Perintö jonka jätämme jälkeemme

Anna Antsalo on viettänyt kesiään ulkosaaristossa. Meren äärellä oleminen on hänelle ylevä kokemus, siellä kokee tilapäisyytensä. Rannat ovat kautta aikojen olleet mahdollisuuksien ja haaveilun paikka. Hänen perinteisiinsä on kuulunut keväisin kulkea saarten ääriviivat ja kerätä aarteet ja roskat pois. Hänen lapsuudessaan löydöt olivat värikkäitä ja niitä siivitti isoäidin tarinat. Nykyään rannat täyttyvät lähinnä muoviroskista.

Hän luki meritieteilijästä, joka tutki merivirtauksia käyttäen materiaalinaan ja hyödyntäen konttipäästöjä tietämällä missä ne olivat pudonneet mereen. Rantojen haravoijat, ”beachcomberit”, ihmiset, jotka kulkevat rannoilla etsien aarteita, jotka merivirtaukset ovat sinne kuljettaneet, raportoivat meritieteilijälle mistä tavaraa löytyi. Sen avulla hän pystyi jäljittämään virtauksia.

Se kiehtoi Antsaloa. Syntyi elokuva Meren tuomat.

Kun Antsalo löysi rantaharavoijia, rannoista alkoi tulla hänelle yhä merkittävämpiä. Rannoilla kiteytyy paljon tietoa. Ne ovat myös paikkoja, jossa näkee välähdyksen siitä mitä merillä pyörii.

Rantaharavoivat ovat verkostoituneita sosiaalisessa mediassa. He jakavat toisilleen tietoa. Heillä on visuaalinen tapa esitellä toisilleen, mitä he ovat löytäneet ja mihin he kiinnittävät huomiota. Tässä elokuvassa nähtävät rantaharavoijat valikoituivat visuaalisuutensa perusteella. Heillä oli esimerkiksi hienoja lajitelmia ja siemeniä, ja Rob Arnold on muun muassa siivonnut kokonaisia rantoja mikromuovista.

Tavaran määrä järkyttää

Kuvausten alussa rantaharavoijia jännitti, Antsaloakin, sillä he olivat tutustuneet vain viestien ja videopuheluiden kautta. Jännitys hävisi kuitenkin nopeasti.

Kun heillä on missio tiedottaa toiminnastaan, koin, että elokuva on heille yksi kanava lisää kertoa löydöistään ja tiedoistaan.

Elokuvan tekeminen oli Antsalon mukaan 5–6 vuotta kestänyt pitkä ja elävä prosessi. Hän on myös yksi sen kuvaajista. Kuvaaminen on hänelle luonteva tapa toimia.

Pidimme välillä pitkiäkin taukoja. Sinä aikana sisältö kehittyi ja laajeni. Mieleeni on erityisesti jäänyt, kun pääsin paikkoihin, joihin en muuten pääsisi, kuten hurjiin onkaloihin vuoroveden ollessa alhaalla, kun kuljimme polkujen kautta ja ryteikköjen läpi päästäksemme rannoille, ja kuinka rannoilla olemisesta, siitä kaikesta, tuli vahva tunne. Ainutlaatuinen tunnelma äärettömän meren äärellä kun tuntee oman pienuutensa. Se on globaali tunne.

Meren tuomat on saanut Antsalon huomaamaan rannoille kulkeutuneen tavaran määrän. Hänen tietoisuutensa on lisääntynyt. Hänen käsityksensä meristä on muuttunut. Ne eivät enää ole hänelle toiveiden kenttiä.

Kulutusjuhlan jättömailla

Kun Antsalo on keskustellut ihmisten kanssa, esiin on tullut, että asiat ovat muuttuneet paljon lyhyessä ajassa. Vaikka tietoisuus on lisääntynyt, ympäristöongelmia on paljon.

Elämme tavarantäyteistä aikaa, jonka keskellä asioiden arvostaminen on yhä vaikeampaa. Kulutusjuhlan jättömailla on vaikea erottaa, mikä on roskaa ja mikä arvokasta.

Kun hän on ollut saaristossa, hän on huomannut, ettei siellä enää ole ihmisten ”dumppaamia” kodinkoneita ja muuta tavaraa samassa määrin kuin ennen, vaan pääosin teollisuudesta tullutta muovijätettä. Muovijätettä on paljon myös Suomessa, mutta meillä lannoitteet ovat pahempi ongelma.

Anna Antsalo uskoo, että tuntemalla läpikotaisin pienen palan rantaviivaa empatia kehittyy ja ymmärrys ihmisen ja luonnon hauraudesta kasvaa.

Rantaharavoijia, "beachcombereita", on Suomessakin, tosin yksittäisiä siellä täällä. Heitä kaikkia, suomalaisia ja ulkomaisia, yhdistää ainutlaatuinen tapa olla, sitoutua ja arvostaa ympäristöään. Heitä yhdistää syvä huoli ympäristöstä, mutta heidän intohimoinen tapansa tarkastella löytöjään osoittaa, että ihmisellä on kyky nähdä kauneutta kaikkialla.

Elokuvassa seurattavien rantaharavoijien henkilökohtaisten motiivien kautta voimme samastua siihen lapsenmieliseen uteliaisuuteen, joka heillä on suhteessa luontoon ja mereen. Heidän kauttaan myös syntyy käsitys siitä, millaisen perinnön jätämme jälkeemme.

Rannoilta löydettyjen esineiden kautta elokuva luo muotokuvan ihmisestä. Sen, mitä jätämme taaksemme, meri säilyttää ja sylkee tulevaisuuteen viestinä menneistä ajoista.

Yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ryn:n kanssa

Elokuva tekee yhteistyötä ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Yhteistyöllä nostetaan Itämeren ja Suomen järvien muoviroskaongelmaa kansalaisten tietoisuuteen sekä kannustetaan kaikkia lähtemään Siisti Biitsi -rantojensiivoustalkoo-ohjelmaan, joka on toiminnassa jo seitsemättä vuotta. Tavoitteena on kasvattaa kerättyjen rantaroskien ja siivottujen rantojen määrää.

Esitämme tätä elokuvaa yhteistyötapahtumissamme.

Lue myös