Haaveiden kehä valkokangas

Odotukset ovat tietenkin korkealla, kun tiedossa on Suomen parhaimman elokuvan, Katsastuksen (1988) tekijän uusin. Televisiopuolella vakuuttavaa jälkeä tehneen Matti Ijäksen edellinen laajakangaselokuva oli Sokkotanssi (1999). Myös Haaveiden kehä kertoo tarinan nuoren pojan näkökulmasta ja käsittelee muun muassa isä-poikasuhdetta.

"Heti gongista lähtee, muista jalat, oikee hakee", prässää nyrkkeilyvalmentaja-isä (Sulevi Peltola) nuorempaa poikaansa Kustia (Mikko Alanko). Haaveiden kehä ei lähde ihan gongista liikkeelle, mutta pian paljastuu, että kyseessä on taattua Ijäksen laatua. Isän ylpeys ja pikkuveljen idoli Jamppa (Petteri Summanen) palaa Amsterdamin ammattilaiskehistä. Jampalla ei olekaan sujunut niin kuin kotopuoleen on luuloteltu. Kuvioihin ilmaantuu Jamppaa kyselemään viimeisillään raskaana oleva ruotsalainen Lisbeth (Maria Järvenhelmi). Isällä on oma salattu menneisyytensä Hokkasen (Rea Mauranen) kanssa.

Sulevi Peltola on jälleen kerran elementissään. Hän hallitsee tragikoomiset hahmonsa. Vähäeleisyydellä saa monesti enemmän aikaan kuin ylinäyttelemällä. Jääräpään ja pökkelömäisen isän suhde läheisiinsä liikuttaa ja naurattaa. Onkohan Petteri Summasen kohtalona televisiosarja Isänmaan toivojen Vellun jälkeen näytellä samantyyppistä hahmoa seuraavat parikymmentä vuotta? Toivottavasti lahjakas mies keksitään muihinkin osiin. Kypsempään ikään ehtineet laatunäyttelijät kuten Riitta Elstelä ja Antti Litja jäävät parhaiten mieleen ja roolisuoritukset ovat kaiken kaikkiaan hyvää tasoa.

Kielen rikkaus on Ijäksen elokuvien yksi tunnistettava piirre. Ijäksen ja Heikki Reivilän tekemä käsikirjoitus sisältää hersyviä sutkauksia tyyliin "Aatteet idästä, vaatteet lännestä ja naama Turengista", kuten Hokkanen valmentaja-isää kuvailee. Tarinapuolella tuntuu, että rikkautta on vähän liikaakin. Henkilöitä ja heidän kohtaloitaan riittää. Kun ensin kuvittelee, että nyt keskitytään isään ja poikiin, niin kohta käsitellääkin isän toverin Tepon (Litja) ja hänen vaimonsa (Jaana Järvinen) elämän koukeroita.

Elokuvan toteutus on karun karheaa. Ehkä Ijäksen televisiotausta näkyy siinä, että Haaveiden kehä ei ole mitenkään spektaakkelinomainen, laajakangasta hyödyntävä elokuva. Maanläheiseen lähestymistapaan sopii tietenkin kikkailematon, verkkainen ilmaisu.

Haaveiden kehä antaa suomalaiselle enemmän tarttumapintaa kuin viikolla aiemmin ensi-iltaan tullut Matkalla Perditioniin, jossa myös pohdittiin isän ja pojan suhdetta. Ijäksen elokuva on hauska ja koskettava eritoten niille, jotka ovat joutuneet toteuttamaan vanhempiensa haaveita kehissä ja kaukaloissa.