Vähemmän kuin osiensa summa
Paremmin näyttelijänä tunnetun Hafsia Herzin neljäs kokopitkä ohjaus Kuopus palkittiin vuoden takaisilla Cannesin elokuvajuhlilla kahdella eri palkinnolla. Elokuva pokkasi Queer Palm -palkinnon, joka myönnetään joka vuosi yhdelle merkittävälle seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöjä käsittelevälle elokuvalle. Herzi liittyy nimekkääseen joukkoon, sillä saman palkinnon ovat voittaneet esimerkiksi Todd Haynes, Céline Sciamma, Hirokazu Kore-eda ja Alain Guiraudie. Kuopuksen toinen palkinto meni parhaasta naispääosasta Nadia Mellitillle.
Fatima Daasin omaelämäkertaiseen romaaniin perustuva coming-of-age-elokuva seuraa nuoren naisen homoseksuaalista heräämistä konservatiivisessa muslimiyhteisössä Pariisin esikaupunkialueella. Vähäeleinen draama seuraa, kuinka päähenkilön suhde itseensä ja sosiaaliseen ympäristöönsä kehittyy erilaisten vaiheiden läpi noin vuoden aikana.

Elokuvan teemat on maalattu isolla pensselillä. Ollaan intersektioiden ristitulessa. Ihonvärinsä ja uskontonsa takia rodullistettu nuori nainen kipuilee seksuaalivähemmistöön kuulumisen kanssa. Keskeisesti elokuva nostaa esiin kysymyksiä naisten vapaudesta ja kehollisesta autonomiasta konservatiivisissa yhteisöissä ja patriarkaatin alaisuudessa.
Elokuva asettaa Fatiman jo alusta asti monien vaikutusten alaisiksi. Hänellä on valtaosaksi pojista koostuva kaveripiiri, salainen poikaystävä, hän käy koulua ja on harras muslimi. Elokuvan keskeinen ristiriita syntyy näiden läheisten suhteiden ylläpitämistä heteronormatiivisista rakenteista ja useimmiten yöllisistä irtiotoista, jotka tuntuvat lähes irralliselta toiselta maailmalta.
Keskeisenä teemana elokuvassa on myös tiedon ja kokemuksen vuorovaikutus, joka ilmenee useissa opetuksellisissa kohtauksissa. Päähahmolle luennoidaan koulun lisäksi esimerkiksi poikaystävän, imaamin ja deittisovelluksesta löydetyn vanhemman naisen toimesta. Nämä ”luennoinnit” ovat tehokas tapa tuoda elokuvan teemoja ja keskeisiä käsitteitä esille. Esimerkiksi poikaystävän hahmo tuo konkreettisesti esille patriarkaatin vallan ja naiseuteen liittyvät oletukset, kun taas tapaaminen edellä mainitun vanhemman naisen kanssa antaa Fatimalle tietoa siitä, kuinka ilmaista itseään seksuaalisesti. Ajoittain tämä lähestymistapa toimii, mutta usein se tuntuu kuin katsojalle väännettäisiin aiheita rautalangasta.

Teemat ovat isosti esillä, mutta elokuvan keskeiseksi ongelmaksi tulee, ettei se lopulta pääse niissä ilmeistä syvemmälle. Se tuo esille eksplisiittisesti ajankohtaisia yhteiskunnallisia puheenaiheita ja tuo ne esille konflikteina päähenkilön elämässä. Toteutus jää kuitenkin latteaksi. Isot kysymykset ovat nostettuna pöydälle, mutta jokin oivallus tai uusi näkökulma puuttuu. Mahdollisesti tulenaroista aiheista on loihdittu turhankin turvallinen ja yllätyksetön kokonaisuus.
Ilmaisultaan elokuva on vähäeleinen ja verkkainen. Tällä on myös puolensa. Kerronnan rauhallinen tahti antaa katsojan eläytyä mukana yksittäisiin hetkiin ja ajoittain myös pakottaa kohtaamaan kipeän tunteellisia hetkiä. Erittäin hienovarainen lähestymistapa toimii hyvin yksittäisissä hetkissä, mutta kokonaisuudessa ei niinkään. Näin hahmokeskeisessä teoksessa tämä hyvin vähäeleinen ohjaus ja näyttely ei tee päähenkilön kokemusta näkyväksi. Hänen kokemuksensa ovat ymmärrettäviä ja samastuttavia, mutta hän jää elokuvassa liian passiiviseen rooliin toimiakseen teoksen emotionaalisena ankkurina.
Kuopus on elokuva, joka latelee teemansa selkeästi ja tehokkaasti esille, mutta ei pääse niissä pintaa syvemmälle. Sillä on kuitenkin yksittäiset vaikuttavat hetkensä, mutta tässä tapauksessa kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa.
Seuraava:
Jackass: Best and Last
Itsetyytyväinen ja laiska finaali mieslasten kuninkaiksi itsensä kruunanneille.
Edellinen: Couture – Muodin ehdoilla
Alice Winocourin kunnianhimoinen kokeilu esittää muotimaailmaa hieman eri näkökulmasta.
The Odyssey ensi-ilta
Kimmo Laine haastattelu
Evil Dead Burn ensi-ilta
Boy dvd
Unelmatehdas Kulosaaressa