Jatkoterapian tarpeessa kotikatsomo

Robert De Niron hyppäys komedian pariin sujui vuonna 1999 sujuvasti Terapian tarpeessa -elokuvassa (Analyze This), jossa mafiapomo Paul Vitti sai hermoromahduksen ja joutui juutalaispsykiatri Ben Sobelin (Billy Crystal) hoiviin. Seurauksena oli hauska ja laadukas mafiaparodia. Menestys ajoi näyttelijäkaksikon jatko-osan pariin. Senkin jälki on täysin tyydyttävää ja nyt osat ovat vaihtuneet. Vitti joutuu jälleen Sobelin kynsiin, mutta psykiatri huomaakin itse elämässään olevan vastaavia ongelmia.

Monet kriitikot ovat moittineet De Niron nykyistä panostusta ns. viihde-elokuviin. Hän näyttääkin tekevän vuoron perään jännityselokuvia ja komedioita, useamman vuodessa. Itse en näe kuitenkaan tässä suurempaa ongelmaa, vaikka kieltämättä miehen viimeisestä suuresta roolista Martin Scorsesen Casinossa (1995) on jo kahdeksan vuotta. Elokuvien jälki on kuitenkin Hollywoodin normaalin mittapuuhun verrattuna varsin laadukasta ja De Niro paneutuu rooleihinsa huolella. Ensi vuonna saattaa jälleen kuulua uutta suurroolirintamallakin, sillä De Niro on lyönyt jälleen hynttyyt yhteen Harvey Keitelin kanssa parhaillaan kuvattavassa The Bridge of San Luis Rey -elokuvassa. Miehethän tekivät yhteistyötä jo Sudenpesässä (Mean Streets, 1973) 30 vuotta sitten.

Jatkoterapian tarpeessa tuo uusia elementtejä verrattuna edeltäjäänsä sikäli, että tunnelma on entistä kevyempi. Vitti mm. laulaa musikaalisävelmiä ja joutuu olemaan tukevana olkapäänä psykiatrilleen, jonka isän kuolema on saanut pois tolaltaan. Käsikirjoituksen keskittyminen Vittiin ja Sobeliin on kuitenkin valitettavasti johtanut Sobelin naisystävän (Lisa Kudrow) roolin supistumisen minimiin ja tyhjänpäiväiseksi välikommenttien heittäjäksi.

Jatkoterapian tarpeessa tarjoaa herkullisia kieli poskella tehtyjä mafiakohtauksia, mutta elokuvassa näkyy silti jatko-osan tyypillinen ongelma: uusia kantavia ideoita ei oikein löydy ellei sitten vedetä kunnolla överiksi.