Be Kind Rewind valkokangas

Harmi Michel Gondrya. Ihanan huokean ja epätodellisen osuvan Tahrattoman mielen ja surrealistisen Science of Sleepin jälkeen tämä ainutlaatuisen outo ohjaaja on syystä tai toisesta lähtenyt tavanomaisemmalle tielle. Be Kind Rewind on yllättävän tutunoloinen symppiskomedia, vaikka siitä omat erikoisuutensa löytyykin.

Mike (Mos Def) on töissä herra Fletcherin (Danny Glover) videovuokraamossa, jolla on syvä kiintymyssuhde jazzlegenda Fats Wallerin oletettuun historiaan kotinurkillaan New Jerseyssä. Jerry (Jack Black) on Miken ystävä, joka hengailee ja roikkuu videovuokraamossa päivät pitkät. Fletcher lähtee pariksi päiväksi reissuun ja jättää vastuun liikkeestään Mikelle.

Jerry onnistuu tapaturmaisesti magnetisoimaan itsensä läheisen energiavoimalan sabotaasiyrityksessä, ja kaikki videoliikkeen nauhat tuhoutuvat tämän Jerryssä kytevän magneettikentän ansiosta. Hämmentyneet kaverukset päättävät kuvata elokuvat itse uudestaan, jotta asiakkaat pysyvät tyytyväisinä. Kuinka ollakaan, alun kompuroinnin jälkeen elokuvat saavuttavat asiakkaiden keskuudessa suuren suosion. Kuvausduo muuttuu trioksi, kun porukkaan löytyy vielä Alma (Melonie Diaz), joka osoittautuu varsin toimeliaaksi ja kekseliääksi tyypiksi.

Miken ja Jerryn kuvatessa ensimmäistä sohellustaan nousee päällimmäiseksi tunteeksi epäusko. Miksi Gondry haluaa näyttää parivaljakon edwood-henkistä videokuvausräpellystä, ja aina vaan uudestaan? Sitten alkaa valjeta. Koko idea tuntuu olevan kunnianosoitus halpiselokuvatuotannoille ja parodinen hatunnosto kaiken maailman robocopeille ja ghostbustereille. Luultavimmin Gondry haluaa kunnioittaa elokuvaa sinänsä, sillä tarina vilisee elokuva-anekdootteja. Mitään syvällisempää fanfaaria on silti turha odottaa. Hieman asetelmasta tulee myös mieleen 1990-luvun indiehelmi Clerks, mutta tyylillisesti ja sisällöllisesti näillä kahdella elokuvalla on lopulta hyvin vähän yhteistä.

Mike ja Jerry ovat tyypillinen, toisiaan täydentävä miesparivaljakko, joka laajentuu Alman raikkaudella ja energisyydellä. Nämä kolme toimivat yhdessä ihan mukavasti. Jack Blackin faneja elokuva varmasti ihastuttaa, sillä röyhkeä hassuttelija on taatusti tuttu itsensä. Mos Defiä on näyttelijänä huomattavasti helpompi katsoa, sillä hänen olemuksensa on rauhallisempi ja siitä löytyy hieman syvyyttäkin.

Be Kind Rewindin sisältö on lopulta lempeä mutta heppoinen. Se muuttuu loppua kohden komediasta vähän liian sympaattiseksi ja lämminhenkiseksi kotikulmien ja perinteikkyyden arvostukseksi, jossa naapurusto yhteistuumin puuhastelee. New Jerseyn miljöökuvaus on kyllä miellyttävää, sillä se näyttäytyy arkisena ja sopivasti elämää nähneenä paikkana. Henkilöiden ihonväreistä ei myöskään tehdä mitään numeroa, vaan ihmisten kanssakäyminen on mutkatonta ja tasavertaista.

Fats Wallerin kytkeminen tarinaan on horjuva ja irtonainen, vaikka sillä elokuvaa ja loppuhuipennusta sidotaankin. Se ei istu muun tarinan kanssa yksiin vaan jää epäuskottavaksi kehykseksi. Toivottavasti tämä elokuva ei ole pysyvä suunnannäyttäjä Gondryn tyylille, vaan hyvän mielen välityö, josta voi taas palata hykerryttäviin, mielettömiin palapeleihin.