Terapian tarpeessa valkokangas

Harold "Ghostbusters" Ramisin hupaisa komedia Terapian tarpeessa heittää perinteiset käsityksillämme alamaailmaan kummisedistä ja laillistetuista psykiatrien sohvamallisista piinapenkeistä päälaelleen. Tällä kertaa korkeapalkkainen latteuksia ja epämääräisiä aivan-kommentteja suustaan suoltava nyökyttelijätohtori joutuu nauttimaan omaa karvasta lääkettään. Tarinassa neuroottisen olemuksen omaavan kallonkutistajan oven taakse ilmestyy kolkuttelemaan alamaailman kovapintainen ja -maineinen kasvo, joka ikävuosinaan on alkanut kärsiä stressi- ja paniikkihäiriöistä. Varattu aika ei tahdo oikein riittää gangsterin sielunelämän setvimiseen ja psykiatrin harmaiden hiusten lukumäärä kasvaa uhkaavasti muutenkin pahasti leskenlovittuneella ohimolla potilaan ryhtyessä tilittämään elämäänsä. Ja kaiken lisäksi mafiapomon hermoja painaa lähestyvä konnakonferenssi ja psykiatria astuminen avioliiton auvoiseen satamaan...

Terapian tarpeessa toimii ennen kaikkea todella onnistuneiden ja oivaltavien näyttelijävalintojensa ansioista. Elokuvan keskiössä häärivän parivaljakon kohellukset ovatkin kuin vain looginen ja täysin odotettava jatkumo näyttelijöiden varhaisemmille roolisuorituksille. Kummisetänä loistaa oikeutetusti alamaailmahahmojen grand-old-man Robert De Niro, joka nyt vuoroin tihrustaa itkua ja vuoroin kaappaa lekurinsa kovakouraisesti yksityisistuntoihinsa talking to me -maneerein. Onkin suoranainen ilo nähdä minkälaisia reaktioita psykologien kauppaamat Oidipus-teoriat saavat pyhän perheyhteyden nimeen vannovassa mutkan heiluttajassa. De Niron lailla yhtä oikeutetusti (jollei jopa oikeutetumminkin) kalloonporautujan rooliin on valittu jo olemukseltaankin syntymäneuroottisen oloinen, näköinen ja (mikä pahinta) ääninen Billy Crystal, joka roolissaan vain näyttelemällä omaa itseään pistää yllättävänkin hyvin kampoihin Terapian tarpeen varsinaiselle myyntitykille. "Rivienvälistä" olikin jo varmasti selkeästi luettavissa, ettei ko. henkilö kuulu suosikkinäyttelijöitteni top 1000 ja risat listaan.

Ilkikurisuudessaan Barry Levinsonin hupaisaa Häntä koiraa heiluttaa -satiiria suuresti muistuttava Terapian tarpeessa ei toimi vain päänäyttelijöidensä kemian kannattelemana. Elokuvasta löytyy särmää vaikka muille jakaa. Tarina on rehellisen hauska ja viihdyttävä, juoni kestää lopputeksteille, ja mikä tärkeintä, se ei hyydy puolitiehen, kuten valitettavan suuri osa saman kustannusluokan rainoista. Terapian tarpeessa on ehdottomasti, jos ei nyt sentään psykologisen analyysin niin ainakin tutustumisen arvoinen!