Naapurihaudan kaveri valkokangas

Ruotsi on nykyään Euroopan johtavia elokuvamaita. Se on saavuttanut asemansa osin siksi, että kykenee tuottamaan tasaisen laadukkaita, mutta yllätyksettömiä elokuvia, joiden teemat ovat yleismaailmallisia, varsinkin ruotsalaisen käsitteen, päähän potkitun poliisin osalta. Naapurihaudan kaveri (Grabben I Graven Bredvid, 2002) on juuri sellainen elokuva. Se on suorastaan raivostuttavan selväselkoinen kuvaus maalaisjuntin ja kaupunkilaistytön orastavasta rakkaudesta moninaisine miljööpohjaisine ristiriitoineen - ja juuri siksi se on niin nautittava.

Kun yksin tilaansa viljelevä Benny (Michael Nyqvist) istuu vanhempiensa haudalla, hän kohtaa Desiréen, viehättävän ja niin ikään yksinäisen kirjastovirkailijan. Heidän taustansa ovat mahdollisimman erilaisia, mutta molemmat ajautuvat silti vastustamattomasti parisuhteen koukeroisiin pyörteisiin. Benny ei pidä Desiréen snobbailevista ystävistä eikä Desirée Bennyn navetan kaameasta hajusta. Silti vain rakkaus merkitsee, yhteiskunnallisten viitekehysten rajoituksista viis.

Muun muassa kyynisiä Beck-poliisijännäreitä ja ison rahan Palme-dramatisoinnin Viimeinen sopimus ohjannut Kjell Sundvall on tyylistään poiketen tehnyt pienimuotoisen romanttisen komedian, jonka kansanomaiseen käsittelytapaan katsoja pystyy helposti samastumaan. Erityisesti ruotsalaisen elokuvan kiintotähtiin kuuluva Nyqvist touhuaa suoraviivaisesti ajattelevana Bennynä kuin kuka tahansa suomalainenkin mullikka. Hän janoaa hellyyttä rakastamaltaan naiselta, mutta mieluusti kahden kesken ja navetan perukoilla!

Naapurihaudan kaveri viehättää, saa hyvälle tuulelle ja tarjoaa katsojalle tunnelmaltaan positiivisen tarinan - hyvän olon, jos niin haluatte. Tunteen, jonka saamme kokea teatterin hämyssä nykyään yhä harvemmin.