Aikamatkailua

Suomalaisen elokuvakirjallisuuden arkkivaarista Peter von Baghista taitaa jokaisella elokuvaharrastajalla olla jyrkähkö mielipide.

Von Bagh tunnetaan ennen muuta sekä pitkästä että paksusta kirjallisesta tuotannostaan. Hän on kuitenkin tehnyt merkittävän uran myös eritoten tv-tuotantojen parissa.

Alun alkaen hyvin paikalliseksi tapaukseksi uumoiltu Muisteja (2013) on kolmas von Baghin dokumenttielokuva, joka nähdään Suomessa laajemmin teatterilevityksessä.

Meistä tekijöistä yhdelläkään ei ollut sellaista ennakkoaavistusta tai -ajatusta, että elokuvaa näytettäisiin missään muualla kuin Oulussa ja sitten myöhemmin televisiossa.

Von Baghin lapsuuden Oulua eri keinoin muistelevan dokumentin henkilökohtaisuudesta ja paikallisuudesta on yllättäen tullut avain sen laajempaan menestykseen.

Vaikka ajankuva on kerännyt kiitosta niin pienemmiltä yleisöiltä kuin Sodankylän elokuvafestivaalilla vierailleilta maailmanluokan elokuvantekijöiltä, von Bagh ei halua nostaa työtään jalustalle.

Kyse on lopulta vaatimattomasta elokuvasta, jossa ei ole mitään erityisen merkittävää. Lapsuudellani on painoarvoa vain siksi, että ne muistot ovat niin spesifejä. Kun ei yritä yleistää kokemuksiaan, niistä tulee yleispäteviä.

Ajatus edellä

Iän kertyessä alkaa väistämättä katsoa yhä enemmän taaksepäin. Näin on käynyt myös Peter von Baghille. Muisteja alettiin hahmotella, kuinka ollakaan, lapsuudessa nähtyjen elokuvien kautta.

Von Bagh muistelee Oulussa olleen 1950-luvulla peräti seitsemän elokuvateatteria. Ohjelmisto oli monipuolinen, eivätkä uusinnatkaan olleet vielä kuollutta kansanperinnettä.

Tarjonta oli hämmästyttävän antoisaa. Vastaavia elokuvallisia lähtökohtia ei ole enää mahdollista Oulussa tai paljon muuallakaan Suomessa saada. Tarjonta oli rikkaampaa kuin tämän päivän Helsingissä.

Muisteja ei kuitenkaan keskity elokuvateattereihin. Se kasvaa nopeasti kurkistusikkunaksi Ouluun, jota ei monilta osin ole enää olemassa.

Käsikirjoituksella ei ollut pääsyä kuvauspaikalle. Kameran takana toimittiin ad hoc -hengessä. Tilaisuus loi tarpeet ja intuition annettiin määrittää sisältö.

En oikein halua tehdä käsikirjoituksia. Jos olisi pitänyt miettiä kaiken aikaa, mikä kohtaus seuraavaksi täytyy kuvata, niin ajatus olisi lukittunut. Tilanteiden täytyy tulla spontaanisti.

Ideoita riitti, vaikka välillä von Bagh arvelikin elokuvan pituuden jäävän lyhyeksi.

Se oli vain minun käsitysvirheeni. Mietin, että tästä tulee vain puolituntinen, mutta mukana olleet elementit veivät elokuvan mittaansa.

Muisteja-elokuvalla on pituutta 69 minuuttia. Se on lyhyt kesto jopa nykypäivän dokumenttistandardeilla. Von Bagh ei tosin pidä fiktion ja dokumentin kahtiajakoa kovinkaan merkittävänä.

Kun vähän ottaa etäisyyttä, ne ovat suunnilleen sama asia. Varsinkin tekijän kannalta ne ovat hyvin samanlaisia. Maailma muodostetaan dokumentissakin ikään kuin fiktiivisistä elementeistä.

Von Bagh harmittelee, että nykyään kahta tuntia pidetään jo jonkinlaisena tarinan vakiokestona.

Tekijöitä vaivaa jokin vanhanaikaisen ammattitaidon puute. Tarinoihin pinotaan muodikkaita lisukkeita. Vanhat Hollywood-elokuvat kertovat ihan yhtä paljon 70 minuutissa kuin uudet 120 minuutissa.

Katteetonta nostalgiaa?

Kriitikot väittävät usein, että von Bagh on jämähtänyt murehtimaan menneitä. Erityisen paljon puhetta on aiheuttanut von Baghin ja hänen päätoimittamansa Filmihullu-lehden erittäin kriittinen suhtautuminen elokuvakopioiden digitalisoitumiseen.

Peter von Bagh, oliko ennen kaikki paremmin?

Minulla on kiistämättä taipumusta tuollaiseen ajatteluun, mutta olen yrittänyt laittaa sen tässä elokuvassa taaemmaksi. Tosin oli vanhanaikaisessa elämäntavassakin periaatteellisuudessaan hyvät puolensa.

Elokuvassa nähtävä 1950-luku muodostaa vastapainon nykypäivän menolle, jota kuvataan rahalle ja jopa ahneudelle persoksi.

Oulu ei kuitenkaan ollut 1950-luvullakaan enää mikään tuppukylä. Jo von Baghin lapsuudessa oli havaittavissa niitä piirteitä, jotka tekisivät Oulusta vuosikymmeniä myöhemmin yhden Suomen kärkialueista.

Aikatasot eivät ole puhtaasti vastakohtaisia. Monella tapaa on ihailtavaa, että Oulusta on tullut niin merkittävä teknologiakeskus. Lähinnä karsastan sen sivuilmiöitä. Humanismi ei kuulu enää tippaakaan nykypäivän kulttuuriin. Se on minulle vieraannuttavaa.

Lue myös