Avengers: Age of Ultron valkokangas

Marvelin elokuvauniversumi on monella tavalla ainutlaatuinen asia elokuvahistoriassa. Se nivoo yhteen useita franchiseja Iron Manista Thoriin ja Guardians of the Galaxyyn. Ensimmäinen The Avengers (2012) kokosi valkokankaan Marvel-sankarit ensimmäistä kertaa yhteen ja siitä tulikin odotetusti suurmenestys. Ilman inflaatiokorjausta se on maailman kolmanneksi menestynein elokuva.

Alkuperäinen Avengers päätti Marvel-universumin ensimmäisen vaiheen. Kaikki sen jälkeen tehdyt Marvel-leffat on rakennettu tukemaan toista kliimaksia, joka on Avengers: Age of Ultron.

Elokuvan alussa Tony ”Iron Man” Stark (Robert Downey Jr.) on luonut rautalegioonallisen robotti-rautamiehiä suojaamaan maata. Tehostaakseen maapallon turvallisuutta hän keksii hyödyntää SHIELD:in haltuunsa saamaa Lokin valtikkaa Ultron-tekoälyn luomisessa, mutta jokin menee pahasti pieleen. Ultron on moderni Frankensteinin hirviö, joka ei näe eroa ”kaaoksen ja maailmanrauhan” välillä ja muuttuu uhkaksi maapallon turvallisuudelle.

Sivujuonet rönsyilevät joka suuntaan, koska kaikille hahmoille on keksittävä jotain tekemistä – Thoria koskeva juonne jää täysin avoimeksi ja sen käsittely sälytetään ilmeisesti tulevan Thor: Ragnarök -elokuvan vastuulle. Ensimmäisessä elokuvassa tasapaino hahmojen välillä oli toteutettu paremmin, mutta toisaalta hahmojakin oli silloin vähemmän.

On sanomattakin selvää, että aiempiin elokuviin perehtymätön katsoja tippuu nopeasti kärryiltä. Tätä ei voi pitää ongelmana, koska se kuuluu tämän tapaisten jatko-osien luonteeseen. Age of Ultron on palkinto kaikille Marvel-faneille, jotka ovat jaksaneet elokuva elokuvalta seurata hahmojen tarinaa. Tai ainakin sen pitäisi olla.

Ohjaaja Joss Whedonin vahvuudet ja heikkoudet juontavat juurensa hänen käsikirjoittajataustaansa. Age of Ultronin dialogi, vitsit ja one-linerit eivät petä tälläkään kertaa, eikä tyyli sorru missään vaiheessa tarpeettomaan synkistelyyn. Whedonin suurin vahvuus on edelleen hahmojen kanssakäymisen kuvaaminen.

Hänen heikkoutensa ovat toimintakohtaukset, jotka ovat massiivisuudesta huolimatta mielikuvituksettomia. Toteutus latistaa hyvienkin ideoiden tehoa, eikä mikään valkokankaalla nähty tunnu millään tavoin ikimuistoiselta. Lisäksi kaikesta ajasta, vaivasta ja rahasta huolimatta Avengers: Age of Ultron ei tunnu enää edeltäjänsä kaltaiselta tapaukselta.

Kiehtovasti Frankensteinilta kalskahtavan alkuasetelman lisäksi Age of Ultron ei tarjoa mitään muuta kuin paljon puhetta, pari hauskaa vitsiä ja paljon CGI-tuhoa. Edes lopputekstejä seuraava piilotettu kohtaus ei tarjoa mitään uutta, koska samaa hahmoa puffattiin ensimmäistä kertaa jo kolme vuotta sitten.