Se mikä on totta kotikatsomo

Se mikä on totta ei ole ainutlaatuinen elokuva. Se on tarina, joka on kerrottu moneen kertaan; se on tarina, joka tulevaisuudessa tullaan kertomaan moneen kertaan. Se on yksi näyte - tuhansien joukossa - sellaisesta amerikkalaisesta peruselokuvasta, joka on virheetön kokonaisuus, joka on hyvin varma itsestään ja joka hiottu sileäksi kaikista kuviteltavissa olevista viallisuuksista. Se on elokuva, joka ei tarjoa mitään mullistavaa tai uutta, mitä ei kuitenkaan tarvitse välttämättä kokea puutteellisuudeksi: samalla se on nimittäin ennen kaikkea turvallinen elokuva, videovalinta, joka ei petä sen luonteen tiedostavaa ja hyväksyvää katsojaa.

Se mikä on totta on kertomus Guldenin perheestä, jonka yhtenäisyyden liitokset ovat elokuvan alkaessa kevyesti ratkeilleet mutta joka elokuvan loppuessa on jälleen saavuttanut yhtenäisyytensä kaikista traagisuuksista huolimatta. Elämä kohtelee Guldenin perhettä kaltoin, kun perheen äiti Katherine (Meryl Streep) sairastuu vakavasti. Isä George (William Hurt) velvoittaa hieman itsekkäästi perheen kahdesta lapsesta, Ellenistä (Renee Zellweger) ja Brianista (Tom Everett Scott), uraaluovan tyttärensä huolehtimaan Katherinesta. Aluksi Ellenin paluu suurkaupungista takaisin kotiin, pikkukaupunkiin, vaikuttaa huonolta ratkaisulta: perheen sisäiset suhteet kiristyvät, aikaisemmat illuusiot rapistuvat ja kunkin kärsivällisyys liikkuu äärirajoillaan. Tapahtumat kuitenkin laajenevat loppuaan kohden, kasvavat pitkälti äidin ja tyttären välisen suhteen kuvaamiseksi ja kadonneen yhtenäisyyden löytämiseksi.

Se mikä on totta voisi hyvin toimia esikuvana loppuun asti hiotusta ammattitaidosta ja viimeistellystä elokuvakokonaisuudesta. Elokuva ei ole missään mielessä suurpiirteinen tai karkea, vaan hyvin hienojakoinen ja yksityiskohtaisesti huoliteltu. Nimekkäät näyttelijät hehkuvat, paikoin jopa loistavat ja itse tarina etenee sutjakasti ja ilman vaivaannuttavia törmäyksiä. Elokuvan suurin ja kenties ainoa ongelma on kuitenkin juuri sen typerryttävä tavanomaisuus. Mikään sen ratkaisuista ei ole yllättävä, mikään sen käänteistä ei aiheuta yltiöpäistä sydämentykytystä. Se mikä on totta on elokuva, joka yksinkertaisesti ei voi olla yllätyksellinen: sitä ajatellen sen tarina on nähty liian monta kerta niin valkokankailla kuin televisiossakin.

Se mikä on totta ylistää ydinperhettä ja puolustaa kaikkia kunniallisia perusarvoja: rakkautta, perhettä ja välittämistä - sen puitteissa henkilöhahmot tekevät kaikki oikeat ratkaisut. Kukaan ei erehdy, kukaan ei tee peruuttamatonta vääryyttä ja jos joku haparoi, mikään horjahdus ei ole niin peruuttamaton, etteikö sitä saisi korjatuksi. Elokuva suitsuttaa sellaisen moraalisuuden puolesta, että annoksen tällaista nielaistuaan ei voi olla tuntematta joko täydellistä pahoinvointia tai sitten hetkellistä mutta vahvaa uskoa maailman hyvyyteen. Elokuva ryöpyttää ilmoille erinomaisen ihannekuvan perheen kaiken voittavasta eheydestä, joka on löydettävissä, kaikesta huolimatta. Elokuva tarjoilee maailman, jossa pojat ovat poikia ja tyttäret tyttäriä - uusavuton Ellen oppii paitsi tunnistamaan oman perheensä arvon, myös ruuanlaittamisen jalon taidon.