Elokuvan moniottelija Peter von Bagh 70 vuotta
Elokuvahistorioitsija ja -ohjaaja, tietokirjailija, Filmihullun päätoimittaja ja festivaalijohtaja Peter von Bagh täyttää 29. elokuuta 70 vuotta.
Peter von Baghin kirjoja on käännetty useille kielille ja hänen elokuviaan esitetään kansainvälisillä foorumeilla. Von Baghin tuotannon pääteoksiin lukeutuvat muun muassa Sininen laulu – itsenäisen Suomen taiteiden tarina (WSOY 2007, tv-sarja YLE 2003–04) ja Elokuvan historia (W&G 1975, Otava 1998 & 2004, radio-ohjelmasarja YLE) sekä Tähtien kirja (Otava 2006).
Von Bagh suoritti ylioppilastutkinnon Oulun lyseossa vuonna 1961. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1970. Valtiotieteen tohtoriksi von Bagh väitteli vuonna 2002. Väitöskirja Peili jolla oli muisti – elokuvallinen kollaasi kadonneen ajan merkityksien hahmottajana 1895 – 1970 (SKS 2002) tutkii elokuvailmaisun perusyksikköjä, montaasia ja kollaasia.
Von Bagh on toiminut opettajana ja luennoitsijana useissa koti- ja ulkomaisissa oppilaitoksissa, muun muassa Taideteollisen korkeakoulun (Aalto-yliopisto) elokuvahistorian professorina vuodesta 2001.
Peter von Baghin tuotannon punaisena lankana on suomalaisen arjen historia; kuvat, jotka välittävät jotakin siitä, millaista suomalaisten elämä on ollut. Teoksissa Vuosi 1952 (1980), Viimeinen kesä 1944 (1992), Helsinki ikuisesti (2008) ja Lastuja – suomalaisen taiteilijasuvun tarina (2011) historiaan kurkistetaan tietyn ajankohdan, paikan tai taiteilijasuvun rajaaman suurennuslasin kautta.
Von Bagh on tehnyt kymmeniä televisioelokuvia, muun muassa henkilökuvia suomalaisista merkkihenkilöistä kuten Tapio Rautavaarasta (Tapsa – viiltoja reissumiehen elämästä, 1980), Olavi Virrasta (1972), Edvin Laineesta (2006) ja Mikko Niskasesta (2010).
Hänen fiktioelokuvansa ovat usein dokumentaarisia omalla tavallaan: Kreivin (1971) päähenkilö on huijari Pertti Ylermi Lindgren. Pockpicket (1968) on Robert Bressonin Taskuvaras-elokuvan (1959) variaatio, jossa vieraantunut mies hakee elämäänsä jännitettä sujauttamalla seteleitä hyvää aavistamattomien kaupunkilaisten lompakoihin.
Käsikirjoittajana von Bagh on osallistunut Risto Jarvan elokuviin Ruusujen aika (1969), Bensaa suonissa (1970) ja Kun taivas putoaa… (1972).
Von Baghin kirjallinen tuotanto käsittää liki 40 tietokirjaa. Opetusministeriö myönsi hänelle tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon 2007. Samana vuonna Sininen laulu palkittiin Tieto-Finlandialla. Valtion tiedonjulkistamispalkinto on osoitettu hänelle kahdesti: 1986 teoksesta Iskelmän kultainen kirja (Ilpo Hakasalon kanssa) ja 1975 teoksesta Elokuvan historia. Lisäksi hänelle myönnettiin vuonna 1992 SKS:n Lönnrot-palkinto teoksesta Suomalaisen elokuvan kultainen kirja. Betoni-Jussin hän sai samana vuonna. Hän on saanut myös muita palkintoja ja tunnustuksia.
Hänen esseitään ja artikkeleitaan on julkaistu monissa koti- ja ulkomaisissa elokuvakirjoissa ja - lehdissä. Ulkomailla julkaistujen artikkeleiden kooste on suomennettu kokoelmaan Cinefilia (Johnny Kniga 2013).
Sodankylän elokuvajuhlat perustettiin vuonna 1986 Anssi Mänttärin aloitteesta. Mänttärin kanssa festivaalin linjan loivat Kaurismäen veljekset ja Peter von Bagh.
Vuodesta 2001 von Bagh on toiminut Bolognan Il Cinema Ritrovato -festivaalin taiteellisena johtajana. Hän on toiminut myös San Sebastianin elokuvajuhlien taiteellisena neuvonantajana vuonna 2009, Telluriden elokuvafestivaalin vierailevana taiteellisena johtajana 1997 sekä tuomariston jäsenenä Cannesin festivaalin kilpailusarjassa vuonna 2004.
Suomen elokuva-arkiston toiminnanjohtajana Peter von Bagh toimi vuosina 1966–69 ja ohjelmistosuunnittelijana vuoteen 1984. Tuolloin arkiston ohjelmatarjonta vakiinnutti arvostetun maineensa ja näytösten määrä moninkertaistui.
Tänä vuonna hänet palkittiin San Franciscon elokuvajuhlilla Mel Novikoff -palkinnolla elämäntyöstään kansainvälisen elokuvan parissa. Lisäksi Sodankylän kunta päätti nimetä Vasantien Peter von Baghin kaduksi.
Hänen dokumenttielokuvansa Muisteja (2013) saa ensi-iltansa 13. syyskuuta. Se on pieni elokuva 1950-luvun Oulusta. Peter von Bagh palaa kotikaupunkiinsa ja jäljittää sen 1950–60-luvun henkeä, lapsuutensa ja nuoruutensa kaupunkia. Elokuva on henkilökohtainen essee, monipuolisesti arkistomateriaalia yhdistävä matka menneeseen.
Film-O-Holic.com onnittelee!
Lähde: Wikipedia
Seuraava:
Film-O-Holicin vuoden elokuvat 2013
Film-O-Holicin vuosiäänestyksessä Michael Haneken Rakkaus oli vuoden 2013 paras elokuva.
Edellinen: Kari Uusitalo 80 vuotta
Suomalaisen elokuvan tutkimuksen pioneeri, elokuvaneuvos Kari Uusitalo, täyttää 80 vuotta.