Ajankohtaisia ukrainalaiselokuvia

Ukrainalaisia elokuvia on mahdollisuus nähdä jälleen valkokankaalla Helsingissä elokuvateatteri Cinamon Redissä, jossa järjestetään viidennet Ukrainalaisen elokuvan päivät 12.–14.11.2021. Mukana on tällä kertaa neljä elokuvaa ja kahden elokuvat ohjaajat ovat myös yleisön tavattavissa elokuviensa esitysten jälkeen. Maa etsii paikkaansa maailmassa ja siksi mukaan on otettu tarkoituksella erityyppisiä elokuvia.

Ukrainan ehdokas ensi kevään parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun on Natalija Vorožbytin ohjaama Bad Roads (2020). Sunnuntaina 14.11. esitettävän elokuvan jälkeen yleisöllä on etätapaaminen ohjaajan kanssa. Elokuva perustuu ohjaajansa samannimiseen näytelmään, jota on esitetty niin Lontoossa kuin Ukrainassakin. Näytelmä ja elokuva puolestaan perustuu niihin tarinoihin, joita Natalija Vorožbyt kuuli Itä-Ukrainassa vuonna 2015 kerätessään materiaalia käsikirjoittamaansa, Ukrainan sodan Donetskin lentoaseman toista taistelua kuvaavaa elokuvaa Cyborgs: Heroes Never Die (2017) varten.

Bad RoadsBad Roadsin kansainvälinen versio sisältää neljä erillistä tarinaa, joissa tavalliset Itä-Ukrainan sota-alueella asuvat ihmiset joutuvat erilaisiin vallankäyttötilanteisiin, usein kohtaamisissa sotilashenkilöiden kanssa. Tilanteiden kehitykset ovat yllättäviä ja niihin saattaa liittyä valta-asemien keikahduksia. Elokuva kuvaa hätkähdyttävästikin sodan epätodellista ja pysähtynyttä tunnelmaa alueen siviiliväestön silmin ja sen teho perustuu hyviin näyttelijäsuorituksiin ja taustalla olevan näytelmällisyyden kunnioitukseen.

Roman Perfiljevin elokuvan The Inglorious Serfs (Bezslavni kripaki, 2020) tarinan sankari on Ukrainan kansallisrunoilija Taras Ševtšenko, jonka elämästä on tehty useita elokuvia aina mykkäkaudesta nykyaikaan asti. Nuoren polven ohjaajan lähtökohtana on Quentin Tarantinon elokuvien ja niiden esikuvien estetiikka, joihin jo elokuvan nimikin viittaa. Lähtökohtana lienee ollut ajatusleikki, mitä Taras Ševtšenko olisi voinut maaorjuuden vastaisessa taistelussa saavuttaa, jos hän kynän ja siveltimen käytön lisäksi olisi ollut myös samurai ja käyttänyt asiaankuuluvaa miekkaa. Elokuvan vauhti ja sen kaikkinainen realismin puute ovat kuin antiteesi jähmeälle perinteiselle suurmieselokuvalle, jollainen Ševtšenkostakin aikoinaan 1950-luvun alussa tehtiin.

Juri Illjenkon Mustalla merkitty valkea lintu (Bilyi ptah’ z tšornoju oznakoju, 1971) on sekä ukrainalaisen elokuvahistorian merkkipaalu että neuvostoelokuvan klassikko, joka nähtiin tuoreeltaan Suomessakin kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Elokuvan tarina sijoittuu hutsulikylään vuosien 1937–1947 Pohjois-Bukovinaan, joka vuonna 1940 siirtyi Romanialta Neuvostoliitolle. Köyhä muusikkoperhe joutuu myymään samaan tyttöön rakastuneet vanhimmat poikansa maatyöläisiksi ja sodan alettua kaksi pojista päätyy eri puolille, toinen kansallismielisten joukkoihin ja toinen puna-armeijaan.

Kansansatuun pohjautuva elokuva edustaa runollista elokuvatyyliä ja sen värikylläinen folklorismi oli 1960- ja 1970-luvuilla elokuvien lisäksi suosittu lähestymistapa Neuvostoliitossa vaikkapa kuvataiteissa ja populaarimusiikissa. Kansanomaisuuteen vetoaminen antoi mahdollisuuden monenlaisiin kokeiluihin, vaikka tässä elokuvassa tarina ja kerronta onkin jo suoraviivaisempaa kuin ohjaajan edellisessä, muutama vuosi sitten myös Helsingissä valkokankaalta nähdyssä psykedeelissävyisessä elokuvassa Juhannusaatto (Vetširna Ivana Kupala, 1968).

Stop-ZemljaUkrainalaisen elokuvan päivien avajaisnäytöksessä perjantaina nähdään Kateryna Hornostain pitkä esikoiselokuva Stop-Zemlia (Stop-Zemlja, 2021). Ohjaaja on halunnut tehdä aikuistumassa olevista ukrainalaisista koululaisista kasvutarinan, joka monin tavoin pyrkii rikkomaan lajityyppiin ja ylipäätään Ukrainaan liitettyjä tyypillisyyksiä. Pääosassa on introvertti Maša, keskeisiä hahmoja ovat myös hänen kaksi eksentristä kaveriaan ja ihastuksensa kohde Saša.

Dokumenttielokuvan parissa työskennellyt Hornostai sekoittaa taitavasti dokumentti- ja näytelmäelokuvien kerrontakeinoja verkkaisesti ja kiemuraisesti etenevässä elokuvakerronnassaan. Näyttelijät ovat amatöörinäyttelijöitä, joiden pitkä rekrytointiprosessti oli keskeinen osa elokuvan tekoa. Tuloksena on kaikin puolin onnistunut kuvaus nuoren naisen sisäisestä maailmasta pääosin kuvallisin keinoin. Elokuvan nimi viittaa eräänlaiseen turvasanaan, jolla liian nopeasti etenevältä tuntuva maailma välillä haluttaisi pysäyttää. Näytöksen jälkeen paikan päälle saapuva ohjaaja esittelee elokuvansa.

Lisätietoa tapahtuman kotisivulta: fi-fi.facebook.com/Ukrainalaisenelokuvanpaivat