Hana-bi - Tulikukkia valkokangas

Elokuvaohjaajana Takeshi Kitano on aina tinkimättömään sävyynsä tutkinut äärimmäisyyksien välistä suhdetta. Hänen seitsemäs elokuvansa, Hana-bi, käsittelee tätä suhdetta kypsällä asenteellisuudellaan, jopa välinpitämättömyydellään. Kitanon elokuva on henkeäsalpaava visuaalinen tutkielma herkkyyden ja väkivallan, kauneuden ja kuoleman geometriasta. Se on puhdasta mustaa tai valkoista, yiniä tai yangia – oikaisematta koskaan katsojaa helpottavalle kultaiselle keskitielle.

Kitano on sanonut, että ihminen ei voi vain sulkeutua ja kuvitella, että maailmassa ei ole väkivaltaa. Sitä on katsottava silmästä silmään. Tätä hän korostaa elokuvissaan visuaalisella kauneudella, jota vasten väkivaltaa peilataan sen yhtäkkisyydellä ja askeettisella julmuudella. Kuvien poeettinen sommittelu vastaa kauneutta (hana-) ja spontaanit väkivallan purkaukset puolestaan tulta (bi). Yhdessä ne ovat hana-bi eli ilotulitus – kaksi äärimmäisyyttä, vastinparia, jotka kiertävät toisiaan kuin kehässä räjähtäen ja hellien, tuhoten ja rakastaen.

Ennen kaikkea Hana-bi on elokuva elämästä ja kuolemasta. Se on subjektiivinen ja henkilökohtaisen herkältä tuntuva kuvaus, jossa kuolema tuntuu roikkuvan vääjäämättömästi kaiken yllä. Takeshi Kitanon aiemmista elokuvista tuttu absurdi ja tyly huumorinen yleisote on vaihtunut surulliseen mutta viattomaan nauruun rakastavaisten kesken. Hana-bin eleetön kaihomielisyys on aidosti koskettavaa ja sen alakuloisuus tarttuvaa.

Rakkaus, kuolema ja niiden kuvat

Rikosetsivä Nishi (Takeshi Kitano) vierailee vaimonsa (Kayoko Kishimoto) luona sairaalassa. Samaan aikaan hänen työparinsa ja ystävänsä Horibe (Ren Osugi) jää yksin tarkkailemaan rikollisen asuntoa. Nishi saa kuulla, että hänen vaimonsa on parantumattomasti sairas – ja heti tämän jälkeen, että hänen ystäväänsä on ammuttu.

Horibe joutuu pyörätuoliin ja perheensä hylkäämäksi. Myöhemmin yrittäessään vangita ampujan Nishi ja kaksi hänen työtoveriaan joutuvat ampumavälikohtaukseen, jossa toinen poliiseista kuolee. Syyllisyydentunteen ja masennuksen ajamana Nishi lopettaa työnsä ja lainaa rahaa yakuzan koronkiskureilta ostaakseen Horibelle kalliit maalausvälineet ja auttaakseen kuolleen poliisin leskeä. Ajautuen yhä syvemmälle umpikujaan Nishi päättää ryöstää pankin maksaakseen pois velkansa ja viedäkseen vaimonsa vielä kerran matkalle. He matkustavat autolla Fuji-vuorelle, mutta yakuza haluaa lisää rahaa ja ryöstön jälkeen Nishin perään lähtevät myös hänen entiset työtoverinsa.

Kitanon tyyli kertoa Hana-bissa on fragmentaarinen. Hän sirottelee tapahtumallisia pirstaleita siten, että osat on hahmotettavissa aina kokonaiskuvan kautta. Elokuvan dynamiikka nousee nimenomaan vastakkaisuuksien, kauneuden ja kuoleman, niveltämisestä tiivisti yhteen niin tapahtumissa kuin päähenkilössäkin. Vähillä dialogeilla ja lakonisella näyttelemisellä Kitano nostaa Nishin äkkipikaista ja julmaa väkivaltaisuutta vasten tämän herkän, huolehtivan ja romanttisen puolen. Hana-bi luottaa enemmän visuaaliseen ilmeeseen ja henkilöiden eleisiin kuin dialogiin.

Tämä näkyy ennen kaikkea Kitanon upeassa tavassa käyttää maalauksia rinnakkain tapahtumien kanssa. Nishin ja hänen vaimonsa matkatessa kohti Fuji-vuoren lumista rinnettä Horibe maalaa yhä intensiivisemmin. Hänen maalauksensa kietoutuvat kuin yliluonnollisen kudoksen kautta yhteen elokuvan tapahtumien kanssa – vangiten ja ennakoiden niitä. Nähtävät kuvat ovat Kitanon itse maalaamia, joten ne on helppo lukea henkilökohtaisina kommentaareina sekä miltei herkimpinä kohtina elokuvaa.

Hana-bi on Takeshi Kitanon selvästi palkitsevin elokuva. Se on vangitseva, alakuloisuudessaan hengästyttävä teos, joka kuitenkin koskettaa syvällä, äärimmäisyyksiä tavoittelevalla herkkyydellään. Nopeasti välähtävät kuoleman ja julmuuden kuvat ovat repeämiä kaiken sen visuaalisen kauneuden keskellä. Mutta tämä on Kitanon rohkea tapa. Väkivaltaa tulee katsoa silmästä silmään. Tapahtumat tulee näyttää sellaisina kuin ne ovat – ilman kaunistelua ja turhaa selittelyä. Samalla hän osoittaa, että kaiken keskellä voi kasvaa jotakin haurasta ja kaunista.

ks. videoesittely