Duudsonit-elokuva: Kotiinpaluu valkokangas

Poikaporukoiden temppuilut ja anarkistinen ilottelu sekä tämän vallattomuuden kuvaaminen ja esittäminen kaikkien riemuksi oli 2000-luvun alun ilmiö. Suunnannäyttäjänä toimi yhdysvaltalainen Jackass, joka sai seuraajikseen brittiläisen Dirty Sanchezin ja kotoisat Duudsonit. Ensin kohellettiin televisiossa, minkä jälkeen jokainen poppoo ponnisti myös valkokankaille.

Pohjalainen poikanelikko aloitti julkisen taipaleensa MoonTV:llä vuosituhannen alkuhämärissä. Televisiomenestys poiki elokuvan ja uraa tehtiin aina Amerikkaa myöten. Eipä siinä, on Suomesta heikompiakin vientituotteita rapakon taakse rahdattu. Kuten maailmassa aina, aikansa kutakin ilmiötä ja villitystä. Vähitellen kiinnostus nuorten miesten sekoilua kohtaan laimeni, vaikka netti on toki edelleen pullollaan kaikenlaista menoa ja meininkiä. Ei nuorukaisten hölmöily maailmasta mihinkään katoa, ei edes keski-iässä.

Uusin Jackass-elokuva, joiden ynnäämisen tarvitaan jo kahden käden sormia, tulee ihmisten ihmeteltäväksi myöhemmin tänä vuonna. Sitä ennen valkokankailla saadaan ihastella pohjalaisnelikon paluuta parinkymmen vuoden tauon jälkeen legendaariselle ranchilleen teoksessa Duudsonit-elokuva: Kotiinpaluu.

Poikaporukan sijaan nyt lienee luontevampaa puhua setäikäisestä äijäkööristä, joka kokoontuu yhteen muistelemaan ja haikailemaan mennyttä sekä tempaisemaan siinä sivussa muutaman tempun ja pilan. Aikanaan nuorukaisten sekoilujen ydin oli hetkessä ja hetken mielijohteiden toteuttamisessa ilman aikuismaista harkintaa seurauksista – ja silloin välillä sattui. Nyt keski-iässä asioita suunnitellaan, valmistellaan ja jopa aikataulutetaan tarkasti – ja enää ei satu. Tämä on ymmärrettävää, mutta katsojalle paljon tylsempää.

Duudsonien tiet ovat vieneet erilleen ja nyt nelikko palaa yhteen uuden elokuvaprojektin myötä. Ranchilla valmistaudutaan ja tehdään temppuja, joiden lomassa suoritetaan muutamia piilokameratyyppisiä piloja. Pilat olivat aikanaan varsinkin Jackassin parasta antia, kun anarkistisella otteella höynäytettiin hyväuskoisia ja samalla saatettiin jopa hieman ravistella varsinkin porvarillisessa idyllissään rypevää keskiluokkaa.

Vastaavat pilat eivät ole olleet Duudsonien leipälaji. Nytkin lähinnä sekoillaan sairaalassa, aiheutetaan näennäispahennusta kirkkohäissä ja hämmennetään paikallisen purilaispaikan myyjää pistämällä pikkulapsi auton rattiin tilausta tekemään. Ideatason anarkismi ei ole siirtynyt kiltinpuoleiseen toteutukseen. Ehkä lapsiasiainvaltuutetun tosin kannattaa kilauttaa kavereille ja varmistaa, että olihan se ratin turvatyyny kytketty pois, kun taaperoikäinen oli turvaistuimessaan laitettu kuskin paikalle.

Tahti elokuvassa on verkkainen, tempuille ja piloille on varattu aikaa ja niiden parissa vatvotaan pitempään kuin olisi tarvetta. Kerronta laahaa. Toki kovin kummoisin elokuvakriteerein näitä ei voi arvioida. Kyse ei ole näytelmäelokuvasta eikä dokumentista vaan valkokankaalle tuodusta tositelevisiosta, jonka rinnastaminen elokuvataiteeseen ei ole mielekästä tai edes tarkoituksenmukaista. Toimivuuden mittarit ovat toisaalla.

Näitä mittareita sekä mahdollista kohderyhmää tuli puolentoista tunnin aikana moneen kertaan mietittyä.

Aikuiskatsojan on aika vaikea tällaisesta innostua. Verkkaisen menon sekaan on tuotu välien selvittelyä ja keskusteluja, joita katsoessa oli vaikeaa tietää, pitäisikö itkeä vai nauraa, vai oikeastaan kumpaakaan, sillä mahdollisesta itseironian tai itsensä tosissaan ottamisen tasosta ei päässyt kärryille. Nuotion äärellä tilittämiset olivat teennäisyydessään sen verran vaivaannuttavaa seurattavaa, että melkein olisi toivonut asioita selvitettävän enemmän pohjalaisen perinteen mukaisesti painimalla.

Nuorempien katsojaryhmien innostusta voi lähinnä arvailla. Voi olla, että puhelintaan tuijottavan sukupolven kiinnostus on suuntautunut toisaalle ja toisenlaiseen sekoiluun kuin kulkupeleillä ajeluun ja räjäyttelyyn. Mene ja tiedä.

Duudsonit-elokuva: Kotiinpaluu tarjoaa väsyneellä kattauksella muutaman astetta isomman ja näyttävämmän tempun kuin silloin joskus aikanaan. Anti jää siihen. Jos odottaa tai kaipaa jotain enemmän, puolitoista tuntia kannattaa käyttää johonkin muuhun – vaikka kävelyyn tai kaupassa käyntiin, sillä nekin tarjoavat enemmän sykkeen nostatusta kuin tämä.