Tiukka takaa-ajo

Jean-Pierre Melvillen viimeiseksi jäänyt elokuva Yön sudet on juonikeskeinen mutta vetävä jännityselokuva rikollisjoukosta ja heitä jahtaavista poliiseista. Kissa-hiiri-asetelman varassa pyörivän elokuvan poliisina nähdään Alain Delon, ja rosvojoukon johtajana Rambo-elokuvistakin tuttu Richard Crenna.

Un FlicKovaksikeitettyjen dekkarien asettaman perinteen mukaisesti kivikasvoilla varustetut hahmot saavat toimia silkkoina juonityökaluina. Heidän menneisyytensä on epäselvä, eikä niitä vaivauduta sen tarkemmin avaamaan. Hahmojen persoonista voi kertoa vain sen, että he ovat kaikki oman alansa ammattilaisia. Tätä ajatusta vasten myös tarinan viileän ammattimaista kliimaksia voi pitää hahmoille uskollisena.

Crenna esittää Simonia, rikollisjoukon johtajaa, joka on myös pariisilaisen yökerhon omistaja. Häntä jahtaava poliisi on nimeltään Edouard Colemane, joka sattuu myös olemaan Simonin hyvä ystävä tämän rikollisista taustoista tietämättä.

Un FlicAjojahdin tiimellykseen on myös upotettu kolmiodraama. Edouardilla on suhde Simonin naisystävään Cathyyn (Catherine Deneuve). Tunnelma on kireä, koska jokaisella päähenkilöllä on jotain salattavaa.

Elokuva muistuttaa asetelmaltaan jonkin verran myöhemmin ilmestynyttä Michael Mannin Heatia, jonka pääosissa Robert De Niro ja Al Pacino yrittivät lyödä toisensa nokkeluudessa. Erona on kuitenkin se, että Yön susissa rosvo ja poliisi tuntevat toisensa ja tapaavat toisiaan säännöllisesti elokuvan aikana.

Heatissa pääparin yhteiset kohtaukset oli minimoitu eikä heillä ollut yhteistä menneisyyttä, mikä korosti heidän suhteensa ammattimaisuutta. Simonin ja Crennan suhde on paljon monimutkaisempi.

Tunnelmansa puolesta Yön sudet on kuitenkin lähempänä William Friedkinin Kovaotteisia miehiä. Elokuvia yhdistävät paitsi päähenkilöiden tunteeton asiallisuus myös jännityksen hallittu rytmittäminen. Selittelytaukoja tai hahmokehitystä ei ole luvassa, koska juoni polkee eteenpäin kuin hyvin rasvattu kone.

Un FlicKoska Melvillen kerronta ei ole erityisen visuaalista, jännityksen rakentamisessa on nojattu muihin keinoihin. Elokuvan vaikuttavinta antia on sen luova äänimaailman käyttö. Avauskohtauksen pankkiryöstössä Melville yhdistää sumuiseen merenrantamiljööseen sijoitetun pankin äänimaailmaan aaltojen kohinaa, joka rytmittää kohtausta yllättävän tehokkaasti.

Sama toistuu myöhemmässä junaryöstökohtauksessa. Raiteiden kolina on hallitseva, mutta roottorien ääni on koko ajan erotettavissa, jos tietää mitä kuunnella. Jännitystä lisää tieto siitä, että jos joku junassa keksii kiinnittää ääneen huomiota, rosvojen peli on pelattu. Kalliit efektit ovat hienoja, mutta todelliseen jännitykseen riittää elokuvantekijä, joka osaa ottaa pienistäkin yksityiskohdista maksimaalisen hyödyn.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:4,5 /2 henkilöä