The Ruins kotikatsomo

Muinaiselle mayatemppelille sijoittuvan kauhutarinan taustalta löytyy tukku tuoreita tekijöitä. Valokuvaajana ansioituneen Carter Smithin tililtä ei löydy kuin pari aikaisempaa ohjaustyötä. Nuoret näyttelijät ovat esiintyneet pienehköissä rooleissa tunnetuissa tv-sarjoissa, mutta eivät ole vielä tehneet läpimurtoa. The Ruinsperustuu Scott B. Smithin (Joka leikkiin ryhtyy) samannimiseen romaaniin. Vain tuottajina on tutumpia nimiä, kuten Ben Stiller.

Kaksi amerikkalaisparia kuluttaa viimeisiä lomapäiviään meksikolaisessa lomapaikassa. Reppumatkaaja Mathias (Joe Anderson) houkuttelee ryhmän viidakkoon tutkimaan salaista mayatemppeliä. Mukaan liittyy vielä nuori kreikkalainen. Temppeliä ei ole merkitty karttaan perinteisen turistikohteen tapaan, mutta Mathiasin veljen pitäisi olla paikalla arkeologin kanssa. Aikansa etsittyään he löytävät viidakon valtaaman temppelin. Samassa joukko paikallisia saartaa nuoret ja tappaa yhden heistä. Temppeliä tutkineet ovat kadonneet jäljettömiin. Kun Stacy (Laura Ramsey) ja Amy (Jena Malone) laskeutuvat temppelin uumeniin, kammottava totuus alkaa paljastua.

Tarinana Ruins ei häikäise kekseliäisyydellään. Ensi silmäyksellä se on klassisen stereotyyppinen tarina viidakon kauhuista. Löyhästi sivutaan mahdollisuutta, miksi veriuhreja vaatineet mayat aikanaan mysteerisesti hylkäsivät temppelinsä. Viidakon keskellä sijaitsevat temppelialueet Väli-Amerikassa näyttävät paikan päällä siltä, että kasvillisuus on tosiaan nielaissut rakennukset. Tosin Ruins on kuvattu täysin toisella puolella maapalloa, Australian Gold Coastilla. Viittaukset Meksikoon hoituvat helposti margaritojen ja tequilapullon vilauttamisen kautta.

Perinteisissä making of -dokumentaatioissa kerrotaan yksityiskohtaisesti näyttävien lavasteiden valmistamisesta ja miten elementtien huolellinen viimeistely tekee tarinasta uskottavan. Kasvitieteellisestä näkökulmasta siirrytään vaivatta veristen irtojäsenten rakentamiseen. Suurin osa monimutkaisimmista kohtauksista on kuvattu haastavasti auringon alla. Vaikka osa on tehty digitaalisesti leikkaa-ja-liimaa -tyylillä, päivänvalossa virheisiin ei ole luonnollisesti varaa.

Elokuva muistuttaa John Stockwellin ohjaamaa Turistasia (2006) hyväuskoisine valkoisine turisteineen viidakon kauhuissa, puhumattakaan eksploitaation kulta-ajan klassikoista 1970-luvun lopulta. Toisaalta idea palaa niinkin kauas kuin 1960-luvulle, vaikkapa Roger Cormanin elokuvaan Pieni kauhukauppa (1960). Ruinsin tekemiseen nähty vaiva ei valitettavasti näy kokonaisuudessa. Henkilöhahmot raavitaan kokoon nopeasti, vaikka esimerkiksi Ramsey tekee vaikuttavaa jälkeä. Graafisilla elementeillä mässäily häiritsee K13-ikärajan puitteissa. Näin syntyy usein vegetatiivista teinikauhua, jolloin yritys päästä ihon alle epäonnistuu.