Pallo kierteellä Wimbledonissa

Näen jo tämän elokuvan piristämässä sunnuntai-iltapäiväämme televisiossa kymmenen vuoden kuluttua. Wimbledonissa pallotellaan nimenmukaisesti tenniskentällä. Paul Bettany esittää yli kolmekymppistä hiipunutta ammattilaisurheilija Peter Coltia, joka päättää pelata viimeisen ottelunsa Wimbledonissa päästyään sattumalla mukaan turnaukseen. Toisin kuitenkin käy, kun kentän laidalle ilmestyy keikistelemään amerikkalainen tennistähti Lizzie Bradbury (Kirsten Dunst), jolla on varsin kiukkuinen isäpappa (Sam Neill). Loppu menee juuri niin kuin katsoja arveleekin.

Colin Bell & Laurie Sparham - © 2004 Universal StudiosAlun perusteella voisi uskoa seuraavansa jotain raikkaampaakin kuin tennissukkahieltä haiskahtavaa epätasaista elokuvaa. Rattoisa brittihenkinen meno ja musiikki ovat piristäviä, mutta ne eivät riitä. Dogvillessä ja Kauniissa mielessä mahtavasti näytellyt Paul Bettany olisi saanut toimivammassa elokuvassa katkerasta urheilijanuorukaisestaan syvemmän hahmon. Onneksi Hugh Grant ei ottanut alun perin hänelle kirjoitettua tennistähden roolia vastaan, sillä Bettany on tennismailan varressa varmasti sympaattisempi kuin koiranpentumainen Grant. Kirsten Dunstkaan ei ole parhaimmillaan, mutta Lizzien yksiulotteinen ja epäselvä rooli tuskin olisikaan ollut elvytettävissä. Hetkittäin palloilijapariskunnan dialogi toimii, mutta ikävä kyllä elokuva ei voi rakentua vain sille.

Colin Bell & Laurie Sparham - © 2004 Universal StudiosElokuvan kuvakulmat ja leikkaus onnahtelevat ja vitsit ovat suurimmaksi osaksi vanhan toistoa. Wimbledonissa on haettu nostalgista henkeä sekä musiikin että koko elokuvan screwballmaisen otteen avulla. Kiitokset elokuva saa siitä, että kuvissa vilahtelee oikeiden tennistähtien (John McEnroe ja Chris Evert ) lisäksi myös aito Wimbledon. Tenniskenttämäinen tunnelma vallitsee muutenkin koko elokuvan ajan. Valaistus on kirkas, värit kirkkaita ja valkeita. Ihmiset elävät keskiverto tennisfanin keskiluokkaista ihanne-elämää. Tennisottelut on jaksettu kuvata elokuvan alkupuolella vielä suhteellisen tuoreen tuntuisesti, mutta pian pallon pomputtelu alkaa tympiä. Elokuvan loppuottelu on pitkitetty lässähdykseen asti, etenkin kun tietää mitä tuleman pitää.

Richard Loncraine on aiemmin ohjannut lähinnä tv-sarjoja ja elokuvan Richard III. Romanttinen komedia ei taida olla Loncrainen lajityyppi. Elokuvan tuotantoyhtiö Working Title Films on tuottanut aiemmin treffileffat Neljät jäät ja yhdet hautajaiset, Bridget Jones – elämäni sinkkuna sekä Notting Hillin. Eipä näytä brittihollywoodin tulevaisuus hyvältä tämän elokuvan myötä. Kerronnan kuuluukin olla konventionaalista edellisten ja Wimbledonin kaltaisissa elokuvissa, mutta kun toteutus tökkii niin, että katsoja kiinnittää huomionsa juuri näihin konventioihin, on menty metsään jo käsikirjoitusvaiheessa. Ei olisi myöskään mahdottomuus saada sisältöön jotain uutta tai kulttuurisesti syvällisempää. Uutta Wimbledonissa ei ole kuin tennispallo draaman välineenä.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2 /2 henkilöä