Verta & Viiniä kotikatsomo

Pitkänlinjan elokuvaohjaaja Bob Rafelson muutti vuonna 1997 lopultakin epäonnistuneista rakkaus- ja rikostarinoista kertovan "duonsa" trilogiaksi. Blood & Wine / Verta ja viiniä onkin selvä jatko-osa (myös Rafelsonin itsensä antamien kommenttien mukaan) 70-luvun alussa hänen ohjaamille ja Jack Nicholsonin päänäyttelemille rikosrainoille Five Easy Pieces (1970) ja The King of Marvin Gardens (1972). Ohjaajan ansio leffamaailmassa kattaakin elokuvien työstämisestä todellisten näyttelijälöytöjen keksimiseen - aiemmin lähinnä halvoissa b-leffoissa esiintyneelle Nicholsonille elokuva Five Easy Pieces muokkautuikin uran käännekohdaksi.

Ohjaajan ansio tähden imagomuokkauksessa ei jäänyt vain 70-luvulla Nicholsonin tähdittämien rikosrainojen roolihahmorakenteluun. Myös myöhemmin hän muokkasi megatähdeksi nopeassa tahdissa nousseen Jackin roolihahmoja, erinomaisessa trillerissä The Postman Always Rings Twice / Posteljooni soittaa aina kahdesti (1981) ja epäonnistuneemmassa tuorukaisessa Man Trouble (1992) onkin havaittavissa "tähdenluojan" kädenjälki. Bob Rafelsonin ja Jack Nicholsonin konkarisuorituksia viimeisessä uutukaisessa tukee todellinen veteraaninäyttelijä Michael Caine, joka onnistuu pitkästä aikaan vakuuttamaan osaamisestaan valkokankaalla.

© 1997 Majestic Films

Bisnes ei ota sujuakseen ja perhe-elämäkin on nähnyt ajat sitten parhaat päivänsä. Hyvän elämän makeuden koukkuun jäänyt floridalainen viinakauppias Alex Gates (Jack Nicholson) pyrkiikin keinoja kaihtamatta ratkaisemaan sekä taloudelliset että sosiaaliset ongelmansa.

Pakotien vaikeuksista näyttää tarjoavan vaatimattomalle vartioinnille jätetty kassakaappi, joka pitää sisällään miljoonan dollarin arvoisen timanttikaulakorun. Alex liittoutuukin kovettuneen alan ammattilaisen Victor Spanskyn (Michael Caine) kanssa rikollispuuhasteluissaan. Murtokeikka onnistuukin vaikeuksitta mutta ongelmat vasta alkavat! Vaimonsa (Judy Davis) kanssa käydyn kovaotteisen perheriidan seurauksena, varastettu omaisuus katoaa. Alexin elämää ei helpota myöskään Jasonin (Stephen Dorff), häneen nuivasti suhtautuvan poikapuolen mielenkiinnon herääminen Alexin uuteen naisystävään Gabrielleen (Jennifer Lopez).

70-luvun hengessä

Jack Nicholson ja Michael Caine häärivät Bob Rafelsonin ohjauksessa 70-luvun rikosrainojen teemojen tiimellyksessä. Paluu vanhaan kunnon timantti-kassakaappikeikka-ryöväilyyn ja keikalle lähteneiden rikollisten keskinäisen kunnioitus- ja moraalikoodiston kyseenalaistamiseen ovatkin mukavan virkistävä ja omalla tapaa taas uusia tuulia rikoselokuvien perinteeseen puhaltava oivallus. 90-luvulla yhä verisemmäksi äityneiden keikkojen vastapainona onkin mukava nähdä hieman perinteisempää ja elegantimpaa rosvoilua, joka kuitenkaan ei hyydy vain vanhojen esikuviensa toistelemiseen. Hyvän rikosleffan saakin nähtävästi aikaiseksi myös tarvitsematta näyttää luotien iskeytymistä osoittavia verenpurskahduksia tai klassisen musiikin tahdittamia näyttäviä action-hidastuksia.

Ohjaajan hyppysissä yhdistyvät jälleen rikos ja poskelleen mennyt perhe-elämä. Nicholson jälleen tuttuja nicholsonilaisia erikoisosaamisiaan esittäen onnistuu luomaan perhepiirin todella niljakkaan pöydänpään. Pettävän ja kaiken vain itsensä vuoksi tekevän uusioperheen isännän roolihahmo onkin kuin tehty vain Jackille (selvästi Rafelsonin käsialaa). Toisaalta tutut ja niin moneen kertaan jo aikaisemmin nähdyt manööverit tuovat leffaan hieman puisevaa jälkimakua. Judy Davisin yllättävänkin vaatimattomaksi jääneen roolihahmon seurauksena "vastavoiman" leffan antisankarille tuovatkin Stephen Dorff ja Michael Caine. Aikaisemminkaan mitenkään vakuuttavia otteita esittäneestä Dorffista ei ole nytkään leffan johtohahmon haastajaksi, Caine sen sijaan onnistuu kyseenalaistamaan Nicholsonin suvereenisuuden. Viimeisiään vetelevän kyynisen kassakaappivarkaan epätoivoiset keinot välttää lopunaikojensa laitoshoitoa saavat vakuuttavuutensa Michael Cainen oivassa veteraanisuorituksessa.

Verta ja viiniä on 90-luvun lopulla tehty 70-luvun elokuva, joka välttää "taiten" olemasta erinomaisen huono tai hyvä. Sävähdyttämättä katsojaansa se hyytyy valitettavan tasaiseksi ja hieman väljähköksi väännöksi. Muutamista suorastaan erinomaisista roolisuorituksista ja oivaltavista juonellisista käännöksistä huolimatta elokuva jääkin loppujen lopuksi hieman vajaaksi. Kaikki roolihahmot eivät kanna loppuun ja tunto jo aikaisemmin nähdystä rasittaa elokuvan kiinnostavuutta. Tuomatta vanhaan tarinaan jotakin todella uutta tai erikoista, elokuva hukkuu juonellisilta ja näkökulmallisilta aseiltaan monien niin samankaltaisten rikosrainojen joukkoon. Kaiken nähneelle ja kokeneelle väkivaltaan totuutetulle yleisölle leffa jääkin todennäköisesti aika laimeaksi katsomiskokemukseksi.