Selluloidiaurinko valaisee jälleen Sodankylän juhlateltat

Miksi emme perustaisi tänne kansainvälistä elokuvafestivaalia?
Anssi Mänttäri Sodankylässä marraskuussa 1985

Jo 28. kerran järjestettävät Sodankylän elokuvajuhlat (12.–16.6.) kokoaa jälleen yhteen laadukkaan joukon elokuvan huipputekijöitä. Sodankylän menestyksen vahvuus löytyy sen yhteisöllisestä luonteesta: moni vanhemmista festivaalikävijöistä on osallistunut juhlille alkuvuosista alkaen ja vapaaehtoistyöntekijöistä on tullut jo vanhoja konkareita. Kun tähän pakkaan lisätään vielä festivaalilla esitettävien elokuvien pettämätön laatu, mielenkiintoiset ohjaajavieraat, festivaalin traditioiden kunnioitus ja maltillinen uudistuminen, yleisön aito kiinnostus elokuvaan sekä Kitisenrannan jallusolidaarisuus, alamme ymmärtää paremmin D.A. Pennebakerin tokaisua ”Woodstock is fuckin’ nothing if you’ve been at the Midnight Sun Film Festival”.

Tänä vuonna Sodankylä tarjoaa tuttuun tapaan neljässä eri esityspaikassa laajan kirjon elokuvia 35-milliseltä filmiltä: eurooppalaista taide-elokuvasta liu’utaan vaivatta Hollywood-viihteeseen, säestettäviin mykkäelokuviin ja perinteikkäisiin ”karaokenäytöksiin”. Aamuyöstä puolestaan pyörähtää käyntiin kulttielokuvien ja genre-harvinaisuuksien sirkus. Oheisohjelma julkaistaan lähipäivinä, mutta ennusmerkkien mukaan se tulee sisältämään muutamia konsertteja, jalkapallo-ottelun, tietovisailua ja Kari Väänäsen kipparoiman keppanabingon.

Ulkomaalaisista vieraista mukana on eurooppalaisen elokuvan ehdotonta kärkeä. Ranskalainen Claire Denis tunnetaan post-kolonialistisen identiteetin rajapinnoilla liikkuvista elokuvistaan Beau travail (1999) White Material (2008) ja 35 Shots of Rum (2009). Romanialainen Christian Mungiu puolestaan pokkasi elokuvallaan 4 Kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2007) Cannesin Kultaisen Palmun ja hänen uusin elokuvansa Yli vuorten (2011) palkittiin Cannesissa parhaan käsikirjoituksen palkinnolla.

Amerikkalaisista vieraista mukana on ohjaaja-käsikirjoittaja Philip Kaufman, joka tunnetaan eritoten Milan Kunderan romaanin sovituksesta Olemisen sietämätön keveys (1998), käsikirjoituksesta elokuvaan Kadonneen aarteen metsästäjät (1981) sekä kauhuklassikosta Invasion of the body snatchers (1978). Italialaiselta Marco Bellocchiolta puolestaan nähdään kuuden elokuvan mittainen laadukas katselmus. Bellocchion äkkijyrkkää huumoria sisältävä debyyttielokuva Nyrkit taskussa (1965) on varmasti tutustumisen arvoinen. Kokeellisten elokuvien ystävien kannattaa puolestaan keskittyä Jem Cohenin monipuoliseen tuotantoon.

Muita vieraita ovat muun muassa ruotsalainen Jan Troell, joka on tärkeimpiä Bergmanin jälkeisen ruotsalaisen ohjaajasukupolven edustajia sekä britti Peter Strickland, jonka uusin elokuva Berberian Sound Studio (2012) on kohahduttanut yleisöjä laajalti 1970-luvun kauhuelokuvaa hyödyntävällä otteellaan.

Maanantaina varmistui festivaalin eräs Suomen odotetuimmista ensi-illoista. Aki Kaurismäen, portugalilaisten Manoel de Oliveiran ja Pedro Costan sekä 105-vuotiaan espanjalaisen Victor Ericen yhteiseen episodielokuvaan Centro Históricoon kannattaa ostaa lippu ajoissa. Myös suomalaisen elokuvan ystäville on luvassa kattava valikoima laatua. Festivaalin mittaan nähdään Mika Taanilan kokeellisten lyhytelokuvien sikermä, Rax Rinnekankaan Åken takki, Pekka Lehdon Kalervo Palsa ja kuriton käsi sekä Aki Kaurismäen Juicea seuraava Bluesia Pieksamäen asemalla ja monia muita.

Elokuvajuhlien tavaramerkiksi ovat muodostuneet vieraiden tuotantoon pureutuvat Peter von Baghin vetämät kolmituntiset aamukeskustelut. von Baghin ja yleisön kysymykset johdattelevat tekijät analysoimaan työtään ja tuotantoaan maanläheisellä tavalla. Keskustelutilaisuuksissa nähdään myös otteita ohjaajien tuotannosta, joka mahdollistaa avainkohtauksien ruotimisen.

Verrattuna muihin kansainvälisiin elokuvafestivaaleihin Sodankylän elokuvajuhlat on onnistunut säilyttämään mahdollisuuden elokuvantekijöiden ja yleisön väliseen kommunikaatioon. Kansainvälisen elokuvafestivaalin perustaminen Sodankylään oli nerokas liike, sillä etäisyys karsii empijät ja jossittelijat; jäljelle jää vain elokuvahullujen yhteisö. Kyseessä on siis ehkä yksi omaperäisimmistä ja antoisammista festivaaleista. Vai missä muulla elokuvanystävä voi vetäistä Béla Tarria hihasta tai ihmetellä kun Francis Ford Coppola ostaa torilta perunoita?

Antti Vesikko

Lue myös