Pandemian keskellä

Tänä vuonna 16.–26. syyskuuta järjestettävä 34. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali oli siitä erityinen, että sillä oli iso mahdollisuus tulla perutuksi kokonaan. Kahden metrin turvaväli – tämä koko tapahtuma-alan lamauttava absurdi byrokraattinen sääntö – meinasi olla tappolaukaus  R&A:lle. Vaikka tiedotustilaisuudessa oltiinkin toiveikkaita turvavälin purkamisesta, jännitys paistoi järjestäjien kasvoilta – ja ihan ymmärrettävästä syystä. Onneksi seuraavana päivänä ilmoitettiin rajoitusten purusta, ja festivaali voidaan järjestää viidenkymmen prosentin kapasiteetilla.

Tärkeintä on, että ihmiset pääsevät teatteriin nauttimaan elokuvista. Avajaiselokuvana nähdään ranskalaisen sekopään Leos Caraxin jo Cannesissa esitetty Annette. Caraxin elokuvissa on aina ollut paljon musikaalisia hetkiä, joista tunnetuin lienee Mauvais Sangin Modern Love -kohtaus. Onkin jännä nähdä, kuinka ohjaaja onnistuu kokopitkässä musikaalissa. Itse musiikista vastaa pop-duo Sparks.

Festivaali on päättänyt korostaa aasialaista elokuvaa. Mukana on esimerkiksi Korean Hong Sang-soon tänä vuonna valmistunut Introduction ja Apichatpong Weerasethakulin Memoria. Silti mielen päällä on Hongkong, jonka elokuvakulttuuri koki juuri kovan iskun, kun Kiinan hallitus päätti supistaa vanhojen hongkongilaisten elokuvien esitysoikeuksia. Siksi on hienoa, että R&A pystyy esittämään niitä.

Valokeilaan pääsee lännessä suhteellisen tuntematon Stanley Kwan, jolta järjestetään neljän elokuvan retrospektiivi. Huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti Maggie Cheungin tähdittämään Center Stageen, joka keskittyy Kiinan supertähden Ruan Lingyun elämään. Nähtävillä on myös modernimpaa katsausta Hongkongiin ja sen nuoriin Derek Tsangin elokuvassa Better Days.

Myös Japani pääsee esille. Berlinalessa esitetty Ryusuke Hamaguchin Wheel of Fortune and Fantasy antaa mahdollisuuden perehtyä yhden nyky-Japanin lupaavimman ohjaajan uusimpaan tuotantoon. Myös pitkän uran tehneen Naomi Kawasen elokuva Äidit on saatu mukaan. Kawase on osa sitä neljääkymmentäkuutta prosenttia elokuvantekijöistä, jotka ovat naisia tai muunsukupuolisia. R&A on ottanut tehtäväkseen pitää yllä tasa-arvoa ohjelmistossaan.

Myös Ninja Thynbergin elokuva Pleasure, Mia Hansen-Løven ohjaama Bergman Island ja Miwa Nishikawan Under the Open Sky ovat mainitsemisen arvoisia teoksia festivaalin ohjelmistosta.

Kokonainen sarja on omistettu Afrikan mantereen eri elokuville. Mukana on klassikoita, kuten Ousmane Sembènen ohjaus Black Girl. Uudempaa elokuvaa edustaa Ayten Amin elokuva Souad.

Mukaan on mahtunut myös Berlinalen voittaja Bad Luck Banging or Loony Porn ja Suomelle Cannesissa menestystä tuoneen Juho Kuosmasen Hytti nro 6 sekä Cannesissa niin ikään edustanut Khadar Ayderus Ahmedin elokuva Guled & Nasra. Ohjelman taso on korkea ja monipuolinen. Mielenkiintoisiin elokuviin tuntuu miltei hukkuvan.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin koko tarjonta ja tarkemmat tiedot löytyvät festivaalin kotisivulta: hiff.fi