Elävä sarjakuva

Showpaini on Yhdysvalloissa miljoonabisnes ja massojen huvia. Suomessakin yöunensa mestaruusotteluun vaihtavia faneja on, mutta he edustavat pientä vähemmistöä. Kuusimetsien keskellä toimii myös Fight Club Finland -nimeä kantava vapaapainiorganisaatio, joka pienillä resursseilla ja jäsenmäärillä pyörittää suomalaista showpainia.

Nyt aiheesta on tehty myös vahvasti henkilövetoinen dokumenttielokuva. Oskari Pastilan ohjaamaa, ensimmäisenä kotimaisena elokuvana Night Visionsin yleisön suosikki -palkinnon pokannutta Spandex Sapiensia ei kuitenkaan tehty siksi, että ohjaaja tai edes käsikirjoittaja Ilja Rautsi olisi ollut aiheesta jotenkin yltiöinnoissaan. Päinvastoin, Pastilan aihetta sivuavat muistikuvat sisältävät lähinnä muutaman suttuisen Eurosports-lähetyksen ja Hulk Hoganin viikset.

En ollut tietoinen, että Suomessa ylipäätään on showpainia. Kuulin kuitenkin, että tuttuni on aikanaan jollekin digikanavalle kuvannut täytteeksi painimatseja. Otin yhteyttä Michael ”StarBuck” Majalahteen, ja hän innostui heti leffaideasta.

Sovittiin, että koekuvataan sekä painitapahtumia että hänen yksityiselämäänsä. Jos hänen elämänsä olisi ollut vain painia, niin en olisi varmaan lähtenyt edes mukaan. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että Michaelin persoona on se, jonka voimalla elokuvaa kannattaa viedä eteenpäin.

Pastilan mukaan Majalahti oli looginen valinta päärooliin, sillä hän on yksi suomalaisen vapaapainikulttuurin tunnetuimpia kasvoja ja vahvimpia taustavaikuttajia. Alusta alkaen tarinan fokus oli kulissien takana eikä kehässä. Michaelin tukeva asema FCF:ssä helpotti kuvaamista, sillä hänen siunauksensa myötä myös ne varautuneimmat painijat alkoivat suhtautua projektiin avoimemmin.

Sivuhenkilöt eivät heti olleet yhtä tarkasti selvillä kuin se, että Majalahti on pääroolissa. Mietittiin erästä suomenruotsalaista stereotypiaa hyödyntävää painijaa sekä Johnny McMetal -nimellä kulkevaa hahmoa, jonka moni varmaan tuntee BB-Ristona. Tässä vaiheessa transpainija Jessica Lovesta oli vasta tulossa Jessica. Kun Jessica tuli kuvioihin, oli hän aika selkeä valinta keskeiseksi sivuhahmoksi.

Spandex Sapiensin valottama arki muistuttaa jatkuvine rahaongelmineen ja sairaalajaksoineen tosielämän Painijaa (The Wrestler, 2008). Darren Aronofskyn ohjaus olikin yksi Pastilan innoittajista. Hän oli törmännyt suomalaiseen showpainiin jo ennen kyseisen elokuvan näkemistä, mutta karhea draama palautti aihepiirin mieliin.

Kiinnosti, että miten hyvinkin amerikkalaisen ilmiön sovittaminen suomalaiseen kulttuuriin on tehty. Monessa maassa showpainissa on oma sävytyksensä. Esimerkiksi Ruotsissa huumori on paljon suuremmassa roolissa, ja siellä myös yleisö on pikemminkin hipsteri-henkistä. Koko touhuun suhtaudutaan ironisemmin.

Aitoa ja korostettua vihaa

Michael Majalahti ei pelkää esitellä maailmankuvaansa. Hän ei ujostele sen enempää kameraa kuin kysymyksiä heittelevää elokuvayleisöäkään. Hän onkin sanonut isälleen haluavansa antaa nuorille sellaisen roolimallin, joka ei ole ”jotain miehen ja naisen välistä”, vaan edustaa puhdasta maskuliinisuutta.

Majalahti on sekä painijana että siviilinä avoimesti homovastainen persoona, jonka ideologiaa elokuva ei arastele esitellä. Yksi dokumentin keskeisistä polttoaineista onkin StarBuckin konservatiivisen alfauros-mentaliteetin ja Loven sekä häntä tukevien fanien edustaman queer-kulttuurin yhteentörmäys.

Kun Majalahdelta kysyttiin, kuinka paljon hänessä on StarBuckia, ja kuinka paljon StarBuckissa on häntä, päätyi showpainia elävään sarjakuvaan vertaava miekkonen siteeraamaan viihdepainista elokuvastaraksi muuntautunutta Dwayne ”The Rock” Johnsonia. Majalahti totesi, että StarBuck on Majalahti, jonka volyyminuppi on käännetty kaakkoon. Oskari Pastila on samoilla linjoilla.

Ei Majalahti varmaan siviilissä ketään transuttelisi, mitä hän kuitenkin tekee matseissa. Mutta kuten elokuvasta voi nähdä, niin ne samat aatteet ovat painitilanteiden ulkopuolellakin osa hänen ideologiaansa. Vastakkainasettelu on sinällään ihan aito, vaikka asenteet ovatkin kehässä shown nimissä viety äärimmäisyyksiin.

Kuuden vuoden tuotanto

Elokuvasäätiön mukaan 180 000 euron budjetilla kuvattu Spandex Sapiens ei syntynyt hetkessä. Kuvauksien alusta Night Visionsin marraskuiseen ensi-iltaan ehti kulua kuusi vuotta. Vaikka Michael Majalahti ei väitetysti kertaakaan valittanut, olisi hän silti mielellään nähnyt projektin valmistuvan vähän aiemmin ihan vain siksi, että lopputulos olisi ollut kiva nähdä.

Ohjaaja Oskari Pastila, meinasiko missään vaiheessa usko loppua?

Ei minua pitkä kuvausaikataulu häirinnyt. Ehkä jos olisi ollut vain yksi projekti käynnissä, niin olisi voinut tulla sellainen olo, että tätä on nyt jo tehty riittävästi. Lopputuloksesta olisi kuitenkin tullut hyvin erilainen, varmaan selvästi huonompi, jos olisimme kuvanneet vain vuoden tai kaksi. Tykkään tehdä töitä näin, että on useampi tuotanto yhtä aikaa käynnissä.

Aluksi Spandex Sapiensia kuvattiin punaista lankaa etsien. Tämä oli harkittu ratkaisu, jonka avulla tutustuttiin hahmoihin ja toisaalta totutettiin ihmisiä kameroiden läsnäoloon. Pastila kiittää Majalahtea oivasta draaman tajusta, sillä luontainen viihdyttäjä selvästi ymmärsi ne hetket, jolloin kamera kannatti pyytää paikalle.

Filmatun materiaalin läpikäyntiä helpotti myös se päätös, että Pastila ja toinen käsikirjoittaja Ilja Rautsi alkoivat hahmotella kokonaisuutta jo varsin varhaisessa vaiheessa. Kuvausten loppu oli Rautsin mukaan pitkälti oikeanlaisen lopun etsintää, mutta ”elämä ei tahtonut sellaista tarjota”.

Aloimme käsikirjoittaa toisena tuotantovuotena. Käsikirjoitusta muokattiin sitä mukaa kuin elämä johdatteli. Jonkinlainen käsikirjoitus oli siis käytössä varsin pitkään. Tämä oli varsinkin loppuvaiheessa kätevää, kun pystyimme heijastamaan tapahtumia käsikirjoitukseen ja sovitella niitä kokonaisuuteen istuviksi.

Jos olisimme kuvanneet 4–5 vuotta ilman päämääriä, niin se olisi ollut hirveä suo etsiä tarina kaikesta siitä materiaalista. Leikkasimme myös alusta alkaen trailereita ja esittelymateriaalia, joten tarinan oli ikään kuin pakkokin alkaa hahmottua johonkin suuntaan varsin nopeasti.

Tällä hetkellä Spandex Sapiensilla ei ole vielä virallista ensi-iltapäivää, mutta teatterilevitykseen dokumentti on joka tapauksessa tulossa ”keväämmällä, mutta ei kuitenkaan ihan alkuvuodesta”. Seuraavaksi Pastila aikoo tavallaan palata juurilleen eli urheiludokumentin pariin. Hän tutkii Etelä-Korean puulaakitason jääkiekkomaajoukkueen valmistautumista vuoden 2018 olympialaisiin, joihin sillä on järjestäjämaan edustajana automaattinen oikeus osallistua. Oppia eteläkorealaiset hakevat Suomesta.

Lue myös