Huijarista murhaajaksi

Kymmenisen vuotta sitten Ranskasta tuli uutinen, jonka mielikuvituksellisuus olisi yllättänyt idearikkaimmankin käsikirjoittajan. Jean-Claude Romand oli normaali perheenisä ja lääkäri, joka oli arvostetussa työssä VHO:ssa. Lähipiiri piti häntä hyvänä perheenisänä ja ammatissaan menestyneenä, mukavana miehenä. Kaikki tämä oli valetta. Tosiasiassa hän ei ollut koskaan valmistunut lääkäriksi. Hän eli omien ja vaimon sukulaisten varoilla, joita hän uskotteli sijoittavansa, vaikka oikeasti törsäsi rahaa esittäessään menestyvää perheenisää. Kun verkko alkoi kiristyä ja Romandin korttitalo sortua omaan mahdottomuuteensa, epätoivoinen petturi päätti ottaa aseen käteen ja alkaa surmata lähipiiriään.

ValheRomandin tarina on samanaikaisesti niin absurdi ja järkyttävä, että jos se olisi fiktiota, siitä voisi käyttää vain yhtä sanaa: epäuskottava. Uskottava se kuitenkin on, ja niin sitä on uskonut myös Nicole Garcia, joka lähtee elokuvassaan kerimään auki tarinaa huijarin muuttumisesta murhaajaksi. Valhe ei onneksi lähde sensaatiohakuisesti herkuttelemaan murhien yksityiskohdilla tai tarjoamaan liian läpinäkyviä psykologisoituja selitysmalleja. Itse asiassa se ei esitä selitysmalleja juuri lainkaan, mikä sitten ratkaisuna kääntyy hyvin ongelmalliseksi. Valhe kertoo järkyttävän tarinan uskottavasti, mutta se ei tee siitä vielä hyvää elokuvaa.

Valhe on loppua kohden katsojan hiljaiseksi pistävä teos, joka laittaa pohtimaan, mitä huijarin pään sisällä on mahtanut liikkua, kun hän on itsepintaisesti jatkanut toivotonta, tuhoon tuomittua valehteluaan. Valitettavasti sitä ennen katsoja joutuu seuraamaan kohtuuttoman paljon elokuvallisesti epäkiinnostavia ja osin turhia kohtauksia päähenkilön työn välttelystä ja hotellihuoneessa makaamisesta. Lähikuvissa huomio kiinnittyy ilmeettömän Daniel Auteuilin pieneen leukaan ja isoon nenään, ei niinkään siihen, mikä lienee ollut tarkoitus, eli hänen motiiviensa hahmottamiseen.

Valhe yrittää käsitellä arjen tragediaa etäisesti, samaan tapaan kuin Claude Chabrolin muutamaan kertaan televisiossakin nähty rikosdraama Kiveen kirjoitettu. Ero on vain siinä, että kun Chabrolin teos nousee syvälliseksi ja mieleenpainuvaksi väkivaltamekanismin kuvaukseksi, jää Valhe vain junnaavaksi ja ylipitkäksi tapahtumaketjun toteamiseksi. Ikävä sanoa näin kunnianhimoisesta teoksesta, mutta minkäs teet, kun elokuvana Valhe jää pahasti puolitiehen. Laajemmat yhteiskunnalliset kytkennät puuttuvat. Myös itse päähenkilö ja hänen perimmäiset motiivinsa jäävät arvoitukseksi. Saattaa olla, että hän on jäänyt ohjaajalleen arvoitukseksi. Ja toisaalta, voiko Raimondin veritekoon olla "rationaalisia" syitä? Vaikea kysymys, jonka ohjaaja jättää katsojalle. Siksi, kaikesta puuduttavuudestaan huolimatta, Valhe on epäonnistuneenakin ajatuksia herättävämpi elokuva kuin suurin osa teattereissa pyörivistä tusinatuotteista.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,7 /3 henkilöä