Aika ei anna armoa valkokangas

Carl Franklinin ohjaama Sinipukuinen paholainen (Devil in a Blue Dress, 1995) jäi mieliin mielenkiintoisena noir-tyylin dekkarina. Muutoin tasavahvoja ja tavallisia elokuvia ohjanneen Franklinin viimeisin työ Aika ei anna armoa ei poikkea peruslinjasta. Kyseessä on kaikin puolin hyvin tehty ja juonikuvioiltaan kiinnostava elokuva, joka ei kuitenkaan kykene peittämään lähes joka käänteessä läpikuultavaa tavanomaisuuttaan.

Elokuvan juonessa on katsomisjännitteen kannalta sen verran olennaisia koukkuja ja käänteitä, että katsojia kohtaan olisi melkoinen karhunpalvelus selventää elokuvan asetelmia peruslähtökohtia enempää. Denzel Washington esittää elokuvassa Miamin likellä sijaitsevan pikkupaikan poliisilaitoksen päällikköä, jolla on etsiväksi ylennyt ja eroa hamuava vaimo ja naimisissa oleva rakastajar. Tarina luonnollisesti nivoutuu tähän kudelmaan.

Rennon alkuotteen jälkeen elokuva hapuilee ihmissuhdetekeleille tyypillisessä vetelikössä, mutta piirua ennen puoltaväliä ote ryhdistäytyy yllättävien juonenkäänteiden myötä. Loppuvaluma johtaa kuitenkin taas takaisin vetelikköön. Useampaa suuntaa tapaileva elokuva ei löydä itseään ja kokonaisuus jää paikoin mukaansa tempaavasta juonestaan huolimatta vaisuksi. Uskottavuuden kannalta ongelmia muodostavat myös hienoiset epäloogisuudet sekä henkilöhahmojen tekemien ratkaisujen lapsellisuudet.

Parhaimmillaan Aika ei anna armoa on kuolinsyytutkijaa näyttelevän John Billingsleyn tuodessa tarinaan inhimillistä rentoutta perusjäykän ja pingoittuneen Washingtonin vastapainoksi. Tähän suuntaan elokuvaa olisi suonut kehitettävän enemmänkin vakavamielisen hikoilun sijaan. Tavallisuudessaan kelvollista elokuvaviihdettä, ei muuta.