdistuvat henkilöhahmoihin ja niiden saamaan tilaan. Myyräkandidaattien taustat ja luonteet saavat hyvin niukasti valaistusta, eikä kaksoisagentin toiminnan vaikuttimia pysähdytä juuri pohtimaan. Tätä voi kuitenkin pitää yhtä hyvin johdonmukaisuutena kuin heikkoutena. Selittelyä ja runsasta dialogia kaihtava tyyli pitää loppuun saakka.

Le Carrén teoksia on filmatisoitu onnistuneesti ennenkin. Martin Rittin ohjaama Mies kylmästä (1965) ja Fernando Meirellesin Uskollinen puutarhuri (2005) lienevät elokuvasovituksista kiitellyimmät. Vakaan näkemyksellisesti toteutettu Pappi lukkari talonpoika vakooja lyö kuitenkin kaikki tähänastiset le Carré -filminnökset laudalta. Tomas Alfredson on puhaltanut pölyt 1970-luvun klassikosta ja loihtinut sen pohjalta täydellisen vakoiluelokuvan.