Parempi kuin Beckham valkokangas

Heti kärkeen minun on tunnustettava, että en koskaan katso tv:stä urheilua. Silti lumouduin tästä jalkapalloelokuvasta heti. Perimmältään kyse taitaa olla siitä, että brittiohjaaja Gurinder Chadhan elokuva toimii varsin monella tasolla. Siitä voi nauttia niin David Beckhamille kotialttaria rakentava futisfani kuin Bollywood-menosta riehaantuva perussuomalainenkin.

Elokuvan juoni on sinällään yksinkertainen. Lontoolaisesta punjabiperheestä kotoisin oleva, Jessiksi kutsuttu Jesminder Bhamra (Parminder K. Nagra) tykkää kovasti pelata jalkapalloa. Hänen huonettaan somistavat Beckhamin kuvat ja hän pelaa puistossa poikien kanssa joka päivä. Yhtenä päivänä Juliette "Jules" Paxton (Keira Knightley) sattuu bongaamaan tämän lupaavan pallonpyörittelijän. Vakavalla mielellä jalkapalloilijan ammattilaisurasta haaveileva Jules vie Jessin naisten jalkapallojoukkueen valmentajan, Joen (Jonathan Rhys Meyers), pakeille.

Ilmiömäinen Jess on tuota pikaa yksi futistiimistä, ja matka menestykseen voi alkaa. Ongelmana ovat vain Jessin vanhemmat, jotka eivät millään muotoa hyväksy tätä harrastusta - etenkään pienissä shortseissa pelaamista - ja Jessin sisko Pinky (Archie Panjabi), jonka avioliiton järjestelyt uhkaavat viedä kaiken Jessinkin ajan. Jessin vanhemmat eivät voi ymmärtää, miksi Jess ei voi käyttäytyä kuten kunnon intilaisen naisihmisen kuuluu. Miksi Jess on kiinnostunut jalkapallosta, eikä vaatteista tai shoppailusta, ruuanlaitosta tai pojista?

Elokuva voisi toimia mukiinmenevänä ja hassunhauskana komediana, vaikka se keskittyisi vain intialaisen ja englantilaisen kulttuurin törmäyksiin kuvaamalla Jessin ja Julesin perhe-elämää. Mutta onneksi se laajentaa toimintasädettään huomattavasti pidemmälle. Se kuvaa monenlaisia ihmissuhteita, sekä kuvitteellisia että todellisia, ja rakentaa kiinnostavalla tavalla sukupuolta tuottavia asetelmia. Näitä ihmiseksi kasvamisen prosesseja kuvataan elokuvassa pelaamisen huumaa kuitenkaan unohtamatta. Ohjaaja Chadhan kuvaaja Jong Lin jopa rakensi uudenlaisen kameran pystyäkseen tallentamaan kiihkeän tempoilevaa ja paljolti maan tasalla tapahtuvaa peliä.

Jalkapallo-otteluiden kuvaus onkin elokuvan visuaalisesti villeintä antia - siitä huolimatta, että loppuhuipennuksessa peli joutuu kilpailemaan huomiosta sen kanssa ristikkäin leikattujen häämenojen rinnalla. Kuvakerronnan kautta tuodaan esille, että sekä anglosaksisessa että intialaisessa kulttuurissa on omat, vahvat perinteensä ja rituaalinsa, jotka ovat niihin osallisille ihmisille kaikki kaikessa. Muistuttaessaan, että eri kulttuurien kunnioittava rinnakkainelo on hedelmällistä molempien kannalta, elokuva ei onneksi kertaakaan sorru lässytykseen eikä moralisointiin. Sen hyväntuulinen kaari kantaa loppuun asti.