Couture – Muodin ehdoilla valkokangas

Alice Winocour on tehnyt Ranskassa vaikuttavaa uraa ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hänen elokuvansa eivät ole isoja, mutta ovat päässeet myös Suomessa hienosti levitykseen. Yhdessä Deniz Gamze Ergüvenin kanssa käsikirjoitettu Ergüvenin ohjaama Mustang (2015) lienee Winocourin tunnetuimpia töitä. Naisten näkökulmat toistuvat myös hänen omissa elokuvissaan, jos surumielistä toimintaelokuvaa Disorderia (2015) ei lasketa mukaan. Couture – Muodin ehdoilla sukeltaa muodin maailmaan, mutta on kuitenkin kaukana Robert Altmanin vinosta katseesta pinnalliseen muotimaailmaan Prêt-à-porterissa (1994) tai David Frankelin Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvan (2006) raa’asta kilpailusta.

Pariisin muotiviikkojen ympärille kietoutuva tarina ei ole kiinnostunut glamourista vaan kovasta työstä, jolla kauneuden illuusioita rakennetaan. Muotinäytösten taianomainen tunnelma koostuu ompelijoiden, mallien, maskeeraajien ja ohjaajien lukemattomista työtunneista. Couturen tapahtumat kietoutuvat yhden muotinäytöksen ympärille, jota eri ihmiset ovat valmistelemassa. Amerikkalainen ohjaaja Maxine (Angelina Jolie) yrittää viimeistellä mainoksensa ja järjestää lääkärin aikoja kiireisten työpäivien väliin. Malli Ada (Anyier Anei) ja ompelija Christine (Garance Marillier) valmistuvat ensimmäisiin muotiviikkoihinsa, kun konkarimeikkitaiteilija Angèle (Ella Rumpf) on jo tottunut tekijä.

Näkökulma muotiteollisuuteen keskittyy taiteelliseen itseilmaisuun ja sen rajoituksiin. Muotimaailma rajautuu kuitenkin monella tapaa sen ulkopuolelle, eikä elokuva yritäkään viiltävään kritiikkiin. Taloudelliset syyt ovat toki tuoneet hahmot töidensä äärelle, mutta muotiteollisuuden tapaan toimia Couture ei oikein ota kantaa.

Muodin maailmassa malleista tulee usein ihailun kohteita, joiden on tarkoitus myydä illuusiota asiakkaille. Couturessa naisten kehot ovat jatkuvalla koetuksella. Sairaudet, onnettomuudet ja luonnonvoimat voivat vaikuttaa siihen, miten paljon omaa kehoa pystyy hallitsemaan. Elokuvan katse ei aseta naisia objektiiveiksi, vaan paikoittainen alastomuus esitetään neutraalissa valossa lääketieteellisten toimenpiteiden aikana tai työkaluna vaatteiden sovituksessa. Ihailua on tarkoitus herättää ennemmin kehon mahdollisuuksissa korjata itseään tai ylittämään kipukynnyksen tarvittaessa.

Ohjaaja Winocour on käsitellyt samoja teemoja jo aikaisemmin. Esikoisessaan Augustinessa (2012) hysteria-analyysi tekee nuoresta naisesta lääketieteellisen spektaakkelin vasten tahtoaan. Muistan sinut, Pariisissa (2022) taas terrori-iskusta selvinneen Mian elämä muuttuu, kun hän yrittää tottua muuttuneeseen kehoonsa. Kuten Couturen naiset, myös he ovat menettäneet ruumiinsa autonomian. Tulevaisuus ei ole ainoastaan heidän käsissään ja elämän rajallisuus tulee vastaa.

Couturesta on tehty aavetarina, jossa naiset liikkuvat maailmassa voimatta muuttaa asioita ympärillään. Maxinen tekeillä oleva elokuva on kauhuelokuvan estetiikkaa muotiteollisuudelle silotteleva mainos, jonka melankolinen tunnelma leikittelee samalla tavalla genrerajoilla kuin itse Couture. Arkista elämää seuraava elokuva tuo kiinnostavan ristiriidan tarinan ja sen pahaa enteilevän estetiikan välille.

Winocourin vahvuudet ovat aina olleet intensiivisen tunnelman luomisessa. Hänen elokuvansa ovat hienovaraisia ja hitaita. Tällä kertaa hitaus kääntyy hieman itseään vastaan ja henkilöhahmojen tarinoiden välillä hyppivä elokuva jää paikoitelleen pysähdyksiin. Välähdyksenomaisten hetkien kautta kulkeva tarina ei koskaan löydä tasapainoa eri hahmojensa tarinoiden välillä ja unohtaa välillä osan tarinoista paitsioon. Vaikka elokuva ei ole sitä vahvinta Winocouria, on se kunnianhimoinen kokeilu esittää muotimaailmaa hieman eri näkökulmasta.