Cine Aasia tuo kuvia todesta, fantastisesta ja niiden tuolta puolen

Helsinki Cine Aasia -festivaali starttaa torstaina 13.3 toista kertaa Helsingin Bio Rexissä, Andorrassa, Dubrovnikissa sekä Orionissa. Elokuvien Aasia ry:n järjestämä festivaali tuo pitkän viikonlopun ajaksi valkokankaille pienen, mutta sitäkin mielenkiintoisemman kattauksen monimuotoista nykyelokuvaa Aasiasta. Luvassa on niin suoraa todellisuuden kuvausta, fantastista liioittelua kuin transendentaalista mietiskelyäkin.

Avajaiselokuvana nähdään japanilaisen elokuvan kiinnostavimpiin nimiin kuuluvan Hirokazu Kore-edan Cannesissa Juryn palkinnon vuonna 2013 pokannut Isänsä poika. Kore-edan aiempi pitkä elokuva I Wish luotijunia katsomaan karkaavista koulupojista ihastutti pari vuotta sitten Rakkautta ja Anarkiaa festivaalin kävijöitä elämäniloa pursuvalla otteellaan ja hienoilla lapsinäyttelijäsuorituksilla. Tyylillisesti Kore-eda on uransa aikana liukunut kansainvälisen läpimurtoelokuvansa Maborosin mietiskelystä nopeatempoisempaan elokuvakerrontaan. Taitavan henkilöohjaajan keskiössä on tälläkin kertaa lapsi. Isänsä pojassa hän käsittelee suomalaisillekin ajankohtaista aihetta: vanhemmuuden ja urakeskeisen elämäntyylin ristiriitaa.

Muita festivaalin tärppejä on mietiskelevän elokuvan kruunaamattoman mestarin, taiwanilaisen Tsai Ming-Liangin Stray Dogs (2013). Ohjaajansa jo kymmenennessä pitkässä elokuvassa tavaramerkkinä toimivat pitkät otot ovat entistäkin pidempiä ohjaajan siirryttyä filmistä digitaaliseen kuvaukseen. Tälläkin kertaa Tsai Ming-Liang kuvaa luonnosta ja yhteiskunnasta syrjäytyneitä Taipein metropolin asukkaita ilman saarnausta tai kurjuuden korostusta. Hänen meditatiivinen poljentonsa korostaa kehojen olemista tilassa tavalla, joka tuntuu katsojien penkkiriveihin asti. Venetsian Elokuvajuhlilla 2013 Grand Jury -palkinnon napanneen Stray Dogsin ilmestyessä ohjaaja väitti sen olevan viimeinen elokuvansa, mutta tiikeri ei taida päästä raidoistaan, sillä uusin Journey to the West nähtiin Berliinin elokuvajuhlilla vain pari viikkoa sitten.

Festivaalin magnum opus lienee filippiiniläisen Lav Diazin järkälemäinen Norte, the End of the History (2013). Tinkimätön Diaz kirjoittaa ja leikkaa elokuvansa itse, ja on tunnettu massiivisen pitkistä elokuvistaan. Diazin omaleimaiset elokuvakudelmat koostuvat pitkistä otoista, joissa kaunis ja perusteellinen arjen kuvaus yhdistyy raakoihin ja kaunistelemattomiin shokkiefekteihin. Diazin mittapuulla lyhyt 250-minuuttinen Norte yhdistää murhasta tuomitun tuhlaajapojan ja hänen vanhempiensa tarinat ja pohtii samalla hyveiden merkitystä sisäisten ristiriitojen ja poliittisen turbulenssin repimässä maassa.

Toiminnallisemman elokuvan ystäville ohjelmistosta löytyy Xu Haofingin sarjakuvamaisesti tyylitelty kungfu-taiturointi Judge Archer (2012) sekä toimintaa ja romanttista komediaa sekoittava Shinsuke Saton tulevaisuudenvisio Library Wars (2013). Otakuille on tarjolla yksi, mutta sitäkin mielenkiintoisempi antalogia lyhyitä anime-elokuvia. Short Peace kokoaa yhteen neljä japanilaisen animaation mestaria. Mukana on muun muassa Akira -elokuvasta tutun Katsuhiro Otomon uusin ohjaus, pitkän tauon jälkeen valmistunut Combustible sekä animoidun lyhytelokuvan Oscaristakin vastikään kisannut Shuhei Moritan Possessions.

Rankan ja ahdistavan ystäville tarjoillaan tositapahtumiin perustuva etelä-korealainen National Security (2012). Chung Ji-youngin elokuva kuvaa piinallisen tarkasti vuonna 1985 Etelä-Korean turvallisuuspalvelun kidnappaaman opiskelija-aktivistin kuulustelua ja antaa mahdollisuuden kurkistaa Aasian talousihmeen takana toimivaa säälimätöntä turvallisuuskoneistoa.

Elokuvan historiasta kiinnostuneille katsomisen arvoinen on Louisa Wein dokumentti Golden Gate Girls, joka rekonstruoi Hollywoodissa 1930-luvulla työskennelleen, mutta sittemmin täysin unohdetun kiinalaisen ohjaajan Esther Engin tarinaa tiukkojen sukupuoli- ja roturajojen rikkojana.

Festivaalin mielenkiintoisin anti saattaa kuitenkin tulla maista, joiden elokuvatuotantoa näillä leveysasteilla on harvemmin nähty. Mikä olisikaan parempi syy katsoa elokuvaa kuin kokea paikallisten tarjoamia näkökulmia ennalta tuntemattomaan kulttuuriin, sen tapoihin ja ihmisiin? Singaporelaisen Anthony Chenin Ilo Ilo (2013) tutkii työn perässä perheensä jättäneen indonesialaisen taloudenhoitajan ja häntä kaltoin kohtelevan isäntäperheen tyttären myrskyisää suhdetta. Indonesiaa edustaa Teddy Soeriaatmadjan Lovely Man (2011), jossa seurataan Jakartan sivukujilla isäänsä etsivän pikkutytön ja transseksuaaliprostituoidun kohtaamista.

Pekingin pilvenpiirtäjien varjoon jäävää todellisuutta valottavat Yang Huilongin hökkeleissä asuvia opiskelijoita kuvaava Today and Tomorrow (2013) sekä Gao Qunshun niukan arjen ja rikollisuuden suhdetta luotaava Beijing Blues (2012). Festivaalikattauksen läpikantavana teemana tuntuukin olevan talouden eri ilmiöiden muokkaamat elinympäristöt ja kulttuuriset käytännöt sekä niiden vaikutus ihmisten käyttäytymiseen. Arkemme lävistävän talousjargonin ja latistavan globalisaatiokeskustelun sijaan Helsinki Cine Aasia avaa uusia ikkunoita monimuotoiseen Aasiaan.

Cine Aasia 13.–16.3. Helsingin Bio Rexissä, Orionissa, Andorrassa ja Dubrovnikissa.

Lisätietoja ja ohjelmisto osoitteesta: helsinkicineaasia.fi