Kerro, kerro kuvastin valkokangas

Hollywoodissa on menossa jonkinasteinen satubuumi. Rapakon takaisissa tv-ruuduissa pyörii tällä hetkellä kaksi Grimmin satuihin nojaavaa tv-sarjaa, ja Lumikki-elokuviakin saapuu tänä vuonna valkokankaille kaksin kappalein. Siinä missä Lumikki ja metsästäjä tarjonnee katsojille hieman synkempiä sävyjä, on Kerro, kerro kuvastin kepeä ja komediallinen koko perheen seikkailu.

Siinä, että Julia Roberts varastaa show'n Lumikin äitipuolena, ei kai ole mitään yllättävää. Ilkeälle kuningattarelle on annettu paitsi elokuvan parhaimmat repliikit myös kosolti omia kohtauksia. Tämä saattaisi olla hyvä ratkaisu, mikäli perinteisen sadun kaavat saataisiin kunnolla rikki. Pahiksen voittoa alkaa toivoa elokuvan edetessä enemmän ja enemmän, sillä Lily Collinsin esittämä Lumikki on harvinaisen rasittava tapaus. Vaikka tämä pääseekin osallistumaan miekkojen kalisteluun ja saa kerättyä ainakin hieman energiaa elokuvan edetessä, on prinsessa silti perinteisen hyveellinen ja viehkeä läpi elokuvan. Lily Collins näyttää siltä kuin olisi photoshopattu paikoilleen, ja pääsee irrottelemaan kunnolla vasta lopputekstien Bollywood-tanssikohtauksessa.

Alkuasetelmaa pidemmällä tuttuja juonenkäänteitä ei juuri näy, paitsi silloin kun niitä käännellään iloisesti ympäri. Vaikkakaan varsinaisesta anarkiasta ei voi puhua, tekevät muunnokset elokuvasta vanhaa, jo puhki kaluttua versiota viihdyttävämmän. Kääpiöt kaivavat timantteja kaivoksen sijaan ohikulkijoiden taskuista, ja Lumikin murhaamaan määrätty palvelija vie kuningattarelle kauriin sydämen sijasta pussillisen nakkeja. Lisäksi kokonaisuutta piristävät elokuvan viittaukset muihin klassikkosatuihin. Se mikä elokuvasta kuitenkin puuttuu, on liima kohtausten välillä. Kohtaukset vain seuraavat toinen toisiaan, eikä juoneen ole saatu jännitettä. Varsinkin loppupuolella kyseisen puutteen huomaa selvästi, sillä elokuva väljähtää pitkäveteiseksi.

Ohjaaja Tarsem Singhin elokuvista The Fall (2006) oli myös satuaiheinen, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Kaunis ja koskettava seikkailuelokuva oli todellinen taidonnäyte, joten Kerro, kerro kuvastimelta olisi odottanut edes visuaalisesti hieman persoonallisempaa otetta. Kerro, kerro kuvastin on toki näyttävä, mutta aikuiskatsojalle sen turvallisuuteen asti hiotut yksityiskohdat eivät tarjoa mitään kovin kiinnostavaa. Efektejä käytetään runsaasti, mutta parhaat paukut tarjoaa kuitenkin elokuvan puvustus. Ehkä satumetsät kuitenkin heräävät paremmin eloon lapsikatsojien mielissä.

Ainakaan tämä elokuva ei saa Grimmin klassikkosadusta mitään kovin uutta tai innostavaa esille. Olisihan se ollut mukavaa, jos prinssin olisikin saanut paha äitipuoli ja Lumikki olisi syötetty nälkäisille kyläläisille – tai edes onnellisesti naimisiin jonkun kääpiönsä kanssa, kun kuitenkin perhe-elokuvan piirissä liikutaan. Elokuvaa vaivaakin jonkinasteinen Disney-tauti, vaikkei se Disneyn tuotantoa olekaan. Sen palikat ovat kohdallaan ja rahaakin on palanut, mutta liian turvallisilla vesillä pysytteleminen saa katsojan kaipaamaan elokuvalta lisää jännitystä ja omaperäisyyttä.