Touchback kotikatsomo

Lama on näkynyt taajaan viime aikojen amerikkalaisissa elokuvissa, mutta yleensä talousahdingon käsittelyssä ollaan jääty varsin pinnalliselle tasolle. Samoin käy Don Handfieldin käsikirjoittamalle ja ohjaamalle Touchbackille, joka on sekoitus duunarikunniaa, fantasiaa ja amerikkalaista jalkapalloa.

Coldwaterin pikkukaupungissa tehtaiden sulkemiset ja asuntojen pakkolunastukset ovat saattaneet työväestön kurjuuteen. Scott Murphyn (Brian Presley) mielessä kumittelee vieläkin viidentoista vuoden takainen ison kaupungin joukkuetta vastaan pelattu lukiomestaruusottelu, jossa hän voittotouchdownin tehdessään mursi jalkansa ja menetti näin rahakkaan uran ammattilaisena. Tästä lähtien raajarikoksi jäänyt mies on joutunut tyytymään niukkatuloiseen maanviljelijän elämään.

Kun pankki aikoo pakkolunastaa tilan ja vastoinkäymiset seuraavat toistaan, kaiken perheeltään salaava Scott ajautuu epätoivoiseen tilanteeseen. Tällöin mies taianomaisesti herääkin viidentoista vuoden takaa ja pääsee elämään kohtalonsa muuttaneen ottelun uudestaan. Sitä ennen pitää kuitenkin yrittää hurmata tuleva vaimo ja auttaa nörttikaveriakin saamaan tyttöystävä.

Fantasiakäänteen myötä alussa ajankohtaisia aiheita karheastikin kuvannut Touchback paljastuu Frank Capran hengessä tehdyksi naiiviksi moraalitarinaksi, joka korostaa yksilön valintoja ja romantisoi pikkukaupunkielämää. Ei asetelma toivoton olisi, mutta valitettavasti tarina muuttuu piinallisen ennalta arvattavaksi ja toteutus imeläksi.

Pääosan Brian Presley vakuuttaa enemmän alkupuolen vaikeuksiin joutuneena aikuisena viljelijänä kuin teini-ikäisenä urheilulupauksena. Kurt Russell kaavamaisen ankarana mutta rehtinä valmentajana ja Melanie Lynskey enkelimäisenä vaimona tekevät minkä voivat, mutta ei se paljoa ole – dialogi nimittäin koostuu lähinnä opettavaisista latteuksista siitä, miten pitää olla vain tyytyväinen siihen, mitä jo on, eikä välittää ulkomaailman kotkotuksista. Täyden typeryyden puolelle elokuva menee, kun finaalinottelun tiimellyksessä vedetään kömpelöitä analogioita yhteisöllisyyden ja jenkkifutiksen taktiikoiden välille.

Muutoin vauhdikkaat pelikohtaukset ovat elokuvan parasta antia, sillä ne onnistuvat hyvin välittämään amerikkalaisen jalkapallon intensiteetin, joskin kaikki urheiluelokuvien kliseetkin kerrataan tarkasti.

Ei yhteisöllisyyden korostamisessa vaikeiden aikojen keskellä sinällään mitään väärää ole, mutta Touchbackin juonen suurimmaksi ongelmaksi muodostuu sen tarve väkipakolla asettaa nuoren ihmisen unelmat sosiaalisesta noususta ystävien ja perheen vastakohdaksi. Näin moraaliset valinnat, joiden eteen päähenkilö joutuu, tuntuvat täysin pakotetuilta. Jo ajatuskin siitä, että yksilön pitäisi uhrata oma tulevaisuutensa epämääräisen kotiseuturakkauden vuoksi on alusta loppuun teennäinen – kyseessä kun ei ole sota vaan pallopeli.