Mickey Rourke paini kovan elokuvavuoden ykköseksi

Klaus Härö hävisi pronssin niukasti Clint Eastwoodille

Film-O-Holicin kriitikkokunnan perinteisessä vuosiäänestyksessä elokuvavuotta 2009 kuvailtiin lähes poikkeuksetta hyvätasoiseksi.

Silti Darren Aronofskyn neljäs pitkä elokuva, Mickey Rourken taas parrasvaloihin nostanut The Wrestler – painija kosketti kirjoittajia ylivoimaisesti eniten. Rappeutuneen vapaapainiammattilaisen tarina kokosi noin kaksinkertaisen määrän pisteitä kuin kakkoseksi sijoittunut australialaisohjaaja John Hillcoatin hillitty lopun aikojen kuvaus Tie.

Vuosi oli kelvokas myös kotimaiselle elokuvalle. Klaus Härön Postia pappi Jaakobille hävisi kolmannen tilan Clint Eastwoodin ylistetylle Gran Torinolle niukimmalla mahdollisella marginaalilla. Jaakobin lisäksi ei kahdenkymmenen parhaan listalle mahtunut muita kotimaisia kuin Miika Soinin Thomas, mutta usean kirjoittajan listoilla esiintyivät niin Skavabölen pojat kuin Täällä Pohjantähden allakin.

Vasta aivan vuoden lopussa teattereihin ehtineen Tien lisäksi ei listalle noussut varsinaisia yllätysnimiä, ellei Michael Mannin nuivasti muualla vastaanotettua Public Enemiesiä sitten sellaiseksi lasketa.

Sam Mendes pääsi listalle molemmilla parisuhdekuvauksillaan. Tunnelmiltaan toivoton Revolutionary Road päihitti tällä listalla valoisan Kohti uutta -filmin selvin luvuin.

Loppuvuoden yleisöhittileffa Avatar äänestettiin sijan 50 tienoille.

Arvostelijoilta pyydettiin myös vuoden huonoimpien elokuvien listoja. Tavallistakin suuremman hajonnan vuoksi näiden ynnäämisestä luovuttiin, mutta eri kirjoittajien listaukset julkaistaan alla.

Linkit johtavat elokuvien arvosteluihin.

Vuoden parhaat elokuvat 2009

The Wrestler - Painija1. The Wrestler – painija
2. Tie
3. Gran Torino
4. Postia pappi Jaakobille
5. Antichrist
6. A Serious Man
7. Revolutionary Road
8. Kunniattomat paskiaiset
9. The Hurt Locker
10. Public Enemies
11. Slummien miljonääri
12. Looking For Eric
13. Lukija
14. Coraline ja toinen todellisuus
15. Mammutti
16. Thomas
17. Särkyneet syleilyt
18. Up – kohti korkeuksia
19. Kohti uutta
20. Luokka

 

Kimmo Ahonen

Parhaat

1. The Wrestler
Kirjaimellisesti vereslihalla tehtyä elokuvaa. Painija ja Gran Torino, siinä vuoden mieskuvaukset. Klaus Härön herkkä elokuvanovelli täydentää kärkikolmikon.

2. Gran TorinoGran Torino
3. Postia pappi Jakobille
4. Revolutionary Road
5. Changeling – vaihdokas
6. Kunniattomat paskiaiset
7. Täällä pohjantähden alla
8. Gomorra
9. Avatar

Huonoimmat

1. Lukija
Ei huonoin elokuva, mutta sietämättömän keskinkertainen. Siis huonoin vastaanottoonsa nähden. Sarjassamme kirjafilmatisointeja, joiden elokuvallinen anti on olematon. Spedekin teki kiinnostavampia elokuvia.

Manu Haapalainen

Parhaat

1. Antichrist
Lars von Trier palaa Tarkovski- ja Lynch-maustein kohti alkuaikojensa taide-elokuvailmaisua. Todella raa'alla tavalla koskettava elokuva pieleen menevästä rakkaudesta, luonnosta ja pahuudesta.

2. Skavabölen pojatAntichrist
3. Postia pappi Jaakobille
4. Kohti uutta
5. Revolutionary Road
6. Coraline ja toinen todellisuus
7. Kreivitär
8. Mammutti
9. The Wrestler
10. Täällä pohjantähden alla

Heidi Horila

Parhaat

1. The Wrestler
Yksinkertaisesti riipaiseva, surullinen ja kaunis. Mickey Rourke syntyi tätä roolia varten.

2. ThomasThomas
3. Lukija
4. Public Enemies
5. Mammutti
6. Särkyneet syleilyt
7. Revolutionary Road
8. A Serious Man
9. Che – Sankari & Kapinallinen
10. Ponyo rantakalliolla

Huonoimmat

1. Odottamaton ehdotus
Ällöttävän sovinnainen huttu bisnesnaisen ojentamisesta ja parantamisesta "oikeaksi" naiseksi.

2. The Unborn
3. Seitsemän elämää

Kimmo Hämäläinen

Parhaat

1. Gran Torino
Filmi-ikonin viimeisessä näyttelijäsuorituksessa on samaa maagisuutta kuin John Waynen jäähyväisissä elokuvassa Revolverimies (The Shootist) vuonna 1976.

2. Frost/NixonRevolutionary Road
3. The Wrestler
4. Revolutionary Road
5. Doubt
6. Changeling
7. Pride and Glory
8. Lukija
9. Public Enemies
10. Operaatio Valkyrie

Huonoimmat

1. Year One
Tämän täytyy olla Jack Blackin heikoin elokuva – ja se kertoo jo aika paljon.

2. Transformers: Kaatuneiden kosto
3. Merirosvoradio

Tuomas Jalamo

Parhaat

1. Antichrist
Lars von Trier ärsyttää takuuvarmasti elokuvallaan niin helposti sulatettavaa viihdettä etsivää suurta yleisöä kuin elitistisiä taidepiirejäkin. Antichrist hätkähdyttää, ravistelee ja herättää ajatuksia. Siksi se on myös vuoden paras elokuva.

2. TieTie
3. The Wrestler
4. The Hurt Locker
5. A Serious Man
6. District 9
7. Coraline ja toinen todellisuus
8. Kunniattomat paskiaiset
9. Slummien miljonääri

Huonoimmat

1. Vaaleanpunainen pantteri 2
Säälittävä muka-hassuttelu, joka saa myötähäpeämittarin vilkkumaan punaisena.

2. Scar 3D
3. The Ugly Truth

Niko Jekkonen

Parhaat

1. Tie
John Hillcoatin synkkä ja lohduton elokuva vie perimmäisten kysymysten äärelle.

2. The Hurt LockerThe Hurt Locker
3. Kunniattomat paskiaiset
4. Rööperi
5. Star Trek
6. Postia pappi Jaakobille

Huonoimmat

1. Kielletty hedelmä
Vuoden kiusallisin tahaton komedia on kuin huonon käsikirjoitusoppaan sivuilta.

JP Jokinen

Parhaat

1. The Wrestler
Surullinen retki rikkinäisen ja hylätyn miehen sielunmaisemaan. Mickey Rourken roolisuoritus yhdistettynä Aronofskyn pienieleiseen toteutukseen on enemmän kuin osiensa summa.

2. Gran TorinoUp – kohti korkeuksia
3. Up – kohti korkeuksia
4. Public Enemies
5. Coraline ja toinen todellisuus
6. Kunniattomat paskiaiset
7. Miehet jotka vihaavat naisia
8. Tie
9. Ei nimeä
10. Ilmiantaja!

Huonoimmat

1. Spirit
Frank Miller tekee parhaansa tuhotakseen kaiken, mikä on hyvää Will Eisnerin sarjakuvassa. Visuaalisesti pökkelö ja sisällöltään tolkuton.

2. Year One
3. Tieto

Janne Kahila

Parhaat

1. The Wrestler
Mickey Rourken juhlaa, uskottava, karu ja inhimillinen.

2. A Serious ManA Serious Man
3. Looking for Eric
4. Lukija
5. Täällä Pohjantähden alla
6. Slummien miljonääri
7. Marley ja minä
8. Gran Torino
9. Kohti uutta
10. Kreivitär

Huonoimmat

1. My Bloody Valentine
2. Spread
3. Bitch Slap

Emilia Koivumäki

Parhaat

1. Revolutionary Road
Vahva teos, jonka intensiivinen ilmapiiri kestää alkumetreiltä loppuun asti.

2. Postia pappi JaakobilleLooking for Eric
3. Milk
4. Looking for Eric
5. Kunniattomat paskiaiset
6. Rachel Getting Married
7. Kohti uutta
8. Up – kohti korkeuksia
9. 500 days of Summer
10. The Wrestler

Huonoimmat

1. 17 Again
Miksi tehdä elokuva, jonka tehtävänä on esitellä Zac Efronin vaatteita ja uutta kampausta jatkuvilla hidastuksilla ja lähikuvilla? Vanhahtavat moraalisäännöt ja tyhjänpäiväinen tarina eivät paljon asiaa auta.

2. Flash of Genius
3. The Spirit

Jussi Lahtonen

Parhaat

1. Watchmen
Times-lehti valitsi nero Alan Mooren Watchmenin viime vuosisadan merkittävimpien kertomuksien joukkoon. Zack Snyderin monitahoiselle alkuperäisteokselle uskollinen elokuvasovitus on rakastavin käsin tehty, kuvakerronnaltaan virtaviivaisen sulava ja sisällöltään ajatuksia herättävä, filosofinen dystopiaooppera. Alun montaasi Bob Dylanin tahdissa on elokuvataiteellisesti vuoden kohokohtia.

2. The WrestlerSlummien miljonääri
3. Tie
4. Gran Torino
5. Slummien miljonääri
6. Antichrist
7. Coraline ja toinen todellisuus
8. Star Trek
9. Lukija
10. Revolutionary Road

Huonoimmat

1. X-Men Origins: Wolverine
Vuoden huonoimpia oli vaikea valita, koska en rajallisen aikani vuoksi käynyt katsomassa varsinaisia pahnanpohjimmaisia, keskinkertaisia toki tuli nähtyä. Wolverinen syntytarinakaan ei ollut täysi kalkkuna, mutta monen vuosikymmenen aineistosta olisi saanut aikaan muutakin kuin lattean ja fanipoikia varten laskelmoidun koko perheen väkivaltaseikkailun. Verta pakkiin seuraavaksi, Logan!

Raisa Laukkanen

Parhaat

1. The Wrestler

2. Slummien miljonääri
3. Särkyneet syleilytSärkyneet syleilyt
4. Gomorra
5. Coco Chanel & Igor Stravinsky
6. A Serious Man
7. Coraline ja toinen todellisuus
8. Michael Jackson´s This Is It
9. Revolutionary Road
10. Skavabölen pojat

Sakari Lehtonen

Parhaat

1. Antichrist
Ilmiselvä valinta. Kaiken ennakkokohun ja suitsutuksen arvoinen elokuva, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Tapaus, joka varmasti noteerataan vielä vuosikymmentenkin päästä.

2. LuokkaLuokka
3. Hurt Locker
4. Looking for Eric
5. A Serious Man
6. The Wrestler
7. Public Enemies
8. Postia pappi Jaakobille
9. Kansakunnan olohuone
10. Muukalainen

Huonoimmat

1. Seitsemän elämää
Vuoden aikana tuli nähtyä jos jonkinlaista kuraa, mutta tämä oli aivan omaa luokkaansa. Monessako elokuvassa tehdään itsemurha menemällä jäiseen kylpyammeeseen lemmikkimedusan kanssa tarkoituksena luovuttaa oma sydän kuolevalle tyttöystävälle?

2. L.A. Gigolo
3. Pihalla

Toni Puurtinen

Parhaat

1. Waltz with Bashir
Ari Folmanin omakohtaisiin kokemuksiin Israelin armeijassa 1980-luvun alussa pohjautuva animaatio käsittelee onnistuneesti muistiin ja muistamiseen liittyviä kysymyksiä.

2. MammuttiWaltz with Bashir
3. Kunniattomat paskiaiset
4. Slummien miljonääri
5. Revolutionary Road

Huonoimmat

1. Rööperi
Suuri suomalainen 2000-luvun rikollistarina saa odottaa vielä itseään.

Lasse Rintakumpu

Parhaat

1. A Serious Man
Coenin veljesten musta draamakomedia on läpeensä kyyninen, mutta samalla viiston tunnelmallinen, yllättävä, syvämietteinen ja visuaalisesti älykäs taideteos.

2. TiePublic Enemies
3. The Wrestler
4. Gran Torino
5. Public Enemies
6. Kunniattomat paskiaiset
7. Postia pappi Jaakobille
8. Luokka
9. Antichrist
10. Särkyneet syleilyt

Huonoimmat

1. The Limits of Control
2. Terminator – Pelastus
3. Paranormal Activity

Janne Rosenqvist

Parhaat

1. Postia pappi Jaakobille
Kerrankin ja ilman minkäänlaisia kotimaisuussympatioita voi suomalaisen elokuvan nostaa sadon parhaaksi. Ihmisyyttä perinpohjaisesti kauhova taideteos.

2. TieKunniattomat paskiaiset
3. The Hurt Locker
4. The Wrestler
5. Gran Torino
6. Kunniattomat paskiaiset
7. Public Enemies
8. Revolutionary Road

Huonoimmat

1. Benjamin Buttonin uskomaton elämä
Seiskan ja Fight Clubin ohjaajan David Fincherin uskomaton floppi.

Juha Rosenqvist

Parhaat

1. Postia pappi Jaakobille
Estetiikaltaan ja emotionaaliselta vaikuttavuudeltaan poikkeuksellisen hieno elokuva, jossa tarina, tematiikka ja muoto tukevat esimerkillisesti toisiaan.

2. TieMammutti
3. Antichrist
4. Thomas
5. The Hurt Locker
6. Mammutti
7. The Wrestler
8. Ponyo rantakalliolla
9. Kuulustelu
10. Public Enemies

Huonoimmat

1. Scar 3D
Historian huonoimpia kauhuelokuvia, jossa kolmiulotteisuuskin oli pelkkä vitsi. Moista saastaa ei soisi näkevänsä valkokangaslevityksessä.

2. Pelimiehen painajainen
3. Paranormal Activity

Päivi Valotie

Parhaat

1. Ponyo rantakalliolla
Suurin osa Suomeen tuotavista animaatioista ja muista ns. kokoperheen elokuvista on aivan ala-arvoisia sekä lastenelokuvina että aikuisten filmeinä, ja tuntuukin siltä, että elokuvia tehdään vain siksi, että se yleensä on mahdollista nykytekniikalla. Omaperäisistä ideoista ja itse tarinasta useimmiten viis veisataan, kun pikselinörtit pääsevät mallintamaan hengettömiä hahmojaan kaavamaisissa ja umpikuluneissa juonikuvioissa.Ponyo rantakalliolla

Poikkeuksiakin sentään löytyy, kuten tämä vanhan animemestari Miyazakin ja Studio Ghiblin kerrassaan suloinen lastenpiirretty, joka ei kumartele tippaakaan aikuis- ja teiniyleisölle intertekstuaalisilla populaarikulttuuriviittauksilla ja pikkutuhmilla kaksimielisyyksillä.

Digitekniikkaa ja 3D:tä ei muista edes olevankaan, kun herttaisen, hilpeän ja hippusen jännänkin Ponyon lapsen logiikalla etenevät tapahtumat ja virtuoosimainen toteutus vievät mukanaan – myös isomman katsojan.

2. Up – kohti korkeuksia
3. Sydämen kuiskaus

Huonoimmat

1. Discomadot
Tanskalaisvalmisteisen tietokoneanimaation tuomista teatterikierrokselle ei voi kuin ihmetellä, koska näin kehnoa ja halvan näköistä tekelettä ei pitäisi päästää edes dvd-levitykseen ennen kuin vähintään animointijälki olisi viilattu kuntoon.

Sen lisäksi, että diskohumpan tahtiin hilluvien pienelukoitten saumat ratkeilevat huolimattoman teksturoinnin ja renderoinnin takia, umpikaavamainen tarina on aivan tyhjänpäiväinen, hahmot typeriä kliseitä, biisiversiot kamalia ja suomenkielinen dubbaus korvia raastavaa.

2. Alvin ja pikkuoravat 2
3. Arthur ja Maltazard